keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

äiti montrealissa - sukuloimassa

Mummi tuli Montrealiin tietysti ensisijaisesti meidän kanssa sukuloimaan, mutta Vincen perheen kyseessä ollessa vähän laajemmaltakaan sukuloinnilta ei voinut välttyä.
Tässä olemme matkalla Vincen isän kaupunkiasunnolle, ja pysähdyimme jäätelölle Montrealin vanhaan kaupunkiin koska olimme hyvissä ajoin liikkeellä.
Näitä kuvia Vincen isän asuntokompleksista on ollut täällä blogissa ennenkin, mutta tässä muutamia kuvia vielä sieltä.
Tämä näkymä on Vincen isän olohuoneen ikkunasta. Olimme siellä siis aperetiivilla, ja tulimme sen jälkeen takaisin kotiin syömään. Danièle palasi tällä samalla viikolla töihin syöpähoitojensa jälkeen, ja luulen etta aperetiiveistäkin oli riittävästi järjestämistä siinä hässäkässä.
Bean synttäreitä juhlittiin aika moneen otteeseen erilaisilla pienillä kokoonpanoilla tänä kesänä, ja ensimmäiset "juhlat" taisivat olla sinä iltana kun käytiin Laurentin ja Danièlen luona. Bea sai heiltä tuollaisen pandan jolle voi syöttää erilaisia asioita, ja sitten se kakkaa ne vaippaansa. 
Mummin loma täällä päättyi Evelynin luona järjestettyihin grillijuhliin. Äiti ei ollut käynyt heidänkään uudessa kodissaan vielä, ja tässä Evelyne siis esittelee sitä.
Sielläkin juhlittiin taas Bean synttäreitä, tällä kertaa jäätelökakun kera.
Seuraavana päivänä veimme mummin illalla lentokentälle, josta se pääsi tällä kertaa suuremmitta kommelluksitta takaisin koto-Suomeen.

Mummin lomaviikko täällä meni nopeasti, ja olisimme mielellämme pitäneet sen hiukan kauemminkin! Hiukan kyllä harmittaa että meiltä jäi suomenreissu tekemättä tänä kesänä, ja Mailis onkin jo päättänyt että ensi kesänä sitten menemme ainakin kolmeksi viikoksi Suomeen.

tiistai 30. heinäkuuta 2019

äiti montrealissa - bromont ja valometsä

Omat työni eivät olleet ihan loppuneet vielä kun äiti tuli, ja alkuviikosta valvoin oppilaitteni loppukokeen mummin valvoessa lapsia. Kotijoukot tulivatkin sitten hakemaan minut suoraan työpaikalta, ja lähdimme Bromontiin pariksi päiväksi.
Siellä ei nostettu perunoita, vaan haettiin munia kanalasta. Kanojen lisäksi pihassa oli todella pelottoman oloinen murmeli jota saatiin ihastella kuistilta monena päivänä.
Kävimme metsässä katsomassa joko sieniä olisi jo tullut, mutta ei ollut mitään vielä vaikka alkukesä olikin sateinen. Mummi pelkäsi että täällä olisi taas ihan kauheat helteet niin kuin usein heinäkuussa, mutta tähän osuikin nyt vähän viileämpi sääjakso.
Koska metsästä ei saanut sieniä, niin haettiin sitten kaupasta hummerit keskikesän rapukesteihin. Mummi oli aika yllättynyt Vincen uusista kokintaidoista, eli ero siihen miten itse ruokin perhettä ja vieraita taitaa olla aikamoinen (no niin onkin).
Montrealissa pelattiin Afrikan tähteä mummin kanssa, ja Bromontissa pelattiin shakkia. Bea osaa alkeet sillä se kävi eskarivuotena iltapäiväkerhon shakkiryhmässä, eli mummin ruostuneet taidot olivat suunnilleen samalla tasolla.
Yksi Mailiksen suosikkipuuhista Bromontissa kesällä on golf-autolla ajelu, ja tänä kesänä päätimme että Beakin on riittävän iso kuskinpenkille. Mailiksella on tosi raskas kaasujalka, ja Beaa taas saa koko ajan kehottaa ajamaan kovemmin. Eli tässäkin näkyy nämä siskosten persoonallisuuserot aika hyvin.

Tämän pikkureissun loppupuolelle olimme varanneet liput "valometsäelämykseen" paikalliseen luonnonpuistoon. Vietimme ensin päivän matkan varrella olevassa pikkukaupungissa, ja illan hämärtyessä saavuimme valometsän porteille.
Vaikka yleisöstä päätellen tämä oli nimeomaan suosittu kohde lapsiperheiden keskuudessa, niin osa elämyksistä oli liian realistisia ja pelottavia Bealle (ja vähän Mailiksellekin). Useammassa kohdassa piti pysähtyä näyttämään niille kaapeleita mistä valoilmiöt tulivat, sillä muuten ne tosiaan näyttivät siltä kuin ne olisivat ilmestyneet tyhjästä.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

äiti montrealissa - kotipäivät

Heinäkuu hurahti äidin ollessa täällä ja sitten oman lomareissun merkeissä, mutta nyt elokuussa ehtii hiukan hengähtää ja takautuvasta laittaa tännekin kesäkuvia (kesäkelit tosin jatkuu täällä todennäköisesti vielä syyskuulle asti, ja lomatkin elokuun loppuun, eli kesä ei mitenkään ole vielä loppumassa).

Mummi saapui meille heinäkuun puolessa välissä vähän suunniteltua pidemmän välilaskun kautta, sillä hän joutui meidän kaikkien harmiksi viettämään yhden ylimääräisen yön Reykjavikissa myöhästuneen koneen takia. Mutta see ei suinkaan vähentänyt mummin saapumisesta johtuvaa riemua! Lapset odottivat tätä ihan tosi kovin koko alkukesän.

Kotona mummin seurasta nautittiin aika perinteisin keinoin, eli paljon lautapelejä pelaamalla ja muuten vaan mummin kanssa hengailemalla.
Lastenhuoneiden lattiat olivat patjoja täynnä, sillä teimme vierashuoneen kellariin ja nukuimme itse vierailuviikon Bean huoneessa, ja Bea taas nukkui Mailiksen kanssa sen huoneessa. Mutta hyvin mahduttiin.
Tämän kesän perunasato on todella huono koska siemenperunat olivat huonoja ja sain ne maahan todella myöhään kylmästä keväästä johtuen, mutta kesän toinen kattilallinen nousee tässä maasta mummin avustuksella.
Lapsilla on tänäkin kesänä neljänä aamuna viikossa uimakoulua, ja siellä käytiin tunnollisesti vaikka mummi olikin kylässä. Tässä Bea hyppää ponnistuslaudalta tunnin päätteeksi (kuva on Mailiksen ottama mummin kännykällä).
Mailis muuten pääsi kaksi viikkoa tämän kuvan ottamisen jälkeen vihdoin läpi syvänpään testistä, ja saa nyt siis uida silläkin puolella uima-allasta tuntien ulkopuolella. Ollaan sanottu sille että siihen asti on pakko käydä uimakoulussa että pääsee siitä läpi, eli nyt täytyy keksiä joku uusi kiristyskeino.
Tässä perataan anopin puskista kerättyjä punaisia viinimarjoja. Mummi joutui heti töihin siis.

Muutaman kerran mummi vei lapset uimakouluun yksinään että sain tehtyä pari juttua kotona ja pakattua meidän tavarat Bromontin-reissulle, ja niillä reissuilla ei perattu marjoja vaan pelleiltiin mummin puhelimen kanssa, josta löytyi sitten tälläisia kuvia.
Kuten yleensäkin Montrealissa heinäkuussa niin nytkin täälä oli varsin lämmintä, mutta heti kun lämpötilat laskivat alle 25:n asteen niin piti lämmittää sauna että mummi pääsi kokeilemaan tynnyrisaunaa.
Kuulemma ihan kelvollinen.