sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

tornado

Epätavallisen lämpimissä ilmoissa on haittapuolensakin, sillä ne tekevät olosuhteet suotuisiksi tornadoille. Michiganissa ei ole tornadoita kovinkaan usein verrattuna moneen muuhun osavaltioon, mutta juuri ennen tuota lämmintä viime viikonloppua koettiin muutamia jännittäviä hetkiä.
Tavallisesti kun tulee tornadovaroitus me ei edes mennä kellariin koska varoitus on kaikkein matalin, eli sellainen että "olosuhteet ovat suotuisat tornadon muodostumiselle" Mutta viimeksi tuli pian tämän ensimmäisen varoituksen jälkeen toinen jossa ilmoitettiin että vartin ajomatkan päästä meiltä tornado on osnut maahan ja jatkaa matkaan meitä päin. Vince oli keskustassa professorin luona illallisella ja se soitteli sieltä viiden minuutin välin "me ollaan kellarissa ja katsellaan telkkarista varoituksia" "nyt teidänkin olisi hyvä mennä kellariin" "MENKÄÄ KELLARIIN JA OTA RUOKAA JA VETTÄ MUKAAN".
No mentiin me, ja otettiin mukaan vähän vettä ja pari banaania. Siellä me sitten katsottiin netistä nalle puheja ja siivoiltiin rojuja nurkkiin odotellessamme lupaa tulla takaisin yläkertaan. Varsinainen tornado meni reilusti ohi meidän kohdalta, mutta ukkonen, sade ja raekuuro olivat aika komeaa katseltavaa. Vaikka poikkeuksellisen lämmin kevät lupailee lisää tornadoita (kevät on tornadoaikaa), niin naapuri sanoi että tämä oli ensimmäinen kerta kun hän yhdeksän vuoden aikana meni kellariin, että toivotaan että tämä oli meidän viimeinen kerta.

kesäviikonloppu

Täällä oli ihan kesä tänä viikonloppuna! Keskilännessä on varhaiskevään helleaalto, lämpöennätyksiä menee rikki vähän kaikkialla ja maaliskuun puolessa välissä kommuunissa oli kesänavajaiset. Se tarkoitti sitä että aamupäivä istuttiin ulkona teellä naapureiden kanssa samalla kun lapset valmistelivat prinsessa-aiheista näytelmää t-paidoissa (Mailis on vasemmalla pinkissä mekossa).
Yhdet naapurit palasivat Intiasta sukuloimasta torstaina ja olivat aikaerosta vielä vähän sekaisin, joten omassa sähköpostissa oli aamulla viesti "Heräsin viideltä enkä enää saanut nukuttua joten leivoin laskiaispullia (naapurin rouvalla on suomalainen isoäiti), onko teillä kermavaahtoa?" Onneksi oli, ja aamupalan jälkeen voitiin siirtyä pihalle syömään laskiaispullia, nam.
Ja illalla grillattiin ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn.
Mailis vietti lähes koko viikonlopun leikkien naapurin Neran kanssa. Tässä Mailiksen ottama kuva kaveristaan. Mailis ja Nera ovat nyt myös sen ikäisiä ettei niitä enää juurikaan tarvitse vahtia tässä kotona, joten sain vaihdettua multia kukille, pestyä monta koneellista pyykkiä (ja kuivattua ne ulkona!), ja tehtyä muita pieniä kesänvalmisteluja kotona. Mikäli kohta ei ala ukkostamaan sääennusteen mukaan niin taidan vielä pestä kolme kovin likaista ikkunaa ulkopuolelta.
Sunnuntaiaamuna käytiin ruokkimassa naapurin kanat (ovat viikonlopun poissa) ja kerättiin muutama muna. Aamupalaksi oli siis ihan tuoreita munia!
Tuoreuden takia otin riskin ja söin omani sellaisina joissa keltuainen ei ole kokonaan paistettu.
Puolet matkasta on jo tehty.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

vancouver

Viime viikolla vietin kolme yötä konferenssissa Vancouverissa. Konferenssi oli vähän mitä oli, ja siellä istuessa kärsin pienimuotoista akateemista identiteettikriisiä, mutta reissussa oli silti kiva olla. Vaikka oli ihan Kanadan länsireunalla, niin silti olisi kuin olisi kotiin tullut, ja halu palata sinne valmistumisen jälkeen vahvistui entisestään (jopa tullimies puhui sujuvaa ranskaa! Se on kuulkaa sama kuin Itä-Suomessa saisi ruotsiksi palvelua huoltoasemalla!).
En oikeastaan edes huolehtinut kotimiesten pärjäämisestä, eikä ollut tarvettakaan. Soitin kotiin ensimmäisenä aamuna ja Mailis sanoi "Miksi sä taas soitat?" ja Vince sanoi "Meillä menee hienosti! Olen loistava yksinhuoltaja!".