taloreissu osa 3

Talonnäytön jälkeen siirryttiin Bromontiin Vincen isovanhempien luo miettimään seuraavaa siirtoa. Kellarin laittaminen asuttavaksi mietitytti kovin, ja pyydettiin välittäjältä että saataisiin tulla katsomaan sitä uudestaan.

Keskiviikkona sitten ajettiin takaisin Montrealiin mukana Vincen isoisä ja sen paljon rakennushommia tehnyt kaveri. Yllätyksekseni molemmat vanhemmat herrasmiehet olivat paljon positiivisempia talon suhteen kuin uskalsin odottaakaan. 

Torstaina Vince ajoi taas isoisänsä kanssa Montrealiin (kun kanat oli saatu ruokittua), tällä kertaa tapaamaan välittäjää ja tekemään tarjouksen. Lähes kolmen tunnin neuvottelun jälkeen saatiin paperille numero joka miellytti kaikkia. Vince sanoi jälkeenpäin että oli tosi hyvä että isoisä lähti mukaan, sillä sen lisäksi ettei hänellä ole mitään kokemusta tälläisesta neuvottelusta, olivat isoisä ja keski-ikäinen välittäjärouva kuulemma enemmän samalla aaltopituudella huonojen vitsiensä kanssa. Kotiin tuli siis kaksi tyytyväistä neuvottelijaa!

Omistajilla oli aikaa vastata tarjoukseen perjantai-ilta kahdeksaan asti, ja odottaminen oli aika vaikeaa meille. Koitettiin leikkia lasten, mutta nekin alkoivat jo hermostumaan kavereiden puutteeseen. Tässä ollaan laamatilalla laamoja ihmettemässä.

Perjantaina ajeltiin Vince toista isoäitä katsomaan, ja oltiin varmoja että soitto tulisi päivä aikana. 

Mutta neljältä ei ollut vielä kuulut mitään. 

Iltaruokakin aika tuli ja meni. 

Seitsemän jälkeen alettiin varovaisesti puhella että ehkä omistajat eivät sitten edes harkinneet meidän tarjousta. 

Puoli kahdeksalta alettiin koittaa sopeutua ajatukseen siitä että soittoa ei tule, ja talo meni sivu suun. 

Varttia vaille kahdeksan (!) puhelin soi, ja omistajat olivat hyväksyneet meidän tarjouksen!!!!!

Vince lähti ostamaan shampanjaa, ja lasten nukahdettua juhlistettiin ensimmäisen vaiheen onnistumista. Huh!

Seuraavana aamuna oli edessä kuntotarkastajan etsiminen, ja alkoi tuntua  vähän siltä että juhlittiin liian aikaisin. Tarkastajia piti siis alkaa soittelemaan lauantaina, ja lisäksi tuleva maanantai oli Kanadan kiitospäivä, argh! Vince löysi kuitenkin yhden hyvältä vaikuttavan tarkastajan ja sai sovittua kuntotarkastuksen keskiviikoksi. 

Keskiviikko aamuna Vince kävi tarkastuksessa, ja iltapäivällä käytiin allekirjoittamassa lainalomakkeita pankissa. Torstaiaamuna lähdettiin vihdoin kotiin, huh! 

Kuntoraporttia piti kuitenkin vielä odottaa, ja sen jälkeen miettiä koitetaanko neuvotella katon korjauksesta ennen talvea (välittäjä sanoi lopulta että ei koiteta, kuulemma omistajilla on vaikea avioero meneillään eikä ne oikein keskustele toistensa kanssa).

 

Kotiin palun jälkeen oli enää yksi etappi jäljellä: pankin arvo talon arvosta. Sitä odotellessa syötiin kynsiä vielä pari päivää, mutta nyt se on vihdoin ohi!

Pankki arvio siis talon riittävän kalliiksi, kuntotarkastuksessa ei ollut mitään kovin hälyyttävää ja meillä on KOTI odottamassa Montrealissa!

taloreissu osa 2

Heti lauantaina mentiin pankkiin ja aloitettiin lainaneuvottelut siltä varalta että tämä talo olisi se talo.
Sunnuntaiaamupäivä oltiin kuin tulisilla hiilillä odottaessamme talonnnäyttöä. Vihdoin kello tuli kaksi, ja pääsimme katsomaan "meidän taloamme".

Mukana oli meidän koko perheen lisäksi Vincen sisko, äiti, ja äidin miesystävä. Tunnelma oli jännittynyt ja vähän kuin ensitreffeillä olisi ollut. Kaikki tuntuivat huomaavan virheitä talossa. Kuvissa se näytti isommalta. Olohuoneen seinät ovat jotain aika erikoista laastijäljitelmää (?). Kellari on matalampi kuin mitä odotettiin (saako tänne asuintilaa ollenkaan?). Pihaa on kaivettu ja salaojitettu, kellariinkin oli tullut vettä. Öljytankkikin tuoksahti kellarissa. 

Aikamme pöyrittyä emme enää osanneetkaan sanoa onko se tämä talo. 

Samalla kadulla oli toinenkin näyttö samaan aikaan, ja kävimme sitten sielläkin. Se oli paljon uudempi, isompi, rumempi, ja kalliimpi kuin tämä.

Sen jälkeen muut lähtivät takaisin Vincen äidin, luo, ja me Vincen ja Bean kanssa mentiin ajelemaan vähän ympäriinsä ja tutustumaan naapurustoon. Huomattiin vielä kolmannenkin netistä tutun talon näyttö, ja käytiin sielläkin. Se vasta ruma ja kallis olikin.

Vartti ennen näytön loppua Vince kaarsi vielä "meidän" kadulle, ja sanoi että no käydään nyt vielä siellä talossa nopeasti. Tällä kertaa heti kun astuin sateesta kuistille ja olohuoneeseen tuli sellainen olo että tulin kotiin.

Kierreltiin välittäjän kanssa rauhassa reippaasti yli näyttöajan, ja tultiin koko ajan molemmat varmemmiksi siitä että viis hassuista seinistä, matalasta kellarista, salaojista, ja yhdestä vessasta yläkerrassa; tämä on meidän koti.

Haluan istua tuolla takaterasssilla pimeitä elokuun iltoja.

Seuraavana päivänä käytiin jokirannassa johon ajaa meidän talolta viitisen minuuttia. Siellä on majakka ja suuria vanhoja itkupajuja.

Talo on myös noin viiden minuutin ajomatkan päässä Vincen äidin luota, kahden korttelin päässä siitä ala-asteesta johon Mailis menisi, ja vartin ajomatkan päässä Vincen isän luota. Vincen uuteen työpaikkaan yliopistolle on aika matka, mutta kyllä sen kestää kun viikonloppumaisena on tämä.

taloreissu osa 1

Kuten olen täälläkin maininnut jo pariin kertaan, Montrealiin muutossa stressaa eniten talonostaminen. Olen huhtikuusta asti tarkkaillut taloja sopivilla alueilla, ja suurin osa niistä on ollut tosi kalliita, tosi rumia, tai huonossa paikassa (tai kaikkia näitä yhtä aikaa).

Reilu kaksi viikkoa sitten tiistaina selailin taas samoja vanhoja taloja, ja yht'äkkiä siellä olikin yksi uusi joukossa. Aivan ihana ulkoa. Juuri oikealla alueella. Iso piha.
Mutta vain kaksi makuuhuonetta ja vain yksi vessa joka sekin yläkerrassa. Hmm...

Päivän huokailtuani talokuvia ja mietittyäni kerrossänkyjä ja vessaan kiipeämistä totesin ettei siinä mitään häviäkään jos kirjoitan sähköpostia välittäjälle ja kysyn milloin omistajat haluavat muuttaa.
Lisähaasteena talonkatselussa on siis ollut se että kaikki markkinoille tulevat talot halutaan luonnollisesti myydä heti, ja muuttamaan pääsisi ennen joulua nyt myynnissä oleviin taloihin. Meillä kaikilla taas on koulua täällä ensi kesään asti.
Suureksi yllätykseksi välittäjä vastasi että no tässä on nyt vähän hassu tilanne, omistaja haluaa muuttaa vasta ensi kesänä!

Tämä sähköposti tuli torstai-iltapäivällä, ja aikaisin perjantaiaamuna me istuimme kaikki autossa matkalla Montrealiin ensimmäiseen talonnäyttöön sunnuntaina.

Koitimme perua kaikki tapaamiset ja kommuunivelvollisuudet, ja kissavahtikin saatiin naapurista.

 

Näissä kuvissa ollaan Kingstonissa lounaan jälkeisellä kävelyllä että jaksetaan taas istua autossa. Matkaa on takana 9 tuntia (taukoineen) ja edessä enää 3.