torstai 26. maaliskuuta 2020

hiihtoloma

Karanteeni alkoi täälläkin aika yllättäen ja äkkirysäyksellä, mutta sitä ennen me ehdimme elää ihan normaalin hiihtoloman. Tässä siis muutama kuva ajalta ennen karanteenia. 
Tämän kuvan otti Bea Vincen isovanhempien luona jossa kävimme uimassa ja illallisella pari viikkoa sitten. Vincen isoäiti siis laittaa ruokaa tuossa huonekasvin keskellä/takana.
Onneksi käytiin siellä, sillä en tiedä koska heitä on seuraavan kerran turvallista nähdä. 

Hiitolomaviikolla lapset menivät Vincen isän mökille jossa luonnollisesti hiihdettiin paljon. Montrealissa oli lopputalvesta jo aika vaihtelevat lumiolosuhteet, mutta tunnin päässä "pohjoisessa" riitti lunta. 
Lisäksi isovanhempien kanssa pääsee aina ravintolaan ja saa katsoa paljon enemmän telkkaria kuin kotona.
Mailis oli puhunut jonkin aikaa kotona polkkatukan leikkaamisesta, johon olin vastannut että siihen ei omat taidot riitä, eikä parhaillaan aika riitä siihen että rupea etsimään parturia (meillä ei ole mitään vakiparturia koska leikkaan omat ja lasten hiukset itse, ja Vince käy vaihtelevasti missä sattuu suunnilleen puolen vuoden välein). Mutta isovanhemmilla on vakiparturi mökkikaupungissa, ja ne veivät Mailiksen sinne!
Nyt on siisti tukka joka ei jää kiinni talvitakin vetoketjuun. Beakin on tyytyväinen koska ensimmäistä kertaa ikinä sillä on pidempi tukka kuin Mailiksella. 

Sillä aikaa kun lapset olivat mökillä, me kävimme pikaisella yhden yön reissulla Quebecin kaupungissa. Vince tuli mukani töihin perjantaiaamuna, ja lähdimme suoraan sieltä viikonlopun viettoon. Olimme yötä samassa historiallisessa Bed and Breakfastissa jossa olimme 5 vuotta sitten juhlistamassa 10-v hääpäivää. Tässä olemme odottamassa aamupalaa.
Aamupalan jälkeen menimme museoon joka on alkuksi toiminut vankilana, ja sen jälkeen Quebecin kaupungin englanninkielisenä yliopistona (nykyään sellaista ei enää ole ollenkaan siellä).

Yliopistoajoilta siellä oli kaunis kirjasto joka on edelleen käytössä, sekä tuollainen frenologia-pää joka on oikeastaan persoonallisuuspsykologian esi-isä. 1800-luvulla siis uskottiin että päänmuoto ja "kuhmut" kallossa kertoivat siitä miten paljon aivot ovat sillä alueella kehityneet, ja sillä siis tehtiin johtopäätöksiä siitä ketä oli erityisen taiteellinen tai vaikka rikollisuuteen taipuva. Se tässäkin "tieteessä"  oli kyllä jo oikein että eri aivojen alueet ovat tosiaan vastuussa eri asioista, mutta ei se kyllä kallon muotoon vaikuta. Mielenkiintoista nähdä tällainen pää oikeasti, koska näytän siitä kuvia opiskelijoille aika usein.
Kotimatkalla pohdimme kuumeisesti että onko Vincen turvallista lähteä Havaijille työmatkalle parin viikon päästä, ja siinä vaiheessa tuntui että se on aika 50/50. Se konferenssi olisi ollut tällä viikolla (ja on peruutettu jo ennen kuin täällä koko provinssi joutui karanteeniin), eli hukkaan meni kaikki sekin pohdinta. 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

korona-koulu

Olemme siis toistaiseksi kaikki kotona, ja oletus on että me aikuiset saamme ainakin osan töistämme hoidettua etänä karanteenista käsin. Muutamat kaverit laittoivat heti karanteenin alkaessa kotikoulusuunnitelmia facebookiin, ja jonkinlaisen kotirauhan ylläpitämiseksi teimme saman perässä. Lapset suunnittelivat ohjelman ja esittivät sen meille, ja muutaman muutoksen jälkeen tulos oli tämä: 
Aamulla on pieni pätkä akateemisempaa koulua, ja sitten iltapäivällä on taideaineita. Väleissä on jälkien korjaamista, ulkoilua, ja syömistä. Iltapäivällä on kieltenopiskelua telkkarin välityksellä (meillä saa katsoa ohjelmia vain englanniksi tai suomeksi).
Ohjelmaa joutunee tarkistamaan jos vankila-aika pitenee, mutta näin aluksi voidaan mennä aika kevyellä opiskelulla. Olemme jakaneet vuorot Vincen kanssa niin että toinen "opettaa" kotikoulua aamulla, ja toinen iltapäivällä. Näin molemmat saavat puolipäivää tehdä rauhassa omia töitään, ja lapset eivät kysele ihan koko ajan että mitä seuraavaksi tehdään.
Rehtori syö tässä itse vielä aamupalaa, mutta oppilaat tekevät jo aamun kirjoitustehtäviä. Joka aamu on tarkoitus kirjoittaa pieni pätkä "karanteenipäiväkirjaa", jonka oikeinkirjoitus tarkistetaan perään. Sitten harjoittellaan hiukan matikkaa perään.
Eilen minulla oli iltapäivävuoro, mutta venyneen työvideokokouksen jälkeen en oikein jaksanut pitää kiinni aikataulusta. Lisäksi netistä seuraamamme kuvamataidontunti vaati materiaaleja joita meillä ei ollut kotona, eli sekin jäi välistä.

Lopulta sain aikaiseksi laittaa läppärille Metropolitan Operan Carmenin (musiikintunti), ja aloimme tekemään muffinseja (kotitaloudentunti).
Meni se sateinen päivä niinkin. 
Viikonloppuna aloitimme myös käsitityötaitojen opettelun, ja opetin Beaa vähän kutomaan. 
En käsitä miten ala-asteella meidän opettaja sai koko luokan oppimaan kutomaan, kun yhdenkin lapsen opettaminen on näin haastavaa.

Kotikoulussa on myös turvallista tehdä kyseenalaisia tyylikokokeiluja. Tässä tämän päivän hiusmuotikokeilut.

maanantai 16. maaliskuuta 2020

korona-aika

Pitkin alkuvuotta varsinkin Vince on seurannut tarkasti uutisia Kiinasta leviävästä Korona-viruksesta, ja viime viikkoina ensimmäiset korona-tapaukset ovat saapuneet tännekin Euroopasta saapuvien matkustajien mukana. Vaikka toistaiseksi Quebecissä on vain kolmisenkymmentä tapausta, viime perjantaina hallitus alkoi rajoittamaan rajusti tapahtumia ja liikkumista.

Perjantaina opetin vielä aamutunnin, ja tunnin lopuksi oli tullut jo ilmoitus että hallitus sulkee kaikki koulut päiväkodeista yliopistoon kahdeksi viikoksi. Onneksi olin itse silloin työpaikalla niin sain napattua toimistokasvin mukaani. 
Samalla suljettiin kirjastot ja urheiluhallit ja muuta vastaavat tilat. Yli 250 hengen tilaisuudet kiellettiin heti, ja useat harrastukset päättivät laittaa tauon toimintakaudelle, vaikka harrastusryhmät toki ovat tuota pienempiä. Suomikoulu ja partio ovat siis tauolla, ja lasten keramiikkakurssi peruttiin myös. Onneksi aikuisten ryhmä pidettiin vielä perjantaina, sillä oli erittäin terapeuttista päästä puhumaan tästä ja varsinkin muista asioista tutun harrastusporukan kanssa.  

Täälläkin on porukka villiintynyt hamstraamaan vessapaperia, ja kaupoista on myös pastahyllyt tyhjinä. Me kävimme perjantaina hakemassa irtoruokaa ihan tästä läheltä kaupasta jonka toivon olevan auki vielä pandemian jälkeenkin, eli haluan kannattaa niitä vielä kun voin. 
Siellä olisi ollut myös vessapaperia, mutta sitä emme nyt tarvinneet, eli jätin kauppaan. Ostettiin uusia käsisaippuoita kylläkin varoiksi, koska ne ovat nyt kovassa käytössä. Lisäksi kävimme ostamassa multaa siementen istutusta varten, ja siinä puuhassa menikin hyvin puoli päivää viikonloppuna (varsinkin kun oli Bea ja kissa apulaisena).
Lapset ovat vähän nähneet kavereitaan viikonloppuna, mutta luulen että tästä eteenpäin koitamme pitää tapaamiset lähinna ulkona. Kevät on vielä sen verran kylmä täällä että hanskat kädessä leikkiessä tuntuu siltä että viruksen leviämisen vaara on aika pieni.