lauantai 27. joulukuuta 2014

joulu

Aatonaattona oltiin Vincen isän luona viettämässä Vincen siskon läksiäisiä, sillä Simone lähti aattona opiskelijavaihtoon Singaporeen seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Me taas suunnattiin aattoaamuna kohti Vincen isovanhempien sukutilaa. Tässä ollaan valmistautumassa joulukirkkoa varten.
Vincen äiti otti kännykällä kuvia todisteeksi siitä että jälkikasvu käy kirkossa (kuvassa Vincen nuorin sisko Mailis sylissään, ja seuraavassa penkissä vanhin sisko poikaystävänsä ja isoäidin välissä). Kirkon jälkeen availtiin lahjoja pitkän kaavan mukaan ja sitten syötiin pitkän kaavan mukaan.
Lapsetkin jaksoivat päiväunien voimalla olla mukana menossa iltayhteentoista asti, ja itse valvoin jossain mielenhäiriössää aamukolmeen asti. Aamulla vähän väsytti ja päätäkin särki. No, onneksi ensi jouluun on vuosi.

Joulupäivänä meillä ei ollut mitään ohjelmaa, mikä on ihan mahtavaa. En avannut konetta ollenkaan, ja päivän vaikein päätös oli että kudonko vai luenko kirjaa Bean päiväunien ajan (luin kirjaa ja sitten nukahdin itsekin). Illalla katsottiin elokuva ja mentiin kaikki aikaisin nukkumaan.
Tultiin kotiin tapaninpäivänä, ja jatkettiin löysäilyä kotona. Lapset levittävät majojaan, askartelutarvikkeitaan ja lahjojaan joka paikkaan, ja aikuiset lukevat ja syövät suklaata. Hyvä joulu.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

loma!

Syyslukukausi 2014: Ohi on!
Tai siis, viimeisestä kurssista pitää vielä julkaista arvosanat, mutta kaikki kokeet ja muut on korjattu! Oppilaatkin näkevät jo yhteenlasketun loppuarvosanan, mutta ajattelin odotella viikon alkuun jos joku vaikka valittaa numeroistaan (nyt sormet ristiin ettei valita).

Viikonlopun aikana on siis saanut tehdä muutamia jouluvalmisteluja ihan ilman syyllisyyttä siitä että oikeasti pitäisi tehdä töitä. Eilen illalla teimme Mailiksen kanssa pienen savitalokylän. Kuivuttuaan yön yli takan päällä talot saivat LED-tuikut sisäänsä ja pääsivät valaisemaan yläkerran portaita.


Niitä tuli yllättvän kivoja! Beakin osallistui askareluun tekemällä "savikiviä" (uusiokäytin kyllä savikivet röyhkeästi talomateriaaliksi). Ajattelin että tehdään näitä vielä ainakin yksi lisää pukinkonttiin. Yhdet lahjavillasukatkin ovat vielä kesken, ja huovutettuja lapasia varten on vasta huovutettu vanhat villapaidat, että ei tässä ihan vielä pääse vetämään lonkkaa.

Tänään käytiin kuitenkin pitkästä aikaa Montrealin keskustassa lasten kanssa ja ihan ilman mitään syytä. Vaikka käymme ydinkeskustassa suomikoulussa parin viikon välein, ei meillä silloin koskaan ole aikaa jäädä sinne luuhaamaan. Tänään vietimme pari tuntia taidemuseossa lasten aktiviteeteissa (kuusiaskartelua ja lasten museokierros), ja sitten kävelimme jouluisen kaupungin läpi luonaalle. Takaisin tullessa pysähdyimme vielä ihastelemaan tavaratalon jouluikkunaa jossa mekaaniset pehmoeläimet puuhailivat joulupukin kylässä.
Toivottavasti ensi vuonna ehditään viettämään tälläisia päiviä usemminkin, sillä täällä esikaupungissa tuppaa unohtamaan että ihan oikea suurkaupunki on vain reilun vartin ajomatkan päässä (ei-ruuhka-aikaan). 

perjantai 19. joulukuuta 2014

jouluvalmisteluja

Lukukausi lähenee loppuaan! Viimeiset oppilaat saivat juuri äsken loppukokeensa tehtyä, eli nyt se pitää enää tarkistaa ja sitten alkaa LOMA! Viikonlopulle on siis tiedossa ankaraa kokeenkorjausta.

Viime viikonloppu sen sijään meni pikkujouluissa: lauantaille niitä oli jopa kolmet! Tässä kuvassa huilitaan suomikoulun pikkujoulujen jälkeen ja ennen kuin lähdetään naapuriin seuraaviin (viimeisiin mentiin myöhään ja ilman lapsia).
Viime sunnuntaina haettiin sitten kuusi (alakuvassa taka-allalla), ja viikolla lapset koristelivat keskenään Ikean piparkakkutalon sillä aikaa kun äiti joi terästettyä glögiä.
Mietin välillä että onkohan perheissä joissa vanhemmat opettavat ankeampi joulu koska vuoden kiireisin työaika osuu juuri samaan aikaan kun kaikki jouluvalmistelut, ja vain toisesta voi löysätä? On varmaan.

No mutta, jos ehtisin vaikka korjata nämä viimeiset kokeet viikonlopun aikana niin sitten alkuviikosta ehtisi vielä tehdä ja paketoida viimeiset lahjat, ja ehkä jopa leipoa jotain joulupipareita lasten kanssa (onneksi joulupöytään ei tarvitse tânä vuonna tehdä itse juuri mitään). Mutta tänä iltana taidan juoda lasin jos toisenkin viiniä takkatulen ääressä, sillä syksyn opetusturakka on nyt ohi!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

lunta!

...tulvillaan, on raikas talvisää! Tänään Vince teki töitä kotoa, ja iltapäivällä ehdittiin kaikki ulos lumitöitä ja lumihevosia tekemään.
Ulkoilu teki hyvää kokeiden korjaamisen jälkeen, joskin nyt aikataulut alkavat vähän helpottamaan. Ja hyvä niin, sillä tällä viikolla molemmat lapset olivat vähän kipeitä (ja kotona koulusta) maanantaina, ja Bea taitaa taas huomenna jäädä kotiin. Kumpikaan ei ole ollut kuumeessa, mutta muuten vain tuntuu olevan veto ihan poissa. Vaikka lähiaikoina olen tehnyt töitä puoleen yöhon melkein joka ilta, niin onhan se kuitenkin ihan mahtavaa että "vastapainoksi" voin sitten pitää välillä kotipäiviä lasten kanssa ilman mitään sumplimista (kun ei ole kursseja opetettava niinä päivinä).

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

itsenäisyyspäivä

Joulukuu alkoi kiireisissä merkeissä, sillä kaikissa opettamissani kursseissa korjattavat työt olivat kasaantuneet, ja sitten ne pitikin korjata samaan syssyyn. Yksi kursseista myös pidetään loppua kohti intensiivisemmin, eli olenkin opettanut sitä kaksi kertaa viikossa kerran sijaan. Mutta nyt se on loppu! (tai siis, enää loppukoe korjattava). Jos vaikka ensi viikolla ehtisi ajattelemaan vähän joululahjojakin. 

Mailis oli yötä Vincen isän mökillä, mutta ehdimme kuitenkin suomikouluun juhlimaan itsenäisyyspäivää ennen sitä. Tässä kuvassa Mailiksen ryhmä kertoo mikä heille on Suomessa tärkeää.
Tässä Mailiksen lunttilappu:
Illaksi me oltiin kutsuttu pari kaveria meille "itsenäisyyspäivänillalliselle" kun lapsiakin oli vain 50% kotona. Ilta meni joutuisasti, ja tänään ollaankin sitten lähinnä huilailtu.

Mailiksen kotituduttua tänään kävelimme järven rantaan katsomaan auringonlaskua. Juuri ja juuri ehdittiin! Ensimmäinen kuva on otettua 16:13, ja kymmenen minuutin päästä siitä aurinko olikin jo kokonaan maillaan.
Jos sitten vielä kaksi viikkoa jaksaisi korjata kokeita ja tehdä muita lukukaudenloppuhommia, ja sitten on loma!

torstai 20. marraskuuta 2014

puutöitä

Meillä on takka talossa ensimmäistä kertaa. Vince oli aluksi ihan että "no ei me sitä koskaan kuitenkaan käytetä, pitäiskö se vaikka poistaa heti?". 
No onneksi ei poistettu, sillä Vincestä on kuoriutunut oikea puunhakkaaja-metsämies.
Se osti kirveen ja naapurilta pinon puita (naapuri oli tilannut liikaa). Heti kun puukasa oli kumottu pihalle alkoi satamaan. Onneksi Vince oli sattunut pyytämään Vincen siskon ja sen poikaystävän oluelle, joten meillä oli käly lapsenvahtina sillä aikaa kun muut oli puusouvissa.

Sittemmin Vince on ostanut paremman kirveen ja raahannut Mailiksen koulun pihalta pölkyn hakkuualustaksi. Se on myös katsonut jo varmaan usemman tunnin videoita puunhakkaamisesta, puunpinoamisesta ja takansytyttämisestä.
Nykyään meillä siis kinastellaan siitä kumpi saa sytyttää tulen. Vince myös stressaa päivittäin siitä että puita ei ole riittävästi talven varalle. Tänään se taisi tilata lisää.
Jopa muumit koristepurkissaan ovat puunhakupuuhissa.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

"ei tehdä mitään"

Tänään piti ihan vaan olla eikä tehdä yhtään mitään. "Melkein" onnistuttiin.

Mamie-Pacifican hautajaiskukat kaipasivat seurakseen arvoisensa aamiaisen, joten päivä alkoi vähän paremmalla särpimellä kuin yleensä (munat keitin pehmeiksi, mutta vohvelit tulivat pakkauksesta pakastimesta).
Ammupalasta vahvistuneena jaksoimmekin sitten lähteä pihatöihin. 
Siivosin Vincen kanssa rännit lehdistä, ja sitten innoistun nikkaroimaan eteiskomeroon hattuhyllyä. Samaan syssyyn sahasin pari senttiä talon mukana tulleen vanhan hyllyn leveydesta (siitä tulee Mailiksen "yöpöytä" kerrossängyn päätyseinään, ja pelkäsin että leveämpään hyllyyn se pamauttaa päänsä joka aamu).
 Niitä piti tietysti hiukan myös maalata (hattuhylly on tuo isompi).
Päiväruokaa (=voipleipätarvikkeita) pöytään laittaessani hanan suihkuosa irtosi, ja lennätti aika hyvän vesisuihkun kasvoihin (tätä kirjoittaessa Vince unohti teevettä ottaeessaan että hana näyttää edelleen tältä, ja lähti juuri vaihtamaan paitaa). Eli Bean herättyä lähdetään rautakauppaan (lähden mukaan ostamaan takkikoukkuja eteiseen, ja katselemaan löytyisikö sieltä aineksia uuteen kenkätelineeseen).

Ei-kauhean-rauhallinen mutta hirmu kiva sunnuntai siis.

lauantai 8. marraskuuta 2014

halloween

Halloween oli reilu viikko sitten, ja kerrankin se sattui perjantaiksi (ettei seuraavana aamuna tarvinnut nousta univajeisena kouluun). Kommuunissa halloween oli aina ihana koko naapuruston juhla, ja vähän etukäteen jännitti että millainen se täällä "siviilissä" mahtaa olla...

Ei olisi kannattanut jännätä, sillä kivasti se meni! Mailis ja naapurin Rebecca olivat Elsoja Disneyn lumikunigatar-elokuvasta (niinkuin 60% kaikista muistakin pikkutytöistä tänä vuonna).
Kiersimme siis karkki-vai-keppos -kierroksen naapurin isän ja tämän tyttären kanssa. Halloween otetaan täällä aika tosissaan, ja monissa taloissa oli panostettu valtavasti koristuksiin. Yhdessä talossa esimerkiksi oli oli autoa isompi dinosauruksen "luuranko" ja teemaan sopiva ääniraita soimassa taustalla, ja toisessa talossa teini-ikaiset tyttäret olivat pukeutuneet zombeiksi ja säikyttelivät lapsia.

Bea oli pukeutunut samaan pupu-pukuun kuin Mailis aikoinaan, mutta siitä ei tullut otettua yhtään kuvaa (toinen lapsi jne). Halloweenia seuraavana sunnuntaina Bealla oli hoitokaverin syntymäpäivät, ja ompelin synttärisankarille lahjaksi dinosauruksen hännän Vincen vanhan maripaidan hihasta ja huopapaloista.
Omasta mielestäni tämä oli tosi hieno, mutta Vince sanoi että lahja oli saanut vähän varautuneen vastaanoton. Vince raportoi myös että sisustuksen perusteella tässä perheessä ei arvosteta vanhoja ja kierrätettyjä asioita yhtä paljon kuin meillä, hups. Eli olisi pitänyt vaan ostaa joku kaupanlahja ja pitää häntä itsellä.

Tänä viikonloppuna juhlittiin vähän erilaisissa merkeissä sillä lauantaina oli Vincen Pacifica-isoäidin hautajaiset. Bea sai siis positiivista huomiota osakseen sillä isoäiti antoi nimesa Bean toiseksi nimeksi.
Huomenna sitten ajateltiin olla tekemättä yhtään mitään, ja laittaa verhot kiinni jos joku tuttavat tai sukulainen kulkee talon ohi.

torstai 6. marraskuuta 2014

keittiö (taas)


Kuten olen varmaan jo maininnutkin, edellisillä asukkailla oli tällainen "hieno" tarra koristamassa tiskikonetta. Sen lisäksi että tämä on tietysti itsessään tosi kaunis (ei), niin tämä on myös se näkymä joka aukenee heti ulko-ovelta. 

Muutosta asti meillä on ollut näkymänä teräksen värinen uusi tiskikone. Se on toki ollut parempi kuin unikkotiskikone, mutta se on tuntunut vähän kolkolta. Sitten keksin että jos siitä tekisikin liitutaulun! Parin epäonnisen kauppareissun jälkeen tilasin netistä liitutaulukontaktimuovia, ja valmis! Tiistaina tiskikone siis toivotti hyvää syntymäpäivää Vincelle jo etuovelta, ja nyt sieltä vilkuttelee barbapapa-pariskunta.


P.S. Huomasin vasta kuvista että vaikka olen mielestäni päivittanyt keittiön ilmettä, niin olen tainnut "päivittää" sen ainakin parikymmentä vuotta taaksepäin... No, onneksi tämän ei tarvitsekaan miellyttää potentiaalisen ostajan silmää.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

ensimmäiset 10 vuotta

Kylläpäs on päässyt aikaa kulumaan viime postauksesta. Useamman kerran viikossa on käynyt mielessä että pitää päivittää blogia, mutta työt on pitäneet arjen harvinaisen kiireisenä. Juuri kun sain jotenkin viikot sellaisiksi että ehdin hyvin suunnitella kaikki tunnit, alkoikin kokeet ja nyt hukun korjaamattomiin kokeisiin ja kotitehtäviin. Ensi lukukauden kurssimäärästä ei vielä ole mitään tietoa, mutta juuri nyt tuntuu siltä että jos saisi vaikka yhdenkin kurssin opetettavaksi niin se olisi ihan riittävästi...

No mutta, lähes kuukausi sitten oltiin siis juhlimassa 10-vuotis hääpäivää Quebecissä. Jätimme tätä varten ihan ensimmäistä kertaa lapset yöhoitoon! Anoppi tuli tosin meille yöksi lasten kanssa, mikä varmasti aiheutti suurelta osin sen että kotimiehillä meni viikonloppu varsin hyvin.

Meilläkin meni viikonloppu tosi kivasti. Quebecissä ei juuri ole muuta tekemistä kuin kävellä vanhoja rakennuksia katsellen vanhan kaupungin alueella, ja syodä ja juoda. Ja kyllä me syötiin ja juotiinkin, ihan koko rahan edestä kun kerrankin sai istua ihan rauhassa. Yövyimme myöskin vanhassa kaupungissa, pienessä bed and breakfastissa historiallisessa talossa missä oli paksut kiviseinät ja ampuma-aukko ulko-oven vieressä. Aamiainen tuotiin pöytään, ja suolasirotin oli vanha ja hopeinen, eli paikka saa meiltä viisi tähteä.

Ikävä kyllä reissulta ei ole muuta kuvamateriaalia kuin tämä iltapäiväolutkuva. No mutta kymmenen vuoden päästä viimeistään reissu uusiksi!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kiitospäivän viikonloppu Bromontissa

Menneenä viikonloppuna "juhlittiin" Kanadan kiitospäivää. Täällä se on monta viikkoa ennen USA:n kiitospäivää, eivätkä nämä Kanadan ranskankieliset juhli sitä mitenkään. Ylimääräinen pyhä kuitenkin kelpasi kaikille, ja mekin päätettiin lähteä sen takia Bromontiin viikonlopuksi ruskaa ihailemaan.
Ihan paras ruska-aika oli jo mennyt, ja nyt lehtiä oli jo paljon maassakin. Koitin metsäkävelyllä katsella sieniä, mutta niitä kai kyllä katselun sijaan kaivella näkyviin, ja saaliiksi jäikin vain kaksi suppilovahveroa (joista toinen oli niin pieni että se jäi kokonaisuudessaan tuon isomman alle).
Mutta viikonloppu oli oikein mukava ja onnistunut siitä huolimatta. Ilmatkin suosi, ja ulkoilimme paljon.

Tässä Bea ja isoisovanhemmat.

Pitkä pyhä kostautui tällä viikolla töiden kasautuessa. En opeta maanantaisin, joten ylimääräinen vapaapäivä tarkoitti sitä että käytössä oli yksi päivä vähemmän tuntien valmistelua varten. Lisäksi Bean hoitopaikka oli lakossa keskiviikkona (päivähoittajien liiton lakkopäivä), eli illat menikin sitten koko viikon ajalta kouluhommissa.

Mutta nyt on taas perjantai, ja tiedossa on jännittävää viikonloppuohjelmaa!
Ensi viikolla meillä on kymmenes (10.!) hääpäivä, ja lähdemme viettämään sitä hiukan etukäteen ihan keskenämme! Lauantaiaamulla viemme lapset anoppilaan, ja ajamme Quebecin kaupunkiin yhdeksi yöksi. Lapset ja Evelyne tulevat meille yöksi, sillä omissa sängyissä uni tullee helpommin.

Me ollaan varattu sekä kiva bed&breakfast että ravintola lauantai-illaksi, ja tullaan takaisin kotiin sunnuntai-illaksi. Tämä on ensimmäinen kerta kun olemme yhtä aikaa poissa lasten luota sitten Mailiksen syntymän, eli olemme sekä innoissamme että hiukan jännittyneitä (tai siis, luulen että olen ainut joka on jännittynyt, sillä sekä lapset, Vince että anoppi ovat tähän asti olleet pelkästään innoissaan tästä suunnitelmasta).

lauantai 11. lokakuuta 2014

"uusi" keittiö!

Nämä kuvat meidän keittiöstä ovat myynti-ilmoituksesta. Silloin näytti siltä että kaapit ovat täyspuuta, mutta lähempi tarkastelu osoitti sen virhearvioksi. Koko muu koti on maalattu valkoiseksi, ja lattiat ovat vanhat puulattiat. Jotenkin tähän keittiöön tullessa oli aina sellainen tunne kuin olisi tullut mökille (ei hyvällä tavalla).

Tuo niiden jääkaappi näytti kuvissa tosi massiiviselta, mutta se taisi kuitenkin olla ihan normaalin kokoinen.
Tässä vikassa kuvassa näkyy hyvin miten vähän keittiössä oli työtasoja (eli se vain mikä näkyy tässä kuvassa). Quebecissä onneksi on tapana että myyjät ja vuokralaisetkin muuttavat kodinkoneineen, sillä en erityisesti ihastunut uuniin enkä kukalliseen tiskikoneeseen.

Ihan ensimmäinen keittiöreaktioni oli että apua, kaikki uusiksi vaan. En tykännyt kaapeista, en lattiasta, en tasojen kaakelista, enkä tiskipöydän takana olevista eläinkaakeleista (toinen niistä jää onneksi melkein kokonaan uunin taakse).
Olisin halunnut ottaa nämä kaikki siis irti, ja laittaa tilalle jostain haalitut vanhat kaapit. Lattialaattojen tilalle olisin halunnut puulattian, ja samoin puiset työtasot. Meillä kuitenkaan ei nyt (eikä ainakaan pariin vuoteen) ole rahaa kettiöremonttiiin, eli sovittiin että tämän kanssa on vaan pakko oppia elämään.

Edelliset omistajat sattuivat kuitenkin jättämään pari pönkkää valkoista maalia kellariin, ja siitä se ajatus sitten lähti... Sain siis suostuteltua Vincen siihen että ennen keittöremonttia voisin maalata kaapit valkoiseksi, ja siten saada tilan kivemmaksi ja yhtenäisemmäksi muun kodin kanssa.
Noin! Sehän kävi äkkiä (not). Kaapit maalattiin yhdessä viikonloppussa, mutta ainakin kuukausi sitten. Sen jälkeen metsästin netistä vanhoja vetimiä kaappeihin, joista viimeiset asensin viime viikolla ("uudet" vasemmalla).
Ylemmän kuvan vihreä vintage-uuni löytyi Anna Arborista, ja sellainen oli kuulemmaa kaikilla 70-luvulla. Uusi tiskikone saatiin anopin poikaystävältä joka muutti anopin luo tänä kesänä, eikä enää tarvinnut tiskikonettaan.

Maton ostin edelliskesänä Suomesta, ennen kuin edes oltiin alettu katsomaan taloja. Kotiintullessa Vince kysyi mihin sen ajattelin laittaa, ja sanoin että en mihinkään, se on sitä meidän uutta Montrealin kotia varten. Ja sehän sopiikin tänne kuin nenä päähän.
Tässä oikealla näkyy se murheenkryyni astiakaappi johon laitoin noin 10 kertaa enemmän aikaa ja rahaa kuin mitä alunperin ajattelin. Mutta on se hyvä paikassaan. Samoin kuvassa näkyy Sikilän puretun sukutilan keittiön seinahirsistä tehty leikkuulauta. On siis vähän niin kuin sukutilan seinä olisi seinässä.
Tuossa kaapin syvennyksessä edellisillä oli mikro, ja meillä aamiasmurot ja hedelmäkulho. Jääkaappi on anopin "kaljakakkosjääkaappi". Jääkaapin ylapuolelle jäi juuri sen verran tilaa että siihen saa tarjottimet ja leikkuulaudat, ja viereen tiskien kuivaustelineen (käsitiskeille siis). Tässä näkyy myös Vincen asentama uusi valo, sillä ennen tässä oli sellainen aika kamala ja vähän futuristinen valokisko.

Nyt tuntuukin siltä että kaapeille ei enää tarvitsekaan tehdä mitään. Jossain vaiheessa haluisin vielä sen puulattian, ja varsinkin vaihtaa tasojen kaakelit puuksi, mutta siihen ei tällä kertaa riittänyt taidot eikä budjetti.
Tuossa syvennyskaapissa oli edellisillä mausteita, ja meillä teetarpeet. Se kuulemma on vanha silitysraudan paikka. Meillä juodaan teetä paivittäin eikä silitetä koskaan, eli hyvä että siinä nykyään on hyllytilaa.

Keittiön nurkasta kuljetaan kellariin, ja kellarin  oveen saa kätevästi ripustettua kaiken mikä ei mahdu muualle (ja kahvaan tiskipussin vauvaräteille ja kierrätysjätekassin toiselle puolelle). Yllättäen tämä keittiö joka aluksi vaikutti tosi pieneltä ja aika rumalta onkin siis kompakti mutta riittävän iso kaikelle, ja nyt myös kaunis ainakin omaan silmään. Koko "remontin" hinnaksi taisi tulla vajaa 200$ pohjamaalien, maalisutien, vetimien ja uuden valon kanssa.

Seuraava remonttipostaus toivottavasti tulee sitten kellarista, sillä se(kin) on ollut työn alla jo muutosta asti.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

suomikoulussa

Suunnilleen joka toinen lauantai meillä on taas suomikoulua. Otin Bean ryhmän opetettavaksi, ja luulen että opettajan pienellä palkalla saan katettua omien lasten lukukausimaksut ja parkkimaksut. 


Tänään kaikkien ryhmien oppitunnit jäivät vähän lyhkäisiksi koska ohjelmassa oli karjalanpiirakoiden leivontaa! Lapset tykkäsivät leipoa, ja aikuiset tykkäsivät syödä tuotoksia.
Suomikoulu kokoontuu suomalaisella kirkolla joka on ihan kaupungin keskustassa, vanhan yliopistoni vieressä. Rakennus on ikivanha kivitalo, jossa vielä viime viikolle asti oli takapihana villiintynyt puutarha. Nyt rakennusta ollaan (taas) myymässä rahavaikeuksien takia, ja takapihan kiviaita on kaadettu ja samalla puutarha myllätty. Talossa on varmasti sijainnin takia niin korkea kiinteistövero että jo sen maksaminen Montrealin suomalaisten varoista on mahdotonta, mutta silti harmittaa että kohtä tähän tulee joku uusi asuntokompleksi. Julkisivun kaupunki määrännee säilytettäväksi, mutta sisälle tuskin jää mitään alkyuperäistä. Eli hyvästi hurjan korkeat keittiönkaapit ja kaunis parketti...
 takan koristelaatat...
 vanhat koristeelliset ovet...
 ja vanhat puukarmiset ikkunat. Ja tietysti kaikki hassu vanha irtaimisto niin kuin "kristalli"valaisimet.
No mutta toisaalta kirkon myyntiä puuhattiin jo silloin viisi vuotta sitten kun viimeksi olin Montrealin suomikoulun toiminnassa mukana, eli ehkä tässä vielä muutaman vuoden voi olla samaan konkurssiin?