tiistai 31. maaliskuuta 2009

3 keltaista





Melkein kymmenen vuotta sitten eräs kaveri sanoi että keltainen ei sovi mulle. Koska pidin häntä tyylitietoisena ihmisenä, otin ohjeen onkeeni.
Varsinkin keväisin ja kesäisin olen kaivannut keltaista vaatteisiin, mutta kun eihän mulle sovi. Tänä keväänä päätin että ihan sama, keltainen on liian ihana väri ollakseen sopimatta.

Hihaton paita oli ennen pientä ompeluoperaatiota kirpputorilta löytynyt tyynyliina. Kysyin Vinceltä miten tyynyliinalta tämä näyttää asteikolla yhdestä kymmeneen (10=kato laitoit tyynyliinan päälles; 1=ompas sulla kiva paita), ja se sanoi että 3! Taidan tehdä näitä lisää, ja Mailikselle tyynyliinamekkoja.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

kevät on kasvun aikaa

Tuntuu että Mailis on kasvanu muutamassa viikossa ihan hurjasti. Tai kokonsa puolesta se tuskin on kauheasti kasvanut, mutta yht'äkkiä se oppi kääntymään selältä mahalleen eikä sen jälkeen ole juuri muuta tehnytkään. Lisäksi tänään näytti siltä että kohta se lähtee ryömimään!

Syöminenkin sujuu jo paljon paremmin. Me ollaan nyt annettu Mailiksen syödä itse erilaisia pehmeitä sormiruokia, tässä lounaana on kananmunankeltuaista, päärynää ja mangoa.




Mailis on myös sitä mieltä että isot vauvat nukkuu vaan kolmet lyhyet päikkärit ja nekin vähän vastahakoisesti. Tämä johtaa siihen että se on vähän känkkäränkkä. Känkkäränkkä-Mailis haluaa vaan olla sylissä tai kantoliinassa mutta ei nuku.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

...paitsi että oli kivempaa

Viime viikolla meillä kävi kylässä yksi (lapseton) kaveripariskunta, ja tuli juttua siitä miten meidän elämä on muuttunut Mailiksen syntymän jälkeen. Vince totesi että hänen elämänsä ei juurikaan ole muuttunut, mutta mun täytyi kyllä myöntää että olihan mun elämä oli aika erilaista viime vuonna.

Tänään oli ensimmäinen yli +10 astetta -kevätpäivä jonka kunniaksi sain huokuteltua Vincen kävelylle kaupunginosaan jossa opiskelijat, taitelijat ja varakkaat hipit asuvat. Sinne, mihin meillä ennen vauvaa oli kävelymatka, ja nykyään yli puolen tunnin metromatka koska näillä tuloilla ei vuokrata sieltä riittävän isoa kämppää.
Juuri kun auringonpaisteessa kävely sai aikaan orastavan janon ja nälän, huomasimme olevamme kahvilan edessä josta kuului kadulle kitaran ja kontrabasson soitto. Silti meinattiin melkein kävellä siitä ohi kunnes nähtiin ikkunassa (sisäpuolella!) iso valkoinen koira ja ikkunapöydässä toinen vauvallinen hippipariskunta. Kahden tunnin päästä oltiin kuunneltu valtavan hyvää ja letkeää musisointia, juotu omenateetä lasipurkista, syötu voissapaistettua munakasta, tanssitettu vauvaa ja juteltu tuntemattomien kanssa tuttavallisesti. Tähän kahvilaan palataan varmasti.

Kotimetroasemalla mietin vielä millaista elämä olisi nykyään ilman vauvaa, ja sanoin Vincelle että tämä päivä ainakin olisi ollut ihan samanlainen ilmankin vauvaa. Vince vastasi että niin, paitsi että vauvan kanssa oli kivempaa.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Lukemisen ilo

Äiti lähetti taannoin paketin joka sisälsi muun muassa salmiakkia, vauvanvaatteita ja Sofi Oksasen Puhdistuksen. Tänään olen imettämisen ja vaipanvaihdon lomassa siis lukenut ihan oikeaa kirjaa enkä pelkästään turhia löpinöitä netistä. Puhdistus on aivan loistava kirja, mutta vielä kivempaa oli itse lukeminen lukemisen ilosta. Suunnittelin päivällä että kunhan Mailis nukahtaa niin katson vähän telkkaria ja kudon, mutta sitten olikin pakko kaataa lasi viintä ja jatkaa lukemista. Pitkästä aikaa oikein harmitti että kirja loppui.

P.S. Tämä blogi ei kuitenkaan ole osa netin turhia löpinöitä, että jatkakaa vaan täällä käymistä oikeiden puuhienne lomassa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

papillons en liberté!




Käytiin taas kasvitieteellisessä puutarhassa koska meillä on kaverietuna kausikortit, ja etenkin koska se on parhaillaan perhosia valtoimenaan. Siellä on aina keväisin muutaman kuukauden kestävä "näyttely" jossa siis yksi kasvihuoneista on täynnä vapaina lenteleviä perhosia. Meinattiin etukäteen että Mailis tuskin vielä kauheasti niistä perustaa, mutta sehän olikin ihan innoissaan, sätki riemuissaan kantoliinassa ja koitti koskeakin perhosia.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

puhtaus on puoli ruokaa




Mailis seurasi aamulla imurointia ihanan tarkkaavaisena ja vakavana.
Imuroimisen lomassa mä mietin että pitäisiköhän puolivuotiaalla vauvalla olla vähän sotilaallisempi päivärymi kun meillä parhaillaan. Mailis herää aamulla joskus 7-9 välillä ja nukkuu kahdet-neljät päikkärit päivän mittaan silloin kun väsyttää. Koska mä en osaa aina ihan aina arvioida millon sitä alkaa väsyttämään, niin käy näin että olen riisumassa sitä ruokailua varten (ettei paitaan menis banaania), mutta sitten se onkin pakko laittaa unille.




Eikä se edelleenkään nukahda oikeen kuin tissille. Onneksi mulla on vielä puoli vuotta aikaa kouluttaa sitä ennen kuin se menee päivähoitoon, siellä kun ei varmaan saa unitissiä.

Loppuun vielä kuva siitä banaaninsyönnistä.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

isojen tyttöjen puuhia

Suomikoulun oppituntien jälkeen lainattiin koulun kirjastosta muutama vauvakirja joita sitten iltapäivällä tutkittiiin kotona. Lukemisen jälkeen nauratettiin vauvaa helmikorutempuilla. Aika hyvä lauantai.


perjantai 20. maaliskuuta 2009

mikä tänään risoo

Molemmat Marimekon paidat ovat ihania, ja olisivat mielellään edelleen molemmat käytössä. Jostain syystä kuitenkin nämä samalla kokolapulla (70cm) varustetut, saman valmistajan (ja vielä made in Finland!) bodyt ovat ihan eri kokoisia kuten alta huomaa. Eli onko tuo pilkullinen tarkoitettu lyhyille 70 senttisille vauvoille joilla on pitkät kädet, kun taas raidallinen on enemmänkin hattivatinmallisille 70 senttisille lapsille? En ymmärrä miten vaikeaa lastenvaatteiden tekeminen voi olla, tämä kun on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Ja makuuhuoneen lattiatkin näyttää ihan navetan lankkulattioilta. Aurinko sentään paistaa.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

asuntoangsti ja hippikommuuni





Nyt näyttää siis vakavasti siltä että loppukesästä muutetaan Ann Arboriin. Koska kyseessä on Yhdysvaltojen top viiden joukossa oleva yliopisto valtavan ihanassa pikkukaupungissa, ei Vincekään kauheasti enää harmittele että Harvad mennee nyt sivu suun.

Ollaan siis tosissamme alettu miettimään että milloin ja mihin me muutetaan. Tämä on aihe josta me perinteisesti saadaan lihava riita aikaiseksi.
Mä haluan että asunto on valoisia ja tilava, että siinä on puulattiat (eikä lattiamattoa jota jenkeissä laitetaan melkeen seiniinkin), mielellään vanhassa persoonallisessa puutalossa sijaitseva ja joko pihallinen tai puiston vieressä. Listan puolivälissä Vince alkaa repimään hiuksiaan ja meuhkaamaan että saat kuule olla tyytyväinen jos löydetään yhtään mitään mihin meillä on varaa, että paras tyytyä johonkin persoonattomassa asuntokompleksissa sijaitsevaan ikkunattomaan koppiin.
Samanlainen "keskustelu" käytiin vuosi sitten kun etsittiin isompaa kämppää Mailiksen takia, ja heti ensimmäinen jossa käytiin oli täydellinen (=mun vaatimusten mukainen), edukas ja me vielä saatiinkin se. En siis näe mitään syytä laskea vaatimustasoani.

Yllä olevat kuvat ovat eräänlaisesta "kommuunista" jossa käytiin sunnuntaina ennen lähtöä. Kaikilla on siellä omat asunnot, mutta noin sadan hengen yhteisöllä (joista yli kolmannes lapsia) on myös isot yhteiset tilat joissa esimerkiksi voi osallistua yhteiseen illalliseen viisi kertaa viikossa. Yksi mun tulevista koulukavereista asuu siellä ja esitteli meille vuokrattavia asuntoja, mutta meidän suureksi harmiksi isoinkin niistä taitaa olla meille liian pieni. Vincen siis pitänee palata sinne alkukesästä metsästämään meille asuntoa (en kyllä ymmärrä miten uskallan luottaa siihen että se löytää jotain edes vähänkään kelvollista, huoh).

Jos me muuten joskus ollaan niin varoissamme että ryhdytään miettimään oman talon ostamista, niin luulen että ennen tulee ero kuin tehdään asuntokaupat...

maanantai 16. maaliskuuta 2009

mailis matkustaa





Näissä kuvissa ollaan paluumatkalla Montrealiin sunnuntaina. Pienen vauvan kanssa on yllättävän helppo matkustaa ainakin niin kauan kun ruoka tulee tissistä ja päikkärit hoituvat kantoliinassa. Lisäksi kaikkien mielestä vauva reissussa on tosi söpö, eli koneessa ja kentällä saa parempaa palvelua kuin ilman vauvaa. Odottelu on aikuisten mielestä vähän tylsää, mutta Mailiksen mielestä varmaan kivempaa kuin kotona oleminen koska meillä ei ole mitään muuta tekemistä kuin sen viihdyttäminen.

Mutta vaikka matka meni tosi hyvin, niin on kyllä ihanaa olla taas kotona. Myös Mailis ja Milwaukee ovat sitä mieltä kuten alta huomaa. Tänään ollaan vähän rentouduttu, ja lisäksi pesty pyykkiä ja siivottu. Kissat saa ihmeen paljon sotkua aikaan ihan kaksistaan.
Ann Arborissa oli eilen ainakin +5 kun lähdettiin eikä lunta missään, Montrealissa taas on edelleen kinoksia ja pakkastakin. Blaah.


perjantai 13. maaliskuuta 2009

ohhoh



Matkan puolivälissä on kai viimeistään pakko nöyrtyä myöntämään että ehkä jotkin ennakkoluuloistani ovat saattaneet olla vääriä. Ihmiset ovat täällä aivan mielettömän mukavia sekä yliopistolla että kaupungilla, tuntemattomia vastaantulijoita moikataan lenkkipolulla, tiedekunnan sihteeriä halataan poislähtiessä, kaupoissa on vaikka mitä luomutuotteita ja kaakaoon tarjotaan aina kermavaahtoa.
Aamulla mun todennäköinen tuleva ohjaaja-professori tuli hakemaan mua ja Mailista oman reilun vuoden ikäisen vauvansa kanssa, ja sitten me aamupäivallä rupateltiin akateemisista asioista ja vaihdettiin vauvojemme vaippoja hänen toimistonsa lattialla. Toki me asianmukaisesti myös nyökyteltiin sille miten paljon paremmin asiat on Euroopassa (se on itse saksalainen).

Jösses, tännehän voisi oikeasti kuvitella muuttavansa.
P.S. Täällä on ollut siis niin kivaa ettei ole tullut kuvattua yhtään, mutta koitan viikonloppuna ottaa pari kuvaa kaupungistakin.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

matkaan mä lähden nyt

Elämä on yhtä reissaamista tällä viikolla. Juuri vasta tultiin hääreissusta kotiin, ja taas piti pakata rätit ja lumput matkalaukkuun. Torstaiaamulla kohteenamme on lentokenttä ja Ann Arbor. Loppuviikon ohjelmassa on siis tutustumista Michiganin yliopistoon, professoreihin ja todennäköiseen seuraavaan kotikaupunkiimme. Toivottavasti tykästytään kaikkiin edellämainittuhin. (Koitan jättää kaikki Amerikka-ennakkoluuloni viimeistään tulliin USA:n puolella, mikäli en onnistunut jättämään niitä ihan kotiin asti.)



Sillä aikaa kun eräs pakkasi, toiset harjoittelivat istumista. Lenitalta se sujuu toistaiseksi vielä vähän paremmin kuin Mailikselta.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

sottapytty





Syöminen sujuu jo vähän paremmin. Mailis istuu ihan mielellään pöydässä meidän seurana ja leikkii ruuallaan. Jonkun verran sitä taisi mennä ihan suuhunkin asti, vaikka aika paljon enemmän sitä oli kaikkialla muualla. Lopuksi viskataan astiat lattialle ja tuukataan pöytää ruokalapulla.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

lentäjän poika

Tällainen kaulahuivi valmistui tänään. Kudelma on helmiäisneulosta, ja päät on kudottu yhteen niin että huivi on pyörömäinen. (Minna, tämä on siis se huivi joka alkoi keltaisena 2 oikein, 2 nurin -huivina silloin kun olit täällä).

Samaan aikaan toisaalla: Mailis on päättänyt että kääntyminen on ihan turhaa puuhaa, ja röymiminenkin täysin tarpeetonta. Normaalien vauvaliikkeiden sijaan se siis harjoittelee nykyään lentämistä.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

häähumua

Lauantaina oli Vincen serkun häät. Koska siellä oli kovan musiikin ja muka-hauska juonnon lisäksi kuvaamiseen aivan liian himmeä valaistus, kamerasta ei löytynyt parempaa kuvaa meistä. Tässä Mailis on nokkaunilla sillä aikaa kun äiti minigolfaa (jos pallon sai reikään niin tuoreen avioparin piti suudella, varsin hauskaa, heh heh). Vauva on onneksi hyvä tekosyy lähteä ensimmäisten joukossa pois tilaisuudesta kuin tilaisuudesta.

Kaiken lisäksi mulla ei ollut mitään siistiä päällepantavaa millä olisi voinut imettää, joten jouduin äkkiä perjantaita ompelemaan hameenkin sinne.



P.S. Takastulomatkalla Mailiksen ensimmäinen hammas taisi tulla läpi ikenestä!

torstai 5. maaliskuuta 2009

vaihtoehtovauvan ensimmäinen illallinen


Eilen Mailis sai ensimmäisen kerran muuta kuin äidinmaitoa. Koska kyseessa on vaihtoehtovauva, olivat puitteet sen mukaiset: Mailis istui käytetyssä syöttötuolissaan kaulassaan ensimmäisestä verenluovutuksesta (istukkaveri) saatu ruokalappu, ja odotti että puulautasella oleva ruskeasta luomuriisistä, suodatetusta vedestä ja äidinmaidosta keitetty velli lusikoitiin vaahterapuulusikalla suuhun.

Mailis oli vähän hämmentynyt uudesta kokemuksestaan, ja vanhemmatkin niin jännittyneitä että muistivat kehuakin vasta jälkikäteen.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

korttelikierros


Kävin kuvaamassa teille meidän korttelia sillä aikaa kun Mailis rentoutui kantoliinassa. Mulla oli kengissä jääpiikit (että mummi voi huokaista helpotuksesta ja laittaa puhelimen takaisin paikalleen, vauva ei ollut vaarassa vaikka kujat ovatkin jäisiä).

Tässä on meidän takapiha. Me asutaan ylhäällä vasemmalla. Näitä rappusia on vähän haasteellista kulkea vaunujen kanssa, mutta onneksi on kantoliina.



Ikävä kyllä näistä viimeisistä kuvista kumpikaan ei ole meidän talosta. Vaikka tämä onkin ihana asunto, niin olen vähän harmissani koska tässä ei ole mintunvihreää ovea eikä edes lasimaalauksia ikkunoissa.