Hillittömät pakkaset ovat jatkuneet, ja naama tuntuu irtoavan viimasta jo kuistilla. Kun Bostonissa asuvat Thelma ja Gary siis ilmoittivat tulevansa pilkintäreissulle, katsoimme parhaaksi menna Bromontiin oman Montrealin kodin sijaan. Siellä sentään on lääniä lastenkin juosta sisällä vaikka olisi millainen tulipalopakkanen.
Mutta mitä vielä! Lauantaina oli ehkä -2 astetta pakkasta ja mieletön aurinkonpaiste! Talven paras ulkoilupäivä.Thelma ja Gary saapuivat perjantai-iltana, ja hyvistä aikomuksista huolimatta istuttiin iltaa liian myöhään. Miehet lähtivät kuitenkin aamulla hyvin aikaisin pilkkireissulleen (siitä lisää seuraavassa postauksessa). Me naisväki syötiin rauhassa aamupalaa, ja lähdettiin sitten ihan vaan lähimetsään kävelylle.
Lapsetkin jatsoivat välillä pulkassa istuen hyvin joelle asti, missa ne hakkasivat hyvän tovin jäätä kepeillä.
Takaisintullessa Mailiksenkin oli jo auringossa niin lämmin että pipo oli liikaa!
Vincen isoisä oli käymässä Floridasta (jossa isovanhemmat "talvehtivat"), ja soitti Bean päiväunien
aikaan meille. Kuultuaan että miehet ovat reilun kahden tunnin ajomatkan päässä pilkkireissulla, hän sanoi että voisi viedä meidät vartin ajomatkan paäähän katsomaan pilkkimistä (uusi asia sekä lapsille että Ghanassa syntyneelle ja Floridassa kasvaneelle Thelmalle). Ei kun menoksi.
Katsokaa nyt tätä! Aivan kasittämätön ilma!
Vincen isoisä meni juttelemaan ensimmäisille kalamiehille, ja hetken päästä ne jo tarjosivat mahdollisuutta kokeilla kairaamista. Annoin Thelmalle hyviä ohjeita kameran takaa, ja ihmettelin miksei jäähän tulee mitään reikää (etelän kasvatit...)
Annas kun mä...
Joo ei tullut yhtään sen isompaa reikää isolla asenteella. En tiedä miten viimeksi omalla pilkkireissulla (josta on varmaan yli 10 vuotta aikaa) saatiin reikää jäähän. Tai ehkä tämä kaira vaan oli tylsä.
Seuraavaksi ajoimme somaan läheiseen kylään kaakaolle ja toteamaan että kyllä tämä riitti meille kalareissuksi. Mutta mikä sää!
(seuraavana aamuna oli taas -20 astetta).