hinduhäät ohiossa

Viikonloppuna ajeltiin naapuriosavaltioon Vincen opiskelijakavereiden häihin. Pari vietti edellisenä viikonloppuna siviilihäät ja viime viikonloppuna oli vuorossa hinduhäät. Onneksi meidän naapurissa asuu puoli-intialainen pariskunta joilla on paljon kokemusta hinduhäistä, eli saatoin kysellä etukäteen mitä odottaa. 

Hääseremonia kestää kaksi tuntia juhlatilan keskellä hääteltassa, ja toimitus on kokonaan hindiksi eli pöydissä olevaa ohjelmaa pidemmälle siihen ei oikein pääse sisälle. Tässä morsian on juuri tuotu telttaan ja sulhanen odottaa liinan toisella puolella. Kangas ajaa länsimaisen häähunnun virkaa, eli morsian paljastetaan vasta kun pari on laillisesti vihitty eikä sulhanen ei voi enää kieltäytyä kunniasta.

Kaksi tuntia hääseremoniaa kuulostaa paljolta, mutta hinduhäissä se ei ole ollenkaan paha vieraiden kannalta sillä kukaan ei odota etta hääteltan tapahtumia seurataan kovin tarkasti. Vieraat siis seurustelevat keskenään, syövät pientä purtavaa, käyvät välillä ulkona (hindutemppelin pihalla oli leikkialue jossa vietin aikaa Mailiksen kanssa), vieraita tulee sisään kesken seremonian, ja ainakin yksi perhe keskittyi erilaisten perhekuvien ottamiseen temppelin nurkassa.

Seremonian jälkeen syötiin hyvin ja sitten me lähdimmekin yöpaikkaamme eli Vincen Montrealin opiskelijakavereiden luo jatkamaan illan viettoa (ikävää janoisten vieraiden kannalta hinduhäissä on se että siellä ei tarjoilla alkoholia ollenkaan).

 

Seuraavana päivänä tutustuimme Columbukseen ennen kuin lähdimme ajamaan kotia kohti. Mailis ruokki innoissaan ankkoja ja vanhemmat tutustuivat kampusalueeseen ja vaihtoivat kuulumisia kavereiden kanssa.

Edellisissä häissä jouduin huomaamaan että ryysyiset hostellit eivät enää ole sopivia yöpymispaikkoja. Tällä kertaa huomasin että standardit ovat nousseet kaverimajoitusvaatimustenkin suhteen sillä nyrpistin vähän nenääni sille että tyynyiksi oli sohvatyynyt ilman tyynyliinoja, viini juotiin suurista juomalaseista koska viinilasit olivat vielä puolentoista kuun takaisen muuton jälkeen purkamatta, ja ruokapöydän ympärillä ei ollut riittävästi tuoleja. Ei tule vanhuus yksin. 

pikkukaupunki ja talviturkki

 

Toissaviikonloppuna käytiin niin amerikkalaisessa pikkukylässä että yllätyin vähän itsekin. Välillä sitä unohtaa miten epätyypillinen kaupunki Ann Arbor on koska täällä 2/3 asukkaista on töissä yliopistolla tai opiskelijoita, ja ilmapiiri on kovin liberaali ja suvaitsevainen. Michigan kokonaisuudessaan on kuitenkin hyvin konservatiivinen ja takapajuinenkin, eikä täältä hipppikummuunista tosiaan tarvitse ajaa kuin alle puoli tuntia päästäkseen näkemään sitä vähän oikeampaa Amerikkaa. 

Mutta kevyempiin uutisiin: tämän vuoden talviturkki on heitetty muutamaa päivää ennen kuin täytin 30!

 

Huomaa hauska varjo.

Täällä ehti olla jo yli 30 astetta lämmintä yhtenä päivänä, mutta nyt on taas viilentynyt kahdenkymmennen asteen kieppeille, ja aamuisin on ollut jopa vähän viileä. Hyvä niin, sillä mahtaako alkaa ikä painaa vai mikä, mutta ne muutamat hellepäivät tuntuivat mahan kanssa paljon rankemmilta kuin neljä vuotta sitten Mailiksen kanssa.

P.S. Tänään maistoin Vincen lasista viintä, ja Mailis kysyi heti kärppänä saako vauva muka juoda sitä. Sisaruskateus taitaa jo nyt nostaa päätään. 

appivanhemmat kylässä osa 2

Edellisen postauksen Heidelberg-projektista ajoimme vajaan puoli tuntia pohjoiseen Detroitin rikkaimpaan lähiöön vierailemaan Henry Fordin pojan museoksi muutetussa talossa. Oli aika hurjaa siirtyä saman kaupungin sisällä niin erilaisesta ympäristöstä toiseen.

Itse talossa ei saanut kuvata, mutta puutarhassa sai.

 

Aika pullea.

 

Vähän isommat alppiruusut kuin meidän pihassa.

 

Fordin poika Edsel rakennetti tyttärelleen vaatimattomaksi synttärilahjaksi eräänä vuonna "leikkimökin" joka on neljän huoneen talo 2/3 koossa normaalista. Siellä on keittiö ja vessa juoksevine vesineen, makuuhuone ja olohuone (kuvassa). Mailiksesta oli varsin hauskaa olla oikessa talossa jossa kaikki on hänelle oikean kokoista.

Vaikka appivanhempien vierailu meni kaikinpuolin oikein hyvin, ei meitä juurikaan haitannut että visiitti oli ohi kahden yön jälkeen. Jotenkin anopin kanssa on aina paljon mutkattomampaa ja siitä on vähemmän vaivaa vieraana (jos ollenkaan) kuin apesta perheineen. No, ensi kerralla sentään voin todeta heillä ollessa että ei se varmaan niin nuukaa ole jos ei olla täysin vaivattomia vieraita, sillä vuoroin vieraissa tässäkin asiassa.

appivanhemmat kylässä osa 1

Vincentin isä perheineen oli meillä kylässä ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa sitten. Mailis oli kovasti innoissaan vieraista, ja ensimmäiselle visiitille riittää aina paljon näkemistä ja tekemistä vaikkei tämä niin kovin iso paikka olekaan. Ensimmäisenä päivänä vierailimme vain Ann Arborin keskustassa ja kampuksella.

 

 

Koska meistäkin on kiva olla turisteja, koitimme tällä kertaa miettiä kohteita joissa emme olleet vielä itsekään käyneet. Tämä Detroitissa sijaitseva "taidekortteli" on yksi sellainen. 

Projekti alkoi vuonna '86 kun eräs alueen asukkaista tuli takaisin armeijasta ja järkyttyi nähtyään mihin kuntoon hänen entinen asuinalueensa oli mennyt suhteellisen lyhyessä ajassa. Protestiksi hän siis alkoi koristelemaan korttelinsa taloja (aika sattumanvaraisesti). Nykyään tällä kadulla ei taida kukaan enää asua, mutta nähtiin sentään muutamia muita vierailijoita tässä "ulkoilmamuseossa".