sänky

Väitöskirjan lisäksi työn alla on ollut viime kesästä asti toinenkin isompi projekti: uusi sänky meille. Nikkaroin meille siis uuden sänkyn sen saman naapurin kanssa jonka kanssa tehtiin ruokapöytään uusi pöytätaso kaksi vuotta sitten.

En enää löytänyt vanhasta sängystä tarkoituksella ottamiani ennen-kuvia, mutta tässä blogista löytyneitä kuvia (tummatukkainen vauva on siis Mailis).

Sängyn runkona meillä  siis oli Vincen äidin entinen sängyn pohja, valkoinen melamiininen (?) koroke. Aika ruma, mutta sentään parempi kuin jalaton runkopatja joka meilla sitä ennen oli patjan alla.

Loppukesästä viime vuonna aloin katsemaan netistä inspiraatiokuvia, sitten naapuri piirsi niistä tekniset piirrustukset, ja sen jälkeen ajatettiin sahalle ostamaan puuta! Siitä lähtien vietin Bean viikonloppupäikkärit oikeastaan aina verstaalla kommuunin perällä.

Joulun tienoilla tilanne näytti tältä, ja oltiin vasta puolessa välissä.

Siinä projektin pikkuhiljaa edetessä alkoi kaikki muukin sängyssä harmittaa, ja nyt siinä ei taida olla mitään alkuperäistä jäljellä. Jo syksyllä heitin täkin roskiin (se on ollut meillä 8 vuotta, ja toin sen matkalaukussa tänne koska äiti osti itselleen uuden täkin. Muistan sen aika varhaislapsuudesta omien vanhempien sängystä). Ostin untuvatäkin Ikeasta sitä korvaamaan, ja samalla ostin untuvatyynyt muhkuraisten ja samalla littanien keinokuitutyynyjen tilalle.

Vincen vanhempien kysellessä lahjatoiveita pyysin uusia lakanoita, ja sain kauniit vaaleat bambukuitulakanat anopilta ja vihertävänharmaat kampapuuvillalakanat appiukon perheeltä. Täällä lakanapaketissa tulee aina sellainen suora lakana joka kuuluisi laittaa täkin alle, mutta pussilakanoita taas ei tule ollenkaan. Yksi ilta siis ompelin kaksi sellaista suoraa valkoista lakanaa yhteen, ja tein niitä pussilakanan (kuva alempana).

Sänky tuli valmiiksi viimeisenä viikonloppuna ennen lähtöä, huh! Onneksi ei siis tullut kiire kuitenkaan. Tässä kuvia siitä meidän vanhassa talossa. Puu on vaaleaa vaahteraa jonka värjäsin ennen kokooomista (en siis petsannut), ja vahasin lopuksi (hyvää vahaa saa itse keitettyä mehiläisvahasta ja pähkinäpuuöljystä).

Ja tältä se nyt näyttaa uudessa makuuhuoneessa (huomaa että meidän huoneessa ei enää ole pinnasänkyä ollenkaan!).

Tässä siinä on päällä upouusi patja joka avattiin vasta Montrealissa vaikka tilattiinkin se jo USAssa (sai halvemmalla). Se tuli patjan tilalle jonka Vince osti 10 vuotta sitten kirpparilta. Kyllä nyt kelpaa kääntää kylkeä kaikin puolin upouudessa sängyssä.

Sänky on aika matala, eli sanoinkin Vincelle että se kestänee meillä siihen asti että ollaan liian vanhoja ja raihnaisia pääsemään sieltä ylös. Sitten toinen lapsista saa tämän sängyn ja toinen sen keittiönpöydän.

lipasto(ja)

Ennen muuttoa etsin monta viikkoa uutta lipastoa Mailikselle korvaamaan pieneksi jäänyttä lipastoa jonka laatikot hajosivat lähes joka kerta niitä avatessa (tämä lipasto oli jo "uutena" huonokuntoinen 10 vuotta sitten kun Vince osti sen kirpparilta palatessaan Euroopasta Quebeciin). Sinnikäs etsintä ei kuiteenkaan tuottanut tulosta, ja nekin pari lipastoa joista innostuin ehtivät mennä jollekin muulle. Kävimme myös muutamana viikonloppuna kiertelemässä pihakirppiksiä yhtä huonoin tuloksin. 

Sitten yhtenä lauantaiaamuna ajeltiin kaveribrunssilta kotiin, ja sattumalta nähtiin pihakirppiksellä tämä iso möhkäle.

Koska sillä ei ollut hintaa kuin kymppi ostin sen heti (ja pari jalkalamppua samalla), ja lähetin Vincen hakemaan saalista kommuunin lava-autolla. Kotona totesin että lipaston päällä oli aika pahoja vesijälkiä, ja muutenkin vaneeripinta on aika huonossa kunnossa. 

Kahden nopean kermanvärisen maalikerroksen jälkeen se näyttää nyt tältä. Se on myös niin valtava että siitä tulikin mun lipasto, ja Mailis sai meidän vanhan lipaston (Vince puolestaan sai uudessa kodissa käyttöönsä kaapin). Tässä vielä lasten vaatelipastot meidän makkarissa.

lasten talo takapihalla

"Yllättäen" muutossa on aika paljon muutakin hommaa kuin laatikojen avaaminen, varsinkin jos muutto tapahtuu maasta toiseen. Ollaan siis pahimmaan laatikkokaaoksen selättämisen jälken juostu virastoissa muuttamassa auton rekisterikilpiä, ilmoittautumassa julkisen terveydenhuollon piiriin, soiteltu osoitteenmuutoksia joka suuntaan, täytetty lapsilisähakemuksia, ja koitettu muistaa mitä vielä pitää hoitaa (aika paljon vielä).

Lapset ovat siis olleen aika vähällä huomiolla muutosta lähtien, varsinkin kun täällä ei vieä ole lapsikavereita. Lisäksi isohkosta takapihasta on lisäksi ollut yllättävä vähän iloa lapsille, siellä kun ei vanhan ja likaisen keinun lisäksi ole ns. mitään tekemistä. Vaikka Vincen suvusta on riittänyt vierailijoita lähes joka päivälle, on omatunto siis silti alkanut kolkuttaa. 

Tänään Vincen lähdettya yliopistolle ryhdyimme lasten kanssa takapihankohennuspuuhiin. Ensimmäiseksi nikkaroimme edellisellä takapihalla olleesta aurinkosuojakankaasta teltan.

Sitten teltan asukkaat juoksuttivat äitiä niin tehokkaasti välipalan, juotavan, peittojen, lelujen ja yleisen nahistelun varjolla että takapihapuuhat jäivät siihen aamupäivältä.

Illalla saatiin kuitenkin vielä vähän pestyä sitä keinua. Lisäksi pesin yhden kuistin alta löytyneistä vanhoista renkaista, ja kiinnitin sen rengaskeinuksi tavallisen keinun viereen. Seuraava takapihaprojekti onkin sitten hiekkalaatikko Bealle, saas nähdä kuinka siinä käy....

kohta!

Puuh!

Keskiviikosta asti ollaan tyhjennetty laatikoita, sitten siivottu ja taas tyhjennetty laatikoita. Välillä on ripustettu verhoja, täytetty kirjahyllyjä kirjoilla (miten meillä on näin paljon kirjoja?), mietitty johtojen ja elektroniikan paikkaa, ja tyhjennetty taas laatikoita. Välillä olen miettinyt että nyt on esimerkiksi kaikki lastenhuoneen tavarat paikallaan, ja sitten ihmetelly että miksi on jäljellä kaksi isoa laatikkoa missä lukee lastenhuone.

Mutta nyt alkaa olla aika vähän tavaraa enää kaapissa, ja aika paljon tyhjiä laatikoita vajassa.

Kuisti on ollut jatkuvasti laatikkokaaoksessa, sillä tyhjät laatikot on ensimmäiseksi heitetty siihen, ja sitten yleensä illalla siirretty vajaan. Ja aamulla taas ensimmäiseksi on heitetty pari tyhjää laatikkoa kuistille. Nyt kuitenkin alkaa näyttää sen verran paremmalta että kuistilla voi syödä! (siis muutakin kuin noutopitsaa laatikoiden keskellä).

Tämä kuisti oli yksi iso syy siihen miksi ihastuimme juuri tähän taloon, ja toistaiseksi siellä on ollut juuri niin ihana istua kuin ajattelinkin. 

laatikoita

Olemme saapuneet Montrealiin!

Saapumispäivänämme viime lauantaina oli Vincen isoisän syntymäpäivä, ja sukua oli koolla Vincen äidin luona. Juhlittiin siinä siis samalla meidän muutoamme, ja kilisteltiin laseja pitkin iltaa (tai no, ulkona käytössä oli muovipikarit eikä ne paljon kilisseet). Mailis sai heti seuraa uima-altaaseen, ja Bealle riitti leikittäjiä.

Sunnuntaina oli Evelynin miesystävän tyttären häät, ja koko päivä menikin oikestaan niissä valmisteluissa. Mailis meni illaksi Vincen isän mökille, ja jopa nukahti sinne omaan huoneeseensa ilman mukinoita! Vince kuitenkin ajoi hakemaan sen yöllä jo kotiin.
Häissä Bea istui pitkiä aikoja Camillen (vaalenpunainen mekkko) Ja Elyzen (punainen mekko) sylissä, ja vaikka en herkistynyt hääpuheista, niin siitä kylläkin että nyt meillä taas on sukua ympärillä ja apuna. Vähän epäsosiaalinen Beakin tuntuu tajuavan että nämä on omia ihmisia.

Kuvassa siis anoppi ja miesystävä (keskellä) Vincen sisarusten ja niiden puolisoiden ympäröimänä.

Häiden jälkeen haettiin avaimet uuteen taloon naapureiden postilaatikosta! 

Maanantaiaamunapäivänä mentiin siivoamaan Evelynin ja Jeannin (musta mekko) kanssa. Vaikka talo oli ihan perussiisti meni siivotessa ihan koko päivä, eikä valmiiksi tullut kuin oikeastaan keittiö ja kylpyhuone.Vince alkoi siivoamisen sijaan poistamaan vanhoja kattopaneeleja kellarista, sillä se oli niin sotkuista puuhaa että sitä olisi ollut vaikea tehdä tavaroiden saavuttua. Tiistaina Vincen täti tuli lapsia vahtimaan, ja me siivottiin lisää. Lasten mentyä nukkumaan menin talolle vielä pesemään kellarin lattioita, ja kymmeneltä sain soiton Vinceltä että tavarat saapuvat huomen aamulla. Pesin sitten muutkin lattiat samana iltana, ja tulin anopille nukkumaan vasta yhden jälkeen (melko vanhalle äidille tämä on melko myohäinen kotiintuloaika).

Keskiviikkoaamuna muuttomiehet saapuivat ja tyhjensivät rekan muutamassa tunnissa. Siinä me sitten ihmeltiin laatikkojen keskellä että miten on mahdollista että meillä on näin paljon tavaraa...

Kaksi päivää ja iltaa on nyt kulunut laatikkoja tyhjentäen, ja joissain huoneissa alkaa näyttää hiukan paremmalta (toisiin ei vieläkään pääse edes sisään kunnolla laatikoilta). Onneksi lapset viihtyvät uudessa kodissa kun laatikoista löytyy leluja(kin), ja tämä ilta oli vasta ensimmäinen jona meidän piti ruokkia itse itsemmme (muuten joku sukulainen on aina kutsunut valmiiseen ruokapöytään).

Keittiössä on nyt yksi kaappi valmis, ja sain meilkein kaikki huonekasvit nostelua paikoilleen (tulli ei sanonut niistä mitään!)

Laitan lisää kuvia kun muistan ottaa kameran mukaan, ja kun kodissa alkaa näyttää vähän vähemmän kaaoottiselta.