perjantai 20. maaliskuuta 2015
pöh
Meillä oli hauskoja viikonloppusuunnitelmia kavereiden kanssa, mutta hoidossa riehunut vatsatauti tarttui tänään sitten kuitenkin Beaan. Siitäkin huolimatta siis että pidettiin se varoiksi maanatai ja tiistai kotona. Potilas on kovin virkeän oloinen muuten paitsi silloin kun oksennus tulee. Nyt se nukkuu pyyheiden päällä meidän sängyssä (että ei yöllä tarvitse vaihtaa lakanoita), ja sanoi ennen nukahtamistaan että "minun naama kuuluu laittaa ämpäriin".
perjantai 13. maaliskuuta 2015
hiihtoloma
(Lasten) hiihtoloma oli ja meni! Aikuisista ei kumpikaan ottanut lomaa (itse opetin kahtena päivänä), joten vuorottelimme Vincen kanssa lastenhoidossa. Hiihtoloma aloitettiin kasvitieteellisessä puutarhassa, missä oli kasvien lisäksi yhdessä salissa valtavasti perhosia lentelemässä vapaana. Bea puhui innoissaan perhosista koko matkan, ja sanoi etta halusi etta sininen perhonen istuu hänen päälleen. Päästyään perhoshuoneeseen se ilmoitti heti ovella että yksikään perhonen ei sitten saa koskea häneen. Yksi perhonen istui Mailiksen hiuksiin, mutta ikävä kyllä siitä ei ehditty ottaa kuvia.
Hirveät pakkaset lauhtuivat viimein siedettäviin lukemiin, ja Mailis pääsi kokeilemaan luistelua ensimmäisen kerran elämässään. Se meni ihan kohtalaisesti, ja äitikin muisti miten luistellaan eteenpäin (muistelisin että osasin ihan hyvin luistella takaperinkin nuorempana, mutta nyt se ei ottanut onnistuakseen).
Nyt arkea on jo takana viikko, ja viikonlopuksi meille tulee Vincen opistelukaveita Yhdysvalloista (se sama pariskunta jotka oli pilkkiretkiviikonloppuna meillä, ja yksi toinen kaveri myös). Ensimmäinen yö ollaan meillä Montrealissa sillä lauantaina pitää mennä suomikouluun (ei vieraiden kuitenkaan), joten eilinen ilta meni imurin ja mopin varressa heiluessa. Ja miten meillä olikin niin paljon hämähäkinseittejä katonrajassa?
Hirveät pakkaset lauhtuivat viimein siedettäviin lukemiin, ja Mailis pääsi kokeilemaan luistelua ensimmäisen kerran elämässään. Se meni ihan kohtalaisesti, ja äitikin muisti miten luistellaan eteenpäin (muistelisin että osasin ihan hyvin luistella takaperinkin nuorempana, mutta nyt se ei ottanut onnistuakseen).
Luistelupaikan vieressä on lasten leikkipuisto, johon menimme lyhyen luistelun jälkeen leikkimään että Beallakin olisi jotain tekemistä.
Viimeisenä hiihtolomaviikonloppuna menimme Vincen isän mökille yöksi, jossa Mailis pääsi hiihtämään. Michiganissa Mailis ei luistellut tai hiihtänyt kertaakaan, mutta kyllä siitä vielä ihan hyvä pohjoisen lapsi tulee. Tässä kuvassa Bea istuu pulkassa, ja se on siis piilossa mun selän takana.Nyt arkea on jo takana viikko, ja viikonlopuksi meille tulee Vincen opistelukaveita Yhdysvalloista (se sama pariskunta jotka oli pilkkiretkiviikonloppuna meillä, ja yksi toinen kaveri myös). Ensimmäinen yö ollaan meillä Montrealissa sillä lauantaina pitää mennä suomikouluun (ei vieraiden kuitenkaan), joten eilinen ilta meni imurin ja mopin varressa heiluessa. Ja miten meillä olikin niin paljon hämähäkinseittejä katonrajassa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





