torstai 30. huhtikuuta 2009

vappu

Havahduin vasta tänä aamuna äidin kanssa soitellessa siihen todellisuuteen että tänäänhän on vappuaatto. Tämän takia meillä ei ole tarjolla sen paremmin simaa kuin munkkejakaan, mutta onneksi ilmapalloja ja kuohuvaa saa kaupasta nopeasti. Pandan täytelakujakin sai, ostin siis pussin niitäkin että tulisi kotimaisempi fiilis. Iltapäivällä korkattiin alkoholiton kuohari, aikuisversio saa odottaa alaikäisten nukkumaanmenoaikaa.
Hauskaa vappua!

P.S. Ikävä kyllä Vincellä ei ole päällään hauska vappuasu, se vaan ei oikein viitsi laittaa muuta kun aamutakin päälleen kotipäivinä.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

aamutuimaan

Kyläilijät aina kysyvät että "no millaista vauvan kanssa eläminen on?" (mukavaa, Mailis on helppo vauva), ja heti perään että "ai se sitten nukkuu yöt läpeensä?" (ei ollenkaan, vaan heräilee kolmen-neljän tunnin välein syömään). Koska viimeistää yökolmelta jätän sen viereen, en ole kokenut yösyöttämistä mitenkään rankkana. Edes koliikkikuukausien aikana meillä ei kärsitty unettomuudesta, koska sitten kun Mailis vihdoin nukahti, se nukkui muutamalla pikaisella heräämisellä vähintään seuraavat kahdeksan tuntia.

Viime yö sitten olikin ensimmäinen hankala yö, ja Mailis heräili itkemään usein vaikka oli aamuyöstä taas mun vieressäkin, eikä edes tissi auttanut. Ehkä tulee hampaita tai sitten se johtui kuumuudesta, meillä kun oli aamullakin asunnossa yli 25 astetta lämmintä (ja ikkunat yön auki). Jos tämä on sitä normaalia pikkulasten vanhempien yömeininkiä, niin en kyllä ymmärrä miten ihmiset jaksaa.

Mailis on myös oppinut työntämään itsensä pois pöydän äärestä, ja ihmettelee tässä lattialla olevaa aamupalaa. Nyt se sitten onkin jo ekoilla päikkäreillä, joille se meni poikkeuksellisesti ilman unitissiä. Mahtoi väsyttää kaiken kukkumisen jälkeen.

Vaikka tämä huhtikuun ihmeellinen helleaalto valvottaakin öisin, niin on se sentään kiva istuskella kesämekossa parvekkeella ennen kymmentä. Sisäkissatkin pääsivät tutkimaan ulkomaailmaa narun päässä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

sunnuntaibrunssi


Vincen vanhemmat erosivat Vincen ollessa 1-vuotias, ja kahden perheen lisäksi sillä on tämän takia nykyään valtavasti mummoja, pappoja, setiä ja tätejä. Tänään juhlittiin Vincen isäpuolen isän (ensimmäisen kuvan herrasmies) 71-vuotissynttäreitä.

Vaikka tykkäänkin käydä kylässä niin jotenkin vierailun jälkeen on aina vähän väsy olo, varsinkin nykyään kun kyläillään pienen vauvan kanssa. Ruokakaupassakin pitäisi oikeastaan vielä käydä, mutta ehkä haetaan vaan paikallista ällögrilliruokaa poutinea ja kiskalta mehua aamuksi.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

ensimmäinen hellepäivä


Tänään oli yli 25 astetta (!) lämmintä iltapäivällä, ja sen kunniaksi meinattiin mennä käymään suosikkikahvilassamme. Ikävä kyllä kahvila oli niin täynnä ettei sinne mahtunut enää kolmea ihmistä, joten päätettiinkin kävellä puistoon jäätelökioskin kautta. Syyskuussa syntyneelle vauvalle tämä oli myös jännittävä ensimmäinen lähikosketus luontoon (annoin Mailiksen vähän hypistellä pientä oksaa).

Jotenkin varmaan johtui kaikesta tästä lämmöstä ja auringosta että kotiintullessa mulla oli vielä niin paljon energiaa että siivosin akvaarion ja laitoin parvekkeenkin keäkuntoon. Siinä sitten huhkiessa väsähdettiin niin että ennen ruuanlaittoa piti pitää pieni tauko.

Meinasin että nyt illalla menen sinne vastasiivotulle parvekkeelle keksilautasen ja läppärin kanssa kirjoittamaan tätä, mutta Mailiksen myöhäiset päikkärit kostautuivat eika sitä vielä nukuta yhtään.

torstai 23. huhtikuuta 2009

bromont

Vincen isovanhempien luona "maalla" (näin sitä vaan kaupunkilaistutaan) Bromontissa oli mukavaa ja rentouttavaa niin kuin aina. Ohjelmassa ei ollut mitään ihmeellistä mikä sopi meille hyvin. Tässä pientä kuvasatoa viikonlopusta keskellä viikkoa.
Pieni teräsmies aamiaspöydässä. Mailis myös himoitsi sanomalehteä niin paljon että otti ensimmäiset ryömimis"askeleensa" tämän keittiönpöydän poikki.
Kevään ensimmäiset leskenlehdet! Tai voi olla että niitä oli ollut jo pidemmän aikaa, mutta nämä oli ensimmäiset jotka mä näin.


Vincen isovanhemmat asuvat joen äärellä, ja aina siellä käydessämme ohjelmaan kuuluu kävelylenkki jokirannassa. Nyt käveltiin katsomaan puunhakkuualuetta, ja mietin siellä omia isovanhempiani jotka myös viimeksi vievät meidät metsään katsomaan hakkuuaukiota omassa metsässään.
Reippaan kävelyn jälkeen vuoden ensimmäinen terassiolut maistui makoisalta.

Paluumatka sujui joutuisasti linja-autossa, jossa Mailis kanssamatkustajien iloksi nukkui sikeästi koko koti-matkan. Muutenkin Mailis oli tosi reipas koko reissun ajan. Molempina iltoina se kyllä huusi surkeana kun väsytti, mutta se oli vanhempian vika kun kerran olivat liian myöhään ensin kavereilla ja sitten ravintolassa. Ilmeisesti illanvietot ovat lähitulevaisuudessa mahdollisia vain meillä kotona tai muualla missä saan Mailiksen ajallaan omaan sänkyynsä nukkumaan.

Kudinkin edistyi mukavasti kun löysin Vincen isoäidin vanhasta kudontalehdestä ohjeet silmukoiden luomiseen. Kyllä tästä vielä villatakki tulee (tai baskeri). Suosittelen myös kaikkia teitä(kin) virkkaamaan kesähousuihin tuollaiset trendikkäät lahkeenjatkeet.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

sadepäivän eleganssia



Koska kutomisvimma ei osoita laantumisen merkkejä ja raitasukat tuli jo valmiiksi, oli aamulla ennen sukulointiiin lähtöä vielä matkattava lankakauppaan. Sinne menikin sitten pieni omaisuus (oikeasti ei niin pienikään), mutta jos tämä projekti nyt kestäsi kutomisvimman loppuun asti. Meinasin kokeilla ekaa kertaa villatakin kutomista, pitäkää peukkuja.

Metroa vaihtaessa otin kuvia sadepäivänvaatetuksesta kun tuolla asemalla on niin hauska kaakelilattiakin.

oooh, tilava kassi!

Meillä on ollut yllättävän monta yhden tai kahden yön reissua tänä vuonna, ja nyt mulla meni hermot siihen että meillä ei ole yhtään tarkoitukseen sopivaa kassia. Aiemmin siis pakkasin ison repun meidän tavaroille, marimekon ison kassin Mailiksen tavaroille, ja sitten vielä kolmannen ison olkalaukun kantoliinaa, leluja ynnä muita lisäjuttuja varten. Ja tietysti otin käsiveskan vielä itselleni. Ei ole kiva lähteä mihinkään käsilaukun, kolmen kassin, turvaistuimen ja vauvan kanssa. Lisäksi mitä enemmän kantamuksia on, sitä useampi niistä voi unohtua matkalla.

Mutta katsokaa tätä uutta höyhenenkevyttä tilaihmettä! Siihen mahtuu meidän kaikkien kolmen tavarat kahden yön reissulle. Meinasin ensin sanoa että yksi ihmisistä on kyllä aika pieni, mutta vaippoineen, kantoliinoineen ja vaihtovaatteineen Mailiksen tavarat taitaa viedä yli puolet kassitilasta.

Me siis ollaan lähdössä kassin kanssa Vincen isovanhempien luo, ja tullaan torstaina takaisin. Heippa loppuviikkoon asti!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

keinumista ja merisairautta


Käytiin testaamassa iltapäivällä läheisen puiston keinuja. Vaikka Mailis ei kauhean kauaa jaksanutkaan keinua, niin kyllä se sen lyhyen ajan tuntui siitä tykkäävän. Onneksi puisto on matkalla ruokakauppaan niin voidaan pienellä vaivalla pysähtyä siihen usein.

En tiedä tuliko se sitten merisairaaksi keinumisesta vai mikähän sille tuli, mutta kotiintultua ja oksensi lyhyessä ajassa kolme kertaa. Voi olla että syötöillä oli vaan liian pitkä väli, ja se ahneuksissaan söi liikaa. Nyt sitten annetaan pieniä määriä maitoa kerrallaan ja tarkkaillaan tilannetta. Itseään sitä ei kyllä tunnu tilanne mitenkään vaivaavan, ja ihan normaalisti se naureskelee äidin pestessä puklupyykkiä.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

kutimia


Ehdin jo luulla että tämän talven kutomiset on kudottu (kesällä ei voi kutoa kun on niin kuumakin), mutta pääsiäisen pyhinä iski yllättävä kutomisvimma joka ei sittemmin ole laantunut. Mustat lapaset on jo valmiit ja lähetetty Emmille Suomeen, ja toinen raitasukkakin on jo puikoilla. Lisäksi olen ehtinyt ommella sen aiemmassa postauksessa olleen kesälaukun ja kankaisen kauppakassin.

Ehkä tämä kaikki energia johtuu lisääntyneestä valosta, tai sitten siitä että sen jälkeen kun päätin alkaa pitämään Mailikselle kunnon päivärytmiä niin se menee jo kahdeksalta nukkumaan, ja mulle jää iltaan monta kutomistuntia.
Tai ehkä mä kudon nyt varastoon kun ensi vuonna kallisarvoiset vauvattomat iltatunnit tulevat varmasti luku- ja kirjoitustarpeeseen.

P.S. Vince lähti kaverinsa Guillaumen kanssa hevibändikeikalle, joten kaadoin lasin valkkaria ja kudon koko illan (samalla katsoen ehkä kymmenettä kertaa huonoa suosikkileffaani jota Vince ei kestä enää kertaakaan).

torstai 16. huhtikuuta 2009

se kahvila


Kerroinkin jo miten taannoin eksyttiin tähän kahvilaan josta tuli heti meidän suosikkipaikka. Näin se lapsi vaan muuttaa elämää, ennen meillä oli vain suosikkibaareja.
Tänään käytiin siellä uudestaan sen kunniaksi että Vince sai viimeisen kurssityönsä palautettua, on eli parhaillaan se kuuluisa "gradua vaille valmis maisteri".
Tässä kuitenkin nyt kuvasatoa sieltä kahvilasta, eikö olekin ihanaa? Mä melkeen harkitsen muuttamista sinne. Toisessa kuvassa muuten Mailis ei raivoa, vaan sai puklua väärään kurkkuun. Näin käy aina kun se on kovin innoissaan ja puklaa samalla vahingossa. Otin kuvan juuri kun se tapahtui, eli Vince ei vielä oikeen tajunnut että Mailis alkoi kakomaan (ei se siis yleensä noin rento ole kun Mailis on hätää kärsimässä).

Loppuun kuva kesäkassista jonka ompelin Mailiksen aamupäikkäreiden aikaan.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

kevätsiivous


Toisille grillaus on se virallinen keväänaloitus, ja toisille taas ensimmäinen terassiolut. Mulle selvä keväänmerkki on se kun pyykit saa ulos kuivumaan (näin sitä näköjään vaan vanhenee). Keskiviikkona oli sellainen päivä, ja jotenkin koko homma sitten lähti lapasesta ja tein kevätsiivouksen oikein ikkunanpesua myöden.

Mailis oli vähän uninen ja itkuinen, joten ihkauusi kantoliina tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tämä on mun ennenaikainen synttärilahja, ja se on ihana! Saan Mailiksen siihen ilman apua selkäpuolelle, ja monet puuhat joissa vauva vähän tiellä etupuolella (esimerkiksi imuroiminen) hoituvat loistavasti vauva selässä.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

näin meillä

Muutama (lapseton) ystävä on ehtinyt kysymään multa vähän sillä lailla ihmetellen että "Mitä sä niinkun oikeen teet kaiket päivät?", eli tässä nyt juttu meidän normaalista päivästä.



Aamulla me herätään joskus seitsemän ja kahdeksan välillä. Mailis on viimeistään viimeisestä yösyötöstä asti nukkunut meidän sängyssä (usein ensimmäsestä syötöstä asti koska ehdin itse nukahtaa uudestaan ennen kuin Mailis saa syötyä). Ennen nousemista me loikoillaan aina sängyssä pitkään.

Aamu on tehokasta aikaa (kunhan saadaan noustua siis) sillä Mailis on silloin hyväntuulinen ja jaksaa olla itsenäisesti lattialla tai sitterissä. Aamupesujen ja pukemisen jälkeen (yleensä yhdeksän maissa) me kaikki syödään aamupalaa. Mailis syö aamulla pehmeitä hedelmiä.


Syömisen jälkeen putsataan vauva ja pöydän ympärys, ja sitten aloitetaan kotipuuhat. Yleensä tiskaan eilisen tiskit, pesen koneellisen pyykkiä, imuroin tai puuhailen muuta vastaavaa ennen Mailiksen ekoja päikkäreita, jotka olen päättänyt sen ottavan aika tarkkaan kolmen tunnin päästä heräämisestä, eli noin yhdeltätoista.

Ennen nukkumaamenoa vähän luetaan kirjaa, juodaan maitoa ja sitten nostan tokkuraisen vauvan tissiltä pinnasänkyyn. Vielä viime viikolla jätin sen meidän sänkyyn päikkäreille, mutta enpä jätä enää.



Aamupäivän päikkärit on pidemmät kaksista päikkäreistä (joskus kyllä Mailis vielä ottaa kolmannetkin nokkaunet riippuen aamuheräämisajasta, mutta näin siis yleensä), ja mä ehdin sillä aikaa laittaa kupin teetä, tarkistaa sähköpostit ja haaskata aikaa netissä.



Mailiksen herättyä puolen päivän aikaan voidaan vähän viikkailla pyykkejä ja nostella astioita kaappiin ennen kuin alkaa päiväruuan laitto.





Aikuiset söi pyttipannua ja Mailis höyrystettyä parsakaalia ja banaania. Mailiksen lautasena toimii nykyään tarjotin, ja tämä on huomattavasti vähentänyt ruuan ajamista lattialle. Tarjottimen kulmista ruuankappaleet voi kätevästi hakea uudestaan käteen.

Yleensä iltapäivät on aikaa jolloin me tehdään jotain kunnollista, eli käydään vaikka ruokakaupassa tai muuten vaan pihalla. Vincen äiti ja siskot tulivat käymään pääsiäissunnuntain kunniaksi, jonka takia Mailiksen toiset päikkärit venyivät puolisen tuntia normaalia pidempään eli puoli neljään. Jostain syystä näiltä päikkäreiltä se herää aina aika pahantuulisena, ja haluaa olla pitkään sylissä ennen kuin on taas valmis muihin puuhiin.



Jos joku ihmettelee että mitä Vince tekee päivisin, niin tässä ote siitä. Sen pitäisi kirjoittaa graduaan, mutta lähinnä se vaan vetelehtii kotitoimistossaan.



Vince otti tämän kuvan kun käytiin hakemassa sille mäkkäriruokaa illalliseksi (mä söin huomattavasti terveellisemmin nuudeleita ja kasviksia). Taustana on jonkun rakennuksen sivu jota ilmeisesti ollaan remontoimassa.



Iltaruualla Mailis sai lisää parsaa ja porkkanaa. Lisäksi tällä aterialla harjotellaan nokkamukin käyttöä. Se on niin jännää että mukin voi antaa vasta sitten kun syöminen on käytännössä jo valmista, koska sen jälkeen syöminen unohtuu kokonaan.



Syöminen on sottaista puuhaa, joten ruokapöydästä on hyvä mennä suoraan kylpyyn. Kylvyn jälkeen vaihdetaan yöpuku päälle, laitetaan valoja pois kämpästä ja puuhaillaan kaikkea rauhallista hetken aikaa. Kahdeksalta onkin sitten Mailiksen nukkumaanmenoaika, ja sen jälkeen äidille jää vähän vielä aikaa joogata, juoda teetä, kirjoittaa blogia ja kutoa.