perjantai 18. maaliskuuta 2016

ohi on!

Aika kiirus viikko siis on ohi (melkein). Vince lähti tiistaiaamuna konferenssiin Yhdysvaltoihin Atlantaan, ja tulee myöhään lauantai-iltana takaisin. Ehdin jo etukäteen kiukutella Vincelle tätä toista konferenssia lyhyen ajan sisään, sillä opetan myöhään tiistai-iltana ja aikaisin keskiviikkoaamuna, eikä niistä kumpikaan hoidu ilman toisen aikuisen apua. Lisäksi suostuin viime viikolla tuuraamaan sairaslomalle jäänyttä kolleegaa, eli tällä viikolla opetin normaalin neljän kurssin sijaan seitsemän kurssia. Bonuksena kalenteriin tuli vielä 3 tuntia kokouksia joita ei yleensä ole, eikä kesäaikaan siirtyminenkään viime sunnuntaina varsinaisesti helpottanut kiireisen viikon aamuheräämisiä. Onnistuin kuitenkin sumplimaan hoitojärjestelyt lapsille (koulu, päivähoito, anoppi, naapuri, iltapäivähoito, ja yhden kurssin myöhästäminen tunnilla), eikä onneksi kukaan tullut kipeäksi kesken viikon!

Ruokahuolto on siis tullut koko viikon pakkasesta tai ollut muuten todella helppoa, ja silti eilen räjähdin lapsille illalla tosi pienestä. Äiti on vissiiin vähän väsynyt. No, tänään täytyy pyytää lapsilta anteeksi ja hyvitellä niitä vähän, ja huomenna ei onneksi tarvitse herättää aamulla ketään eikä lähteä ajamaan töhin. Skål sille! (ja Vincen huomiselle paluulle myös. Sunnuntaina olen kuin Ellun kana koko päivän).

Tässä pari kuvaa apinoista muutaman viikon takaa . Kakkoskuvassa ne pukivat toistensa talvivaatteet päälle.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

kevät ja piirustuksia

Kevät on tullut! On ehkä vähän liian aikaista innostua keväästä, mutta kun tänä aamuna oikeasti tarkeni aamuauringossa juoda aamuteen kuistilla pelkässä yöpaidassa!
Iltapäivällä innostuin puhdistamaan rännit viime syksyn roskista Bean huudellessa ikkunan raosta "Äiti katso, minun käsi on ulkona! Äiti katso, minun sukkahousut on ulkona!".
Mailis lähti mökille grandpapan kanssa lounaan jälkeen ja Vince nukkui niskakipuaan pois sohvalla, joten rännien jälkeen kavelimme Bean kanssa kahdestaan jokirantaan katsomaan jäiden lähtöä.
Aamupäivällä oli siis suomikoulua, ja Mailiksen ryhmässä tehtiin supersankarijuttuja. Tässä Mailiksen luoma supersankari "Kasvityttö" jonka vihollisia ovat myrkkykasvit, ja jonka aseina on vesi ja tikut. Ihan paras.
Tässä vielä jääkaapin ovessa parhaillaan oleva taideteos hevosista. Mailis katsoi parhaaksi merkitä kuvaan kumpi hevonen on hänen piirtämänsä. Tämäkin on ihan paras.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

talvilomareissulla ottawassa

Kanadan pääkaupunki Ottawa on vain kahden tunnin ajomatkan päässä, mutta silti emme ole käyneet siellä kai kertaakaan viimeiseen... kahdeksaan vuoteen? Nyt tuli oiva tilaisuus korjata epäkohta, ja kävimme nopealla yhden yön reissulla pääkaupungissa. Koska reissu oli lyhyt, ehdimme vain kahteen kunnolliseen turistinähtävyyteen. Ensimmäisenä vuorossa oli parlamentti.
 Siellä oli hienoja kattoja.
Tässä vihreässä huoneessa kokoontuu Kanadan kansanedustajat. 
Punaisessa samantapaisessa huoneessa kokoontuu senaatti.
Tuossa keskellä on valtaistuin jossa istuu kuningattaren edustaja, joku muu, ja kuningatar. Elizabeth on viimeksi ehtinyt itse senaatin istuntaan 70-luvulla, eli kovin usein valtaistuin ei ole kulutuksessa. Parlamentissa oli kuitenkin maalauksia kuninkaallisista, mukaanlukien tämä potretti kuningatar Victoriasta joka aikoinaan nimesi Ottawan pääkaupungiksi.
Parlamentissa ollessa tuli muistettua omakin kanadankansalaisuus hakemus josta ei ole kuulunut mitään moneen kuukauteen. Kotona sitten odottikin sopivasti kirje jossa kutsutaan maahanmuuttotuomarin haastatteluun kuun lopussa. Toivottavasti saan vakuutettua tuomarin oikeudestani saada kansalaisuus ettei tarvitse aloittaa koko prosessia alusta (pysyvän oleskeluvan saan toki pitää joka tapauksessa).

Yö nukuttiin kivassa Bed&Breakfastissa jossa oli todella kuuma, mutta myös todella hyvä aamiainen. Sisustus oli sopivan vanhaenglantilainen, joten yleisarvosana jäi plussan puolelle. Seuraava päivä vietettiin luontomuseossa, jossa oli erikoisnäyttelynä ötökät. Siellä oli lapsille ihan hirveästi ohjattuja aktiviteetteja, ja meillä vierähtikin siellä neljä tuntia lähes huomaamatta. Tässä Mailis ja Bea perhosina siitepölyjahdissa:
Hurjin kokemus oli kuitenkin ötököiden maistaminen! Maistoimme kaikki heinäsirkka"jauheesta" tehtyjä pipareita, ja lisäksi Mailis söi jauhomatoja. Ne syötiin niin että omenanviipale dipattiin hunajaan ja sitten ötokkäpurkkiin. Aika ällöä.

Nyt ollaan jo palattu kotiin, ja maanantaina kaikki palaavat kouluihinsa. Tänään aurinko tuntui ensimmäistä kertaa todella keväiseltä, joten eikähän tällä lomalla jaksa siihen asti että lumet sulaa.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

talvilomalla

Lapset ovat olleet tämän viikon hiihtolomallaan. Alunperin suunnitelma oli että Vince on töissä alkuviikon ja sitten kotona keskiviikkona kun itse opetan. Vincen niskakipu ei kuitenkaan ole vielä hellittänyt (joskin nyt paremmin siedettävissä kunnon tropeilla), joten olemme poikkauksellisesti olleet kaikki kotona koko viikon. Mailis piti paikallaololistaa kotijoukoista
Tiistaina olin sopinut molemmille lapsille kaveritapaamiset ettei mökkihöperyys iske liian kovana. Bean hoitokaveri oli meillä aamuyhdeksästä yhteen. Mailis kävi ensin pulkkamäessä oman kaverinsa kanssa aamupäivällä, ja sitten ne leikkivät meillä lounaasta neljään asti. Vaikka molemmat ylimääräiset lapset olivat hyvinkasvatettuja eivätkä omatkaan olleet hankalia, olin aika loppu neljältä. Koko ajan sai olla laittamassa välipalaa tai ruokaa (tai korjaamassa pöytää) tai keksimässä tekemistä. Lisäksi meidän koti sen sen verran pieni että edelliset lelut pitään korjata pois ennen kuin levittää olohuoneeseen uudet leikit, ja se nakki "jotenkin" napsahti äitille joka kerta.
Onneksi sain lähteä rentoutumaan töihin lähes heti neljän jälkeen (laitettuani iltaruuan valmiiksi niskavavaiselle koti-isälle). Ei taitaisi musta olla lastentarhatädiksi.