sunnuntai 30. elokuuta 2009

syyspuhti

Tänä viikonloppuna oli ensimmäiset kirpeän raikkaat syyspäivät, sellaiset jotka enteilevät selvästi koulunalkua. Tämä on ehdottomasti lempivuodenaikani, ja saan näistä kuulaista syyspäivistä aivan valtavasti puhtia. Viikonloppuna ehdin (ja osin ehdimme) esimerkiksi:
- ostaa syyskukkia piristämään ankeaa pihaamme.
- ruokkoamaan lopun puutarhasta talvikuntoon. Keittiön ikkunan alla olevasta heinikosta paljastui tämä oikopolku!
- kääntämään Mailiksen työntoautoa jolla se pistelee menemään kauheaa vauhtia, mutta jää sitten surkeana työntämään sitä esimerkiksi naapurin kukkapenkkiä tai seinää vasten.

- keittämään omenahilloa, omena-vadelmahilloa ja omena-mustikkahilloa. Ja leipomaan omena-mustikkapiirakan.
- juotu vähän viintä ja paljon teetä, sekä lakattu varpaankynnet tummanliilalla syyslakalla.

Syksyllä on aina niin puuhakas ja hamsterimainen olo. Tätä syysenergiaakin pitäisi jotenkin voida säilöä talven varalle.

lauantai 29. elokuuta 2009

takkahuone jälkeen




Melkein unohtui se takkahuoneremontti. Tämän näköistä siellä siis on nyt. Valkoiset seinät tekivät pimeästä kapakkahuoneesta valoisan uimahuoneen näköisen. Sini ja Valteri olivat kyllä sitä mieltä että kamala tuli, mutta mä jä äiti ollaan sitä mieltä että on se hieno (apinan maalaamaksi).

Täällä alkoi juuri viimeinen lomaviikonloppu, sillä ensi viikolla mulla on muutama tutustumispäivä koululla, ja Mailis menee keskiviikkona ja torstaina tarhaan ihan yksin (hui!).

keskiviikko 26. elokuuta 2009

alakerta

En saanut otettua kuvia asunnosta sisältä ennen eilistä, koska ajattelin että haluan odottaa että kaikki asiat on paikoillaan ja että ne kaikki asiat olisivat vielä järjestyksessä ja siistejäkin. Eilen vasta tajusin, että a) meillä on pieni lapsi eli koskaan ei ole kovin edustuskelpoista, b) meillä ei ennen lastakaan ollut koskaan kovin edustuskelpoista, ja c) te kaikki olette tietoisia kohdista a ja b. Tässä siis kuvia meiltä alakerrasta (eli sisääntulokerroksesta) sen näköisenä kun se aina on.
Tässä on etuovi ja eteinen. Kun siitä kääntyy ympäri (eli niin kuin tulisi juuri sisään ovesta), näkyy tämä:
Vasemmalla kulma olohuonetta (ja Mailis), ja suoraan edessä Vincen työhuone. Oikeassa reunassa jää kauimmaksi vessan ovi, sitten on ovi kellarikerrokseen, ja tuo vauvaportti tuossa alareunassa on yläkertaan johtavissa portaissa. Kellarikerroksessa on pesukone ja kuivausrumpu, ja alakerran verran säilytystilaa. Se on kuitenkin ihan viimeistelemätöntä (eli betonilattia, putket ja eristeet näkyy seinistä ja katoista), eli sitä ei voi käyttää asuinkerroksena.
Tässä olohuone ja ruokailutila...

... ja keittiö. Kaikki tämä on yhtä isoa tilaa. Yläkerta ei ole tässä päällä, ja katto on ihanan korkea.

Olohuoneen vaaleanpunaista sohvaa vastapäätä on uusi kirjahylly, ja tästä kuvasta ehkä vähän näkee sitä huonekorkeutta.

Kirjahyllyn ja toisen sohvan väliin jäävässa kulmassa on ovi takapihalle (ei kun siis puutarhaan). Tuossa oikealla seinän takana on Vincen toimisto...

...jonka ovella on alakerran toinen vauvaportti. Mailis tykkäsi niin kovasti syödä johtoja ja vetää kitaroita päälleen, mutta kaikkea ei voi saada. Ikkunasta siis näkyy puutarhaan.

Vähän meillä on höntti olo siitä että kahdella opiskelijalla on näin ihana asunto näin ihanasta paikasta, mutta koitetaan välillä muistuttaa itseämme että olemme myös lähes kolmekymppisiä ja meillä on lapsi, sillä niihin olosuhteisiin tämä asunto sopii paljon paremmin.

P.S. Käytiin tänään aamupaivällä Mailksen kanssa totuttelemassa uuteen tarhaan, ja tosi hyvin meni! Huomenna mennään uudestaan ja jäädään päikkäreillekin sinne. Ihan mahtavaa miten täällä kannustetaan vanhempia tulemaan useampana päivänä lapsen kanssa yhdessä totuttelemaan tarhaan ennen varsinaista aloitusta.

P.P.S. Suurin osa edellisen postauksen siirretyistä kasveista näyttää tosi huonoilta tänään, että ne ei oikein tainneet kestää mun käsittelyä.

tiistai 25. elokuuta 2009

puutarhaa (taas) ja aurinkoa

Tänään puuhailtiin taas puutarhassa (tai pikemminkin sen ulkopuolella). Vince ajoi ruohonleikkurilla lähes kaiken maantasalle, ja minä koitin kaivaa parhaita kasveja ylös vääristä paikoista ja siirtää niitä aidan viereen. Rakensin myös kukkatelineen joka näkyy tuossa alakuvassa, aika hieno tuli. Nyt jännätään että selviääkö mitkään kasvit mun siirtotoimista.

Sää oli yllättävän aurinkoinen, ja illalle meitä oli kolme aika väsynyttä puutarhuria joista kahdella (mulla ja Vincellä) on aika pahat auringonpolttamat, ja kolmannellakin vähän naama punottaa (Mailiksella näin siis hatusta ja rasvaamisesta huolimatta).

Sain muuten vihdoinkin otettua kuvia alakerrasta, laitan ne heti tänne kun jaksan kirjottaa jotain vähän pidemmin (nyt syytä aurinkoa ja iltahankalaa Mailista).

maanantai 24. elokuuta 2009

tarhapäätöksiä


Tänään sitten käytiin uudella vierailulla siellä Montessoritarhassa ja todettiin että edelleenkään me ei tykätä siitä paikasta. Siellä on jaettu lapset niin että kaikki alle 3 vuotiaat ovat yhdessä kerroksessa ja 3-6 vuotiaat toisessa, eikä niillä juurikaan ole muita tilajakoja. Meteli on aika kova kun kahdenksan 2-3 vuotiasta juoksee ja riehuu pienessä tilassa, ja tuntui että ne kadeksan pienempää oli jäämässä jalkoihin. Lisäksi yli kaksivuotiaat osaavat aika tehokkaasti pyytää huomiota ja hakeutua syliin, mutta vuodenikänen ei juurikaan. Viimeinen niitti arkkuun oli se kun jouduttiin kolmannen itkevän lapsen kohdalla huomaamaan että kukaan ei tosiaankaan ota niitä syliin, vaan tarjoavat esimerkiksi uutta lelua/koittavat muuten kiinnittää surkean lapsen huomion muualle.

Käveltiin sieltä sitten suoraan Annie's-tarhaan jossa Vince jo olikin käynyt yksin. Paikka oli muuten siis kiva, mutta onhan se iso ja yhteensä siellä on paljon lapsia. Ryhmät on kuitenkin jaettu hyvin eri huoneisiin ja kerroksiin niin, että yksivuotiaiden ryhmässä 12 lasta tuntui kolmasosalta siitä mitä Montessoritarhan 16 lasta. Lisäksi hoitajilla oli koko ajan ainakin yksi lapsi sylissä, ja tilat olivat paljon tilavammat, uudemmat ja siistimmät.

Nyt Mailis on sitten menossä tuonne Annie's-perustarhaan tatuoitujen nuorten tarhatätien hoiviin, ja meidän olo on paljon levollisempi koko hommasta kuin eilen.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

hyvä ruoka, parempi mieli

Viimepäivien plussat:
+ kiva ruokailukatos heti ulko-oven edessä. Ruokailun lomassa tulee myös seurusteltua naapureiden kanssa.
+ hyvää savulohta kommuuni-illallisella. Mä en enää mitenkään voi muuttaa täältä paikkaan jossa joutuisi itse kokkaamaan joka ilta.
+ naapureille tarpeettomaksi käynyt futon-patja joka siirtyi meille odottamaan anopin vierailua.
+ kommuunin erittäin hyvin toimiva sähköpostilista minkä kauttaa kulkee kaikki tarpeellinen informaatio ("mulla on tarpeeton futoni, tulkaa hakemaan pois jos haluatte", "onko kellään ylimääräisiä sitruunoita? tarvitaan yhteiskeittiössä savulohta varten", "apua, onnistuin lukitsemaan itseni yhteiseen tietokonehuoneeseen, tulkaa hätiin!")

Ja miinus:
- Käytiin perjantaina siellä montessoritarhassa vierailulla ja oltiin molemmat vähän pettyneitä. Ulkoilutilat on aika surkeat, sisätilatkin vähän ahtaat ja yksi pienimpien opettajista oli tosi tylyn oloinen. Huomenna mennään sinne uudestaan pidemmäksi ajaksi, ja toivotaan että tunnelma on parempi. Jos ei niin sitten ei auta kuin ottaa lusikka (taas) kauniiseen käteen ja alkaa etsimään uutta päivähoitopaikkaa.

Ei omena kauas puusta putoa ruokapöytäilmeilyssä(kään).

P.S. Kaiken muun muuton kunniaksi siivosin täälläkin vähän, eli vaihdoin blogin kuvausta ja laitoin ihan oman nimeni profiiliin. En osaa päättää pitäiskö blogin nimeäkin vaihtaa kun ei kerran enää asuta kolmannella avenuelle.

perjantai 21. elokuuta 2009

lisää puutarhaa

En saa millään otettua sisältä talonesittelykuvia koska haluan vaan viettää kaiken ajan puutarhassa (kuulostaa paljon kivemmalta kuin "takapihalla", eikö vain?). Kissanmentäviä koloja ei enää pitäisi olla, ja sisäkissat ovat päässeet takaisin luontoon pesimään.
Vincekin on ihan innoissaan puutarhanhoidosta, ja on jo kolmena päivänä heti aamusta hakenut kommuunin vajasta kottikärryt, pistolapion ja muita työkaluja ja käynyt rikkaruohojen kimppuun. Noin kerran tunnissa se myös sanoo että nyt hän hakee ruohonleikkurin ja ajaa kaiken alas, mutta koitan toppuutella sitä ja sanoa että sitten meillä vasta ruma puutarha onkin.
Nyt se lähti elokuviin ja minä rakensin sillä aikaa tukikehikon pihasta löytyneille päivinsineille.

Puutarhuriliiton lakisääteinen ruoka- ja huilauspaussi.

Väliaikainen pyykkinaru. Kyllä nyt kelpaa!

tiistai 18. elokuuta 2009

ulkoa


Tässä yleiskuvaa kommuunista. Alempi kuva on otettu meidän kuistilta, eli siinä näkyy se mitä meidän ulko-ovelta ensimmäseksi näkyy. Tässä se kuisti. Meidän talo on siis tuo tuossa vasemmassa reunassa.Ja tässä takapiha, meidän talo siis oikeassa reunassa. Puutarha tosiaan tarvitsee aika reipasta ruokkoamista.
Tässä Langston tekee tuttavuutta Mailiksen kanssa. Tuo leikkiauto on Mailiksen uusi suosikkilelu. Me päätettiin Vincen kanssa jo raskausaikana ettei osteta kotiin mitään kamalia muovihirvityksiä lapselle, mutta melkeen olisin heltynyt kun näin miten paljon Mailis tuosta tykkää. Onneksi ei tarvinnut koska auto kuuluu kaikille kommuunin lapsille.
Tämä aikuisten auto muuten nyt on meidän omassa parkkiruudussa! Käytiin tänään hakemassa se kaupasta (eli olemme aikuistenoikeasti autonomistajia!), ja paluumatkalla haettiin kaupasta paunan (puolisen kiloa) suklaalevy, ja nyt avattiin viinipullo sen seuraksi juhlistaaksemme ajoneuvoamme.

maanantai 17. elokuuta 2009

saako pannukakulla istua?

Hippikommuunissa näköjään saa.
Eilen saatiin kaksi uutta (vanhaa) kirjahyllyä, ja järjesteltiin tyytyväisinä lukemistoamme yömyöhään. Tänään vähän nyhdettiin rikkaruohoja puutarhassa ennen sateen alkua. Halusin aloittaa kotikuvasarjan kuvaamalla kommuunia ulkona aurinkoisena päivänä, että hetken kun vielä jaksatte odottaa niin laitan sisäkuvia. Nyt on siis viimeisetkin laatikot tyhjennetty (meillä oli yhteensä 12 pahvilaatikkoa pelkkiä kirjoja!) ja viety kellariin, jee!

lauantai 15. elokuuta 2009

työsarkaa


Meillä on ensimmäistä kertaa oma takapiha! Edelliset vuokralaiset (ja naapureiden mukaan myös omistajat) ovat jättäneet sekä etu- etta takapihan täysin herran haltuun, eli molemmissa rehottaa vaikka mitä turhakkeita, mutta odottaakaa vaan ensi kevääseen niin pääsen puutarhuroimaan! Siihen asti on ilmeisesti paras tyytyä haaveilemaan ja suunnittelemaan.


Tänään kuunneltiin tarkkaan kun naapuri kertoi että kaikki nämä horsmat ovat pelkkiä rikkaruohoja, ja siis poiskitkettävien listalla. Ostoslistalle laitetaan siis puutarahahanskat, ja myos pätkä pyykkinarua että saan viritellä oman pyykkinaruni takapihallle.
Kunhan saan varmistettua ettei aidassa ole kissanmentäviä koloja niin Lenita ja Milwaukeekin pääsevät kirmaamaan nurmikolle.

tiistai 11. elokuuta 2009

uusia tuttavuuksia

Muuttolaatikot alkavat olla tyhjiä ja kellarissa, ja tavarat ovat pikkuhiljaa löytäneet paikkansa.
Mulle ehti jo tulla huono omatunto kun Mailis sai niin vähän huomiota kun mä vaan tyhjensin laatikoita ja siivosin, mutta onneksi parina viimepäivänä ollaan ehditty uloskin leikkimään. Tässä kalkkilaivankapteeni Mailis nukenrattaissa ja naapurin kaksivuotias Jai.

rahalla saa ja hevosella pääsee

Koska tämä on jo neljäs kerta kun muutan uuteen maahan niin olisihan mun pitänyt osata odottaa mutkia matkaan, varsinkin pankkiasioissa. Varsinkin kun yksi edellisistä maista oli Ranska, pankkibyrokraattien unelma.

Aikomuksena siis oli nopeasti ja helposti siirtää kaikki meidän säästöt kahdelta kanadalaiselta ja yhdeltä suomalaiselta tililtä tänne ja ostaa heti niillä rahoilla auto, koti kun on nykyään aika keskellä ei mitään ja todella huonojen julkisten yhteyksien päässä. Suomen rahat saan helposti lähettyä minne vaan, joten se ei ole ongelma. Mutta entäs se Kanada sitten... Rahaa voi siirtää tililtä tilille (multa Vincelle) vaan pienehköjä summia kerran päivässä, ja puhelinsoiton jälkeenkin vain keskisuuria summia kerran päivässä. Sieltä Vincen tililtä sitä ei sitten saakaan oikein millään tänne. Pankkivirkailijan mielestä nopein ja paras tapa olisi kirjoittaa itselle shekki jonka täällä laittaa uudelle tilille, niin ja mainitsinhan että ne rahat on kuukauden jäädytettyinä tilillä ennen kuin niitä voi käyttää. Koska me ei mitenkään voida elää kuukautta ilman autoa, eilen aamulla Vince soitteli kaksi (2) tuntia eri pankkeihin ja pankkivirastoihin koittaen selvittää muita keinoja.

Olemme kuitenkin ilmeisesti jo ehtineet amerikkalaistua riittävästi, sillä siinä pähkäillessä keksimme että mehän emme jää tuleen makaamaan vaan otamme ohjat omiin käsiiimme, vuokraamme auton, ajemme Detroitiin ja siellä tunnelin läpi Kanadaan, ja käymme omakätisesti hakemassa omat (ja laina-)rahat tililtä. Kaiken onneksi mä sain vuokrata auton suomalaisella ajokortillani, sen sai viedä pois maasta, ja me saatiin jopa tuoda koko omaisuutemme takaisin tullivapaana (tuotiin sitten tax freesta vähän kaljaakin, nih). Ajoin sitten ensimmäistä kertaa sekä Yhdysvalloissa että automaattivaihteisella autolla, mutta jäimme kuitenkin kaikki henkiin kanssa-autoilijoita myöten.

Tästä kaikesta ilostuneena ajoimme paluumatkalla suoraan autokauppaan ja jätimme varausmaksun tästä:
Sen saa hakea sieltä pois kunhan rahat on käytettävissä täällä viiden pankkipäivän päästä, eli ensi keskiviikkona.
Autossa (kuvassa vasemmalla) on spoileri ja discovalot lattiassa ja värikin on vähän hassu (merkki on muuten Nissan Versa jos joku halusi tietäää), mutta turvaistuin mahtuu takapenkille heittämällä (=lähes ainut ostokriteerimme). Onneksi kävelymatkan päässä on useampi autokauppa koska Vince shoppaili muutaman päivän juurikin tältä näyttäen.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

home is where the heart is / koti on siellä missä sydän on

Muuttolaatikoita on vielä pitkin poikin, ei ole autoa (=ei päästä mihinkään muuta kuin taksilla) ja miljoona muuta asiaa on vielä hoidettavana ennen syyskuun alkua. Tänään kuitenkin juttelin hiekkalaatikolla mukavien uusien naapureiden kanssa, ja illalla mennään kommuunin yhteiskeittiöön currykana-aterialle.
Niin ja on se ihan jees että on Vincekin.

Salut maman, c'est Vincent. Mailis dort souvent et moi aussi.

torstai 6. elokuuta 2009

hei hei suomi!

Tänään pakkaamme kapsäkkimme ja suuntamme kohti Ameriikkaa. Vähän kyllä jännittää!

keskiviikko 5. elokuuta 2009

takkahuone ennen

Äiti on jo tänä kesänä tehnyt maaliremonttia makuuhuoneisiin ja ulkooviin, ja sain vihdoin vakuutettua sen siitä että myös takkahuoneelle pitää vihdoinkin tehdä jotain (mulla taisi käydä aika pitkäksi kaikista kyläilijöistä huolimatta?). Onneksi muistin vaatia kuvaamista ennen kuin ehdittiin suuremmin alkaa remontoimaan, tässä siis kuvia tilanteesta ennen suurempaa huhkimista.
Seinät, katto ja oikeastaan kaikki muutkin pinnat ja huonekalut olivat tummaa ja tummunutta puuta. Kuten kuvista voi arvata, niin talon rakentajat olivat 70-lukulaisesti sitä mieltä että mitä pimeampää sisällä on, sitä parempi.
Tämän lisäksi takkahuone oli meidän isän "oma" huone, ja se halusi siitä henkilökohtaisen saksalaisen kapakkansa. Sisustuselementteinä oli siis käytetty oluttuoppeja, olutpulloja, tuopinalusia (huoh), ja koiranäyttelypalkintoja. Kuvissa ei näy jo vuosia sitten poisheittyä mustaa nahkanojatuolia, eikä seinallä ollutta peurantaljaa jonka meidän entinen koira sitten sittemmin söi (sekään varmaan vaan ei kestänyt miljöötä jossä joutui viettämään päivänsä, tämä tila kun toimii myös koirahuoneena).

Nämä kuvat on siis otettu kodinhoitohuoneen ja eteisen oviaukoista jotka ovat vastakkaisilla seinillä, ja kolmannelle seinälle takan viereen jää saunan ovi. Jatkoa seuraa.

tiistai 4. elokuuta 2009

viimeisiä viedään




Tämänkertaisen Suomi-lomamme ihanat päivät alkavat olla taas luetut, ja mielessä on pakkaaminen (yök), paluumatka (eih), uuteen kotiin saapuminen (jännää) ja Vincen näkeminen (jee). Paljon ollaan ehditty tavata kavereita ja sukulaisia, kiitos siitä kaikille niille jotka ovat matkanneet meitä katsomaan, sillä autotonna pienen lapsen kanssa matkustaminen ei ole kaikken ihaninta. Ehkä ensi kerralla me sitten ollaan vähän aktiivisempia ja itsenäisempiä kulkemisen suhteen.

Viimeiset Suomipäivät vietetämme äidin luona Sinin ja Valterin seurassa kesähelteistä nauttien. Heti kun Mailis herää (tai raaskin herättää sen) niin lähdetään järvelle uimaan, ja illalla syödään (pakaste)rapuja!