uusi kissa

Toinen meidän vanhoista kissoista oli koko kevättalven ja kevään taas todella vaihtelevan kuntoinen, eikä lopulta enää ruuanvaihtaminen eika antibiootitkaan saaneet Milwaukeen virtsa(ja maha)ongelmia kokonaan pois. Lopulta uuvuin jatkuvaan pissan ja oksennuksen moppaamiseen, eikä kissakaan enää näyttänyt kovin onnelliselta (jos ei emäntäkään), ja päätin että melkein 14-vuotiaan katin on aika mennä autuaammille metsästysmaille. Lapset ja Vince surivat tätä myös aika kovin, mutta minkäs teet. Tässä kuva Milwaukeesta silloin kun se vielä oli keski-ikäinen ja reipas.

Lenita vaikutti vähän masentuneelta yksin, ja taivuin lasten toiveisiin hakea uusi kissanpoika. Haimme sen samasta löytöelainkodista kuin Milwaukeen ja Lenitankin aikoinaan, ja kriiteereinämme oli alle vuoden ikäinen urospentu, johon toivoin Lenitan tottuvan nopeammin kuin aikuiseen naaraskissaan.

Ainut kriteerit täyttävä kissa häkkirivistössä oli yläkuvan musta kissanpoika. Muutama muukin musta kissa olisi ollut tarjolla, ja kun kysyin asiasta vapaaehtoistyöntekijä sanoi että mustat kissat menevät muita huonommin adoptioon koska ihmiset ovat taikauskoisia. 

Värin lisäksi tässä kissassa taikamaista on se että sillä on geenimutaatio joka aiheuttaa sille etujalkoihin ylimääräiset varpaat (peukalot). Näitä kissoja on kuulemma erityisen paljon tässä Pohjois-Amerikan itärannikolla, sillä Euroopasta 1600-luvulla lähteneet merimiehet uskoivat niiden tuovan laivalle hyvää onnea, ja ottivat niitä laivakissoiksi. Euroopasta ne toisaalta tapettiin lähes sukupuuttoon noitavainojen aikaan, sillä niiden uskottiin olevan noitien kissoja. 

Järjestimme hyvää onnea tuovalle noidankissalle hetimiten ristiäiset. Tässä siis Fern! Nimi tarkoittaa saniaista englanniksi, ja on ehkä vähän huono nimi, mutta muustakaan nimestä ei päästy yhteisymmärrykseen. 

Nyt kun vielä se vanha katti alkaisi tulemaan toimeen uuden tulokkaan kanssa.  

kesälomareissu - st. andrew's

Hyvästeltyämme kaverit Prinssi Edwardin saarella edessämme oli taas kahdentoista tunnin kotiinajo, ja olin suunnitellusti jakanut sen kahteen osaan pienellä välietapilla. Ajoimme siis ensin vain nelisen tuntia St. Andrew's -nimiseen pikkukylään New Brunswikin provinssissa, ja olimme sielä vielä kaksi yötä vain oman perheen kesken. Siellä oli tälläinen aivan ihana puutarha jota ehdimme tutkimaan ensimmäisenä iltana juuri ennen sateen tuloa. 

Olin varannut meille huoneen merentutkimuslaitoksen majoitustiloista, joissa yleensä majoittuu opiskelijoita ja merentutkijoita. Aika koruttoman majoituksen hyvä puoli oli siinä että se oli aivan meriakvaarion vieressä, ja seuraavan aamuna aloitimme päivän siellä. 

Siellä sai seurata merieläinten ruokailua ruokinta-aikaan, ja ottaa tästä altaasta käteen kaikenlaisia mereneläviä!

Mailista ei meinannut saada tästä altaasta irti ollenkaan, ja Beakin uskalsi ottaa monta meritähteä käteen.

Itselläni taas oli vaikeuksia irtaantua paikallisen ruokakaupan lankahyllystä limpparien ja sipsipussien välissä (paikallisesti tuotettua villalankaa oikein huokeaan hintaan)! Ostin kaikille sukkalangat. 

Tässä ihailemme Fundy-lahtea jonka rannalla St. Andrew's on.

Viimeisen lomapäivän pääaktiviteetti oli käynti viereisellä saarella johon pääsee ajamaan autolla vain laskuveden aikaan. Meren alta ilmestyvä tie näkyy tuolla meidän takana. Fundyn lahden lasku- ja nousuvedet ovat kuusimetrisiä, eli merenpohjasta paljastuu kaikennäköistä jännää.

Tällä saarella on Sir William Van Hornen entinen kesäkoti (nykyään koko saari on museo). Van Horne kehitti koko Kanadan halkovan rautatieverkoston, ja tämän St. Andrew's oli junaliikenteen ansioista rikkaiden Montrealilaisten suosima kesänviettokohde. Tässä Vince seisoo Van Hornin uimahuoneen (tuo kiviseinä) vieressä.

Tämä on tilan puutarhurin mökki ja kasvihuoneen rauniot. Olen alkanut suunnittelemaan oman kasvihuoneen rakentamista, ja tein vähän teollisuusvakoilua. Saman verran lupiineja olisi hyvä määrä.

Tässä tilan (ja saaren) navetta. Kuulemma Van Horne oli nähnyt kerran miten navettatyöntekijät katselivat ulos ikkunoista työpäivän kesken, ja siirsi sen jälkeen ikkunoita metrin ylemmäs, sillä hän ei maksa työntekijöilleen maisemienkatselusta. Että sellainen kapitalisti sekin.

Palatessamme saarelta jäimme vielä pitkäksi toviksi tutkimaan laskuveden paljastanutta merenpohjaa. Seuraavana päivänä ajoimmekin sitten koko armaan päivän Yhdysvaltojen läpi kotiin, sillä Mainen osavaltio työntyy tässä kohtaa Kanadaan sen verran että sen kiertäminen olisi pidentänyt reissua. Oli tosi mukava reissu, mutta on kyllä ihana olla taas kotonakin!

kesälomareissu - prinssi edwardin saari osa 2

Vihervaaran Annan lisäksi Prinssi Edwardin saari on tunnettu punaisista hiekkarannoistaan, ja muutenkin punaisesti maaperästään.

Tästä maasta tulee erinomaisia perunoita joita viedään muualle Kanadaan. Täällä niitä voi ostaa suoraan tilalta tälläistä kojuista joihin jätetään raha lippaaseen ja otetaan pussi perunoita mukaan.

Koska koko provinssi on pienehkö saari, niin ranta ja majakat eivät ole koskaan kovin kaukana.

Vietimme useamman iltapäivän rannalla, ja muistimme lisätä aurinkorasvaa usein. Saarella sataa usein, mutta meille sattui aivan erinomainen tuuri sillä tällä viikolla ei satanut kertaakaan, ja lämpötilat olivat koko ajan hellelukemissa.

Merivesi oli melkein 20-asteista, mutta kyllä siinä silti hiukan kylmä tuli muutaman tunnin pulikoinnin jälkeen.

Tässä etsitään pieniä erakkorapuja rantavedestä.

Laskuvedet jättivät hauskoja leväisiä kiviä näkyviin, ja rakensin niistä yhdelle rannalle meripeikkoja.

Vietimme saarella yhteensä viisi yötä, ja yhteisin loma lopuksi totesimme että kaikki kinastelu tapahtui perheiden sisällä eikä välillä, eli loma oli oikein onnistunut siltäkin kantilta! Talo oli myös riittävän iso siihen että kun olimme väsyneet liialliseen seuraan, sieltä löytyi aina hiljainen nurkka hetken omaan rauhaan. Tällä rauhallisella sivukuistilla joimme monet aamu- ja iltapäiväteet Heatherin kanssa sillä aikaa kun miehet olivat todennäköisesti ruudun edessä ja lapset puuhailivat omiaan.

kesälomareissu - prinssi edwardin saari osa 1

Mummin lähdön jälkeen tein päivän intensiivisesti töitä saadakseni oman kesäkurssini taputeltua pakettiin ja syksyn alkavat kurssit siihen malliin että pääsimme lähetemään omalle kesälomareissullemme. Alunperin olimme suunnitelleet menevämme Islannin kautta Suomeen koko porukalla, mutta taloudelliset syyt pakottivat pysymään tänä kesänä tällä puolen Atlanttia. Vaihdoimme siis kevättalvella suunnitelmia niin että menimmekin Prinssi Edwardin saarelle Ann Arborista tutun ystäväperheen kanssa. 

Kotimaanmatkailunkin etäisyydet ovat täällä aikamoisia, ja jaoimme lähes kahdentoista tunnin ajon kahdelle päivälle. Tässä menemme joen yli Quebecissä lossilla jatkaaksemme matkaa toiselle puolella itään päin.

Tässä lomaporukka, ja takana talo jonka olimme vuokranneet. Näimme heidät viimeksi neljä vuotta sitten, ja odotimme että lapsilla menisi hetki taas tottua toisiinsa, mutta mitä vielä: Divya ja Jai olivat ehtineet jo sopia ennen saapumistamme että Jai ja Mailis ottaisivat toisen "lastenhuoneista", ja Divya ja Bea jakaisivat toisen. Kaikki neljä solahtivat vanhoihin kaverisuhteisiinsa täysin saumattomasti sillä erolla että tällä kertaa Bea puhui kaikille, ja Mailis ja Jai kinastelivat vähemmän kuin aikaisemmin (niillä on aina ollut aika sisarusmainen suhde, riitoinen ja kaikkineen). 

Saavuimme talolle Jain syntymäpäivänä jota juhlimme ensimmäisenä iltana, ja heti seuraavana aamuna oli Bean varsinainen syntymäpäivä. Tällä kertaa juhlakalu ei saanut kakkua sänkyyn, mutta olin ovelasti ostanut edellisenä ajopäivänä donitsin yhdellä teepysähdyksellä, ja lahjat olin sentään muistanut pakata mukaan. 

Prinssi Edwardin nähtävyyksista tärkein taitaa olla kaikki Vihervaaran Anna-asiat, sillä kirjat kirjoittanut L. M. Montgomery on kasvanut täällä. Tässä vierailemme Anna-kylässä johon Annan lapsuuden tarinat sijoittuvat. Tässä talossa on asunut kirjailijat serkut, ja hän sijoitti kirjojen tapahtumat tähän taloon ja sen ympäristöön. Lapsista ei juuri ole kuvia näiltä päiviltä, sillä ne menivät keskenään sellaista vauhtia vanhempien edellä ettei niistä saanut kuvia.

Tässä kuva Montgomeryn synnyinkodista, joka sekin on nykyään talomuseo. Ostimme täältä Mailikselle ensimmäisen Anna-kirjan jonka se luki kotimatkalla, ja sen jälkeen Mailis on varannut jo kirjastosta seuraavat osat. 

Eräänä toisena päivänä ajelimme paikalle johon joku paikallinen ukko oli rakentanut minikylän pulloista. Siihen kuului pieni talo, kappeli, ja taverna. Siinähän ne kaikki tarpeelliset rakennukset sitten ovatkin.

Prinssi Edwardin saarella ei ole ihan kauheasti nähtävää, mutta syötävää on. Söimmekin joka päivä erilaisia mereneläviä lounaaksi niin paljon ettei aikuisilla juurikaan ollut ruokahalua illalla, ja lapset lähinnä kokkasivat itselleen jotain kevyttä. Edes raikas meri-ilma ei saanut kulutettua näistä aterioista tulleita kaloreita.