torstai 31. joulukuuta 2009
paluu
tiistai 29. joulukuuta 2009
siirtymiä
lauantai 26. joulukuuta 2009
(lumi)sotaa
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
hyvää joulua!
lauantai 19. joulukuuta 2009
matkan varrelta
torstai 17. joulukuuta 2009
matkaan!
tiistai 15. joulukuuta 2009
lähtövalmisteluja
Viimeinen viikko rajan tällä puolen menee (taas) aika kiireessä: viimeisiä koulujuttuja pitää viimeistellä, pakata matkaa varten, ja tietty se vuokraisäntä sitten juuri tällä viikolla tulee käymään. Niin ja Mailis piti vielä sikarokottaakin toiseen kertaan tänään.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
pikkujouluja ja lääketieteen erävoitto
torstai 10. joulukuuta 2009
talvi
maanantai 7. joulukuuta 2009
viimeisiä viedään
torstai 3. joulukuuta 2009
joululahjoja
maanantai 30. marraskuuta 2009
"Hei,olen sari ja olen jouluihminen"
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
ensilumi!
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
kiitospäivän joogaa
maanantai 23. marraskuuta 2009
joulusiivot
Menneenä viikonloppuna oli tarkoitus ottaa vastaan Vincen vanhoja opiskelukavereita ja mennä vauvamuskariin, mutta taudin heikentäminä peruttiin kaikki aktiviteetit. Nukkumisen lisäksi siivottiin ahkerasti sekä siksi että vuokraisännän piti tulla sunnuntaina käymään, että siksi että ollaan vihdoin selvitty taudeista ja pöpöt pitää siivota pois. Jostain syystä vuokraisäntä ei sitten tullutkaan käymään, mutta jäipähän sitten enemmän kääretorttua itselle, ja tuli niin hyvät siivotkin tehtyä että joulusiivoja ei sen enempää tarvitse tehdä.
Ulkoitiin myös ihan hirveästi Mailiksen kanssa hyvitelläksemme sitä että menneen viikon kaikki illat me vain maattiin sohvalla ja lapsi-raukka ei päässyt ulos ollenkaan. Ei täällä kyllä vielä noin kylmä ole (toppapuku siis liiottelua), joka päivä on vielä yli kymmenen astetta lämmintä. Silti alkaa olla jotenkin jouluinen olo (johtuu ehkä siitä siivoamisesta?) ja taidan koittaa keittää glögiä joku päivä. Sytkäri on jo ostettu että pääsee sytyttelemään kynttilöitä.