vaahterasiirappia

Facebookissa olikin jo kuvia meidän vaahterasiirapin teosta, mutta laitetaan ne nyt talteen tännekin. Maaliskuussa siis voi porata vaahteraan rei'än, ja laittaa siihen hanan ja hanaan kiinni ämpärin. Kun lämpötila nousee plussan puolella päivisin mutta menee yöllä pakkaselle, mahla nousee vaahterassa, ja sitä voi hyvinä päivinä saada parikin litraa. Tosin tässä ämpärissä taitaa olla parin päivän (jäätyneet) mahlat, koska vaahterafarmarit olivat laiskoja. 

Vaahterafarmarin haalari pitää kyllä oikein mainita erikseen, sillä se on ainakin neljättä tai viidettä talvea käytössä! Se oli siis ensin pari vuotta Mailiksella, ja nyt jo toista talvea Bealla. Erinomaista suomalaista laatua!

 

Sitten mahlaa keitetään monta päivää (jos retkikeitin on yhtä tehoton kuin meillä). Kun siirapin lämpötila on 104 Farenheitia, se on valmista!

Tämä satsi ei kyllä ollut yhtä hyvää kuin kaupan siirappi, mikä johtunee sekä siitä että tontin kulman vaahtera on vanha eikä ehkä edes sokerivaahtera, ja koska mahlaa keitettiin varmaan viikko. Ensi vuonna ehkä paremmalla tuurilla sitten. 

maaliskuu

Maaliskuun alussa oli lumista mutta pikkuhiljaa lämpimämpää, ja huokuttelin Vincen vuoden ensimmäiselle järvipiknikille.  

Siellä oli pilkkijöiden kojuja ja vapoja ja vaikka kuin paljon jalanjälkiä, mutta Vince oli silti aika vakuuttunut että jää voi haljeta hetkenä minä hyvänsä. Sain sen kuitenkin houkuteltua hetkeksi jäälle asti. 

Tässä meidän jääpiknikin vieressä on huvivenesatama, mutta viime vuonna veneet sai sieltä häädön! Rantaa pitää jotenkin muokata ja korjata joka tapauksessa, ja koska veneilijöiden maksama vuokra ei kata edes sataman normaaleja ylläpitokustannuksia, kaupunki siis hääti ne ja tekee tähän yleisen rannan. Siellä voi uida, meloa, soutaa ja puuhailla muita koko kansan vesiurheilulajeja. Me ollaan tästä tosi innoissamme, koska se tarkoittaa sitä että myös viemäriverkostoa uusitaan sen verran että järven vesi pysyy uimakelpoisena koko kesän.  

Tammikuussa Vincen vanhemmat myivät kaupunkiasuntonsa, koska asuvat nyt Danièlin jäätyä eläkkeelle kokopäiväisesti "mökillä". Tai sitä vapaa-ajanasuntoa ei varmaan enää tosiaan voi sanoa mökiksi tämän takia. Joka tapauksessa heillä oli kaupunkiasunnossa pari taideteosta jotka eivät mahtuneet mökille, ja me saatiin niistä yksi pitkäaikaislainaan. Tässä me ollaan Vincen kanssa taulunhakureissulla. 

Uusi taideteos pääsi olohuoneeseen pianon yläpuolelle, jossa oli entuudestaan Vincen serkun grafiikkatöitä. Emme toki hankkiutuneet niistä eroon, vaan siirsimme ne muille seinille.   

Nyt olohuoneessa näyttää tältä!

Tuntuu että tilasta tuli rauhallisempi kun siellä on vain yksi iso teos usean pienen sijaan, ja jotenkin koko huone näyttää nyt aikuisemmalta. Tuo uusi teos on siis paikallisen tunnetun mutta myös tuotteliaan (jo kuolleen) taitelijan Jean-Paul Riopellen "lintuja ikkunassa" litographia-printti (ei siis ainut laatuaan). Pidimme tämän ripustamisen jälkeen olohuoneessa taidegallerian avajaiset, joihin korona-rajoitusten kutsuttiin vain Mailis ja Bea. 

Pääsiäinen osui tänä vuonna maaliskuulle, mutta silloinkaan ei sattuneesta syystä tehty mitään sen erikoisempaa. Tein sentään pashaa juustomuottiin, mutta siitäkään ei tykännyt itseni lisäksi kukaan muu kuin Vince. Perinteisestä munajahdista (jonka järjestin takapihalla) teinikin sentään vielä tykkäsi. 

Helmikuun ulkoiluja

Helmikuussa koitimme pitää moraalia korkealla ulkoilemalla paljon (koska muutakaan ei voinut tehdä - tämähän oli koko talven jossei jopa koko vuoden teema). Lähipuiston luistelualueet onneksi olivat koko talven kohtalaisessa kunnossa, ja ehdimme sinne useasti iltapäivisinkin koulun jälkeen (jotain hyötyä sentään oli etäopetuksesta ja siitä ettei ollut työmatkoja).  

 

Kaikkein kivointa oli kun kentälle sattui samaan aikaan kavereita, joita lapset eivät juurikaan viime talvena nähneet koulupäivien ulkopuolella. Onneksi koulut sentään pysyivät auki ihan koko vuoden, muutamaan sellaista karanteeni lukuunottamatta joissa oma luokka oli karanteenissa tai Bea odotti tuloksia. 

Yksi syy siihen miksi kouluajan ulkopuolella ei ollut hirveästi seuraa oli (on) se että erityisesti tänä vuonna kaikki ovat mökkeilleet oikein olan takaa, ja naapurusto on aika hiljainen viikonloppuisin. Onneksi Vincen isä ja Danièle lainasivat meille omaa mökkiään muutamaan otteeseen, ja saimme siellä jatkaa talviurheilua.

 

Vaikka mökki on vain vajaan tunnin matkan päässä pohjoiseen, on siellä aina tosi paljon enemmän lunta! Nämä kuvat siis ihan mökin pihapiiristä. Mökillä on lapsille omat sukset, ja me olemme onneksi hyvin samaa kokoa kuin Vincen vanhemmat, ja saimme lainata heidän varusteitaan. Tämä oli ihan ensimmäinen kerta kun Vince kokeili murtomaahiihtoa!

  

Se ei mennyt kauhean hyvin.
Lapset sentään jo hiihtävät ihan kohtalaisesti, vaikkeivat kovin pitkiä matkoja haluakaan hiihtää. 

Yhdet naapurit Montrealista kuuluvat juuri siihen porukkaan jotka ovat mökillään kaikki viikonloput, ja heidän mökkinsä on aika lähellä tätä Vincen vanhempien mökkiä. Niimpä ajelimme sinne samalla reissulla vierailemaan koronaturvallisesti ulkona. Isännät sanoivat että "käydään kävelemässä tässä alueella sellainen pikku lenkki", mutta emme osanneet odottaa että saisimme sieltä tälläiset näköalat!

 

Ihailtuamme maisemia palasimme naapureiden mökille grillaamaan makkaraa, ja paluumatka sujuikin jouhevasti kun ison osan matkaa saattoi liukua! Melkein alkoi tulla mökkikuume, mutta onneksi sitä voi hoitaa näillä sukumökeillä joista on kovin vähän ylläpitovaivaa. 

lumihevoset

Tammikuun lopussa sattui yhdelle viikonlopulle suojasää ja runsas lumisade, joka innoitti sisällä kökkimiseen kyllästyneet kaupunkilaiset lumiukkotalkoisiin. Kaikkiin kaupungin puistoihin ilmestyi kymmeniä lumiukkoja samana päivänä, ja meidän pihalle ilmestyi monta lumihevosta.

 

Olen siis jo useampana vuonna tehnyt lasten kanssa muutamia lumihevosia joista on lapsille iloa moneksi päiväksi (jossei viikoksi pakkasten suosiessa), ja tänä vuonna naapurit jo ehtivät kyselemään että eikö niitä hevosia ole ollenkaan tulossa? No mutta tulihan niitä, muistaakseni yhteensä ainakin kuusi tai seitsemän, joista kolme tienpuolella kaikkien lasten nautittavaksi.

  

Laitoimme niihn oikein lapun jossa kehotimme lapsia leikkimään (varovasti) niillä, ja muutaman päivän päästä niillä olikin ratsastettu niin paljon että suurin osa niista oli päättömiä. Ilmiesesti paikallisen sanomalehden kuvaaja asuu samassa naapurustossa, sillä hevoset olivat päässeet lehden kanteen! Tuo kissa on myös meidän kadulta. 

tammikuun alku

Tammikuussa ennen töihinpaluuta rentouduin perinteisesti pientä pintaremonttia tekemällä. Tällä kertaa olin kuitenkin sen verran uupunut että into riitti vain pieneen maalausprojektiin, joten maalasin keittiön ruokailutilasta yhden seinän beigeksi. Vaikka Vince oli aluksi tätä(kin) muutosta vastaan, niin sekin lopulta tuli siihen tulokseen että on tämä lämpimämmän ja kotoisamman näköinen kuin valkoinen seinä. Edellisessä postauksessa valmiiksi maalattu seinä jo näkyykin.  

 

Tammikuussa ei ollut tänä vuonna kovin pahoja tulipalopakkasia, ja jonain iltana kävimme kaupungilla katsomassa sinne järjestettyä valoshow'ta. En edes muista milloin viimeksi kävimme keskustassa maleksimassa, ehkä ennen pandemiaa? 

 

Nämä valotaideteokset ovat näytillä museon pihalla, ja ostimme tämän museoon kausikortit noin kuukausi ennen pandemian alkua. Eipä ole tullut paljon niitä käytettyä! Onneksi kaupungilla käyminen on sentään aina hyvä syy hakea noutoruokaa, sillä Vince on todella kyllästynyt jatkuvaan kokkaamiseen.  

Itse kudoin koko talven raivokkaasti, sillä se tuntui olevan (raivokkaan saunomisen lisäksi) yksi harvoja tapoja pitää yllä mielenterveyttä kun mitään ei voinut tehdä eikä ketään nähdä. Osan talvesta lankakin piti tilata netistä, sillä useamman kerran Montrealissa mentiin takaisin täyteen sulkuun niin että vain ruokakaupat ja apteekit olivat auki. Nyt kun näitä kuvia katsoo uudestaan niin täytyy sanoa ettei tätä todellakaan ole ikävä, ja toivottavasti koskaan ei enää täydy elää vastaavaa aikaa. 

oho!

Päivitin blogia viimeksi viime vuonna, oho! Ei varsinaisesti ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa (tai taukoa ollenkaan), mutta ilmeisesti syyslukukauden loppu vei mehut, ja sitten en saanutkaan enää juuri mitään aikaiseksi. Mynämummi kuitenkin muistutti että tänne ei ole ilmestynyt mitään kuvia ja juttuja pitkään aikaan, joten koitan nyt takautuvasti korjata hiukan tilannetta.

Syksy oli siis kaikkiaan aika rankka etäopetuksineen ja sen tuomine haasteineen. Mitä pidemmälle lukukausi eteni, sitä enemmän esimerkiksi sain kiinni opiskelijoita akateemisesta vilpistä, ja niiden tapausten hoitaminen oli yllättävän rankkaa. Huomasin esimerkiksi vasta kevättalvella että hiusten tukoittain lähteminen jouluna ei ollutkaan ihan vaan normaalia, vaan johtui stressistä. Ja uni on vasta nyt alkanut normalisoitumaan, enkä enää siis herää aamuyöstä miettimään kaikenlaisia turhanpäiväisiä työasioita joita ei edes tarvitsisi stressata. 

Mutta siis, pahimmasta uupumuksesta on nyt päästy yli, ja onneksi kevätkurssit olivat helpompia, ja siinä ehti myös palautumaan syksystä. Toinen iso apu oli siitä että Vincellä alkoi tammikuussa vuoden sapattivapaa, jolloin sen ei tarvitse opettaa ollenkaan. Alkuperäinen tarkoituksemme oli siis että olisimme muuttaneet täksi lukukaudeksi Suomeen: Vince olisi saanut jonkun pienen työhuoneen Turun yliopistolta, ja lapset olivat päässet suomalaiseen kouluun... Huoh. No toisaalta koitan lohduttautua sillä että jos se on tämän pandemian suurin henkilökohtainen tragediamme, niin ehkä olimme kuitenkin aika onnekkaita. 

Jatkoin siis etätöiden tekoa tammikuussa keittiönpöydältä käsin, ja iltaisin muut tekivät siinä kotitehtäviään. Vince osallistui tänä keväänä Toronton yliopiston suomenkurssille, ja taisi se siellä hiukan oppia uutta. Jos joskus vielä päästään Suomeen niin ehkä se osaa jo sanoa pari lausetta suomeksi!
(lisään tänne nyt lähipäivinä lisää juttuja hiljalleen kun palkkatyöt alkaa olla saatu pakettiin tältä lukuvuodelta, ja päivitän ne takautuvasti kevättalvelle).