perjantai 26. heinäkuuta 2013

1!

 
Bealla oli eilen ensimmäinen syntymäpäivä! 
Sankaria odotti alakerrassa naapureilta saatu reikäinen uima-allas palloilla täytettynä. Tässä kuvassa Bea näyttää niin innostuneelta kuin se yleensä näyttää ollessaan oikein iloinen. Pallojen lisäksi ollaan koko viikko nautittu sukulaisten ja kummien lähettamistä lahjoista ja korteista, iso kiitos kaikille!

Juhlinta jatkui tänään 1-vuotisneuvolalla ja suklaakakulla. Neuvolassa kaikki oli hienosti, paitsi että Bean iso pää on nyt entistäkin isompi. Se on koko ajan ollut suurempi kuin 95% samanikäisten tyttöjen päistä, mutta tällä mittauksella se meni koko käyrän yläpuolelle, oho. Nyt siis mennään kuuden viikon päästä pääkontrolliin samaan aikaan kun Mailisella on 5-vuotisneuvola. Koska kaikki muu on kuitenkin juuri niin kuin pitääkin, ja koska Bea tulee isopäisistä suvuista sekä isän että äidin puolelta, ei liene syytä huoleen.

Suklaakakku maustui hienosti kolmesti rokotetulle Bea-paralle. Olisin laittanut sellaisen hauskan kuvan missä suklaakakkua on koko naamassa, mutta puoli vuotta itsenäisesti syönyt vauva söi sen niin tarkkaan ettei siitä mennyt murustakaan mihinkään muualle kuin suuhun.

Paljon onnea Bea!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

päivä detroitissa

Lisää "reissu"kuvia, tällä kertaa parin viikon takaisesta Detroiin reissusta. Sopii ajankohtaisjutuksi sillä viime viikolla Detroit on ollut uutisissa konkurssihakemuksensa takia.

Vince kävi taannoin baseball-ottelussa kavereidensa kanssa ja kertoi löytäneensä kiva kadun Detroitista. Se on niin harvinaista että ei muuta kuin paikanpäälle asiaa tarkistamaan!
Ensin kävimme syömässä tässä ravintolassa missä Mailis irvistelee.
 

Heti ravintolan vieressä on se ihana katu josta Vince kertoi. 1870 rakennetuissa mahtipontisissa kaupunkikartanoissa asui silloinen kaupungin yläluokka. Nykyään osa taloista näytti olevan asuttuja, muutama tyhjillään, ja osa muutettu asunnoiksi. Tämän sammalportaisen valtavan kivitalon voisi ostaa alle kahdella sadalla tuhannella, ja se on ihan kaupungin sydämessä. Äkkiäkös sitä vähän siivoisi ja remppaisi...
 
 
Päivän lopuksi kävimme Detroitin historiasta kertovassa museossa jonka alakertaan oli rakennettu 1800-luvun puolivälistä alkava "vanha Detroit'.

Hassua muuten miten Detroitin asukkaista yli 80% on mustia, mutta kaikissa tämänkin päivän kohteissa ainakin 80% kanssaihmisistä oli valkoisia. Taisivat olla ulkopaikkakuntalaisia turisteja nekin kaikki tyynni. 
Hurjaa seurata tästä ihan vierestä miten Detroitin tilanne tullee konkurssihakemuksen jälkeen vielä huononemaan.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

suuri järvi

Nyt kun ollaan asuttu täällä neljä vuotta saatiin vasta aikaiseksi lähetä suurten järvien rannalle. Jotenkin menneinä vuosina on ollut muka aina jotain: Mailis joka ei jaksa istua autossa, matkoja Suomeen ja Quebeciin, liian iso maha ja vielä mitä muita tekosyinä.

Nyt kuitenkin on aikaa ja Suomen reissulla huomattiin että autoilukin lasten kanssa sujuu aika hyvin. Torstaina aloin suunnittelemaan reissua, perjantaina varasin hotellihuoneen, ja lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan.

Ensimmäinen etappi oli Kalamazoon kaupunki jossa käytiin laittamassa bensaa ja luonaalla olutpanimossa.

Sitten jatkettiin matkaa järvelle, ja ehdittiin matkalla kinastella siitä että oliko mitään järkeä lähteä niin myöhään kun nyt ollaan rannalla vasta ennen neljää.

Sitten kinasteltiin siitä mikä polku valitaan ja mitä kautta kestää kauiten kävellä metsän poikki rannalle. Välillä loppui jo usko, mutta dyyniä noustessa alkoi näyttää paremmalta.

Michigan järvi! 
Ja niin kuuma hiekka että ei meinannut voida juosta alas ollenkaan kun jalkapohjia poltti niin kovin. Mailiksella onneksi oli paremmat sandaalit, mutta omat jalat oli ihan kirkuvan punaisen kun pääsin alas. Auts!

Aaaaaah vettä palaneille jaloille!

Hassu suolaton "meri".
 

Bea seikkaili ja söi hiekkaa.

Mailis on oppinut piirtämään tähden.

Uimisen jälkeen ajoimme viereiseen pikkukylään illalliselle ja sitten sieltä hotellille. Respassa sanottiin että kuudesta eteenpäin he ovat käännyttäneet yöpaikan etsijöitä pois, joten onneksi meillä oli varaus etukäteen. 

Seuraavana päivänä ajoimme Grand Rapidsin kasvitieteelliseen puutarhaan jossa oli patsaita kasvien lomassa. Pakkasimme mukaan pinkik-lounaan ettei tarvitsisi kiirehtiä pois.
 
Siinä on hevosella kokoa!

Koko reissun ajopituus ei ollut juuri viittä tuntia enempää, joten vähän vaan harmittää ettei olla tehty tälläista reissua jo aikaisemmin. Onneksi tässä on vielä melkein vuosi aikaa tutustua Michiganiin.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

taloja ja sadetta


Tänään käytiin kostean hikisessä ilmassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Koko reissun puhuimme Vincen kanssa vain yhdestä myynnissä olevasta talosta jonka anoppi oli huomannut entisen talonsa vieressä.
Siinä on ihan vieressä iso puisto ja uima-allas. Lyhyt matka moottoritielle ja lähiöjunaan. Hyvät koulut lähellä. Vapautuisi loppuvuodesta. Ja aivan ihana talo. 
Ainut miinus oli että siinä oli vain kaksi makuuhuonetta, mutta pitkän pohdinnan jälkeen päätimme että ei se mitään, kyllä me silti ollaan tosi kiinnostuneita siitä talosta.

Ja sitten Evelyne laittoi viestiä että kiinteistövälittäjä sanoi että se meni jo! ARGH!

Miten tätä etsimistä ja stressiä jaksaa koko vuoden? Ja miten me saadaan mitään kivaa taloa jos ne menee reilussa viikossa pois markkinoilta?
 
Asiasta toiseen: täällä on ollut aika sateinen kesä (hyvä niin, ei tarvitse kastella puita ja kukkia). Mailis pelkäsi pienenä sadetta ja alkoi itkemään tuntiessaan sateen kasvoillaan/käsillään, joten olen koittanut siedättää Beaa sateeseen. Toistaiseksi sujuu hyvin! 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

heinäkuun neljäs


Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää vietettiin viime viikolla, ja nyt alkavat nämä ulkomaalaisetkin pikkuhiljaa päästä juhlinnasta jyvälle. Iltapäivällä käytiin naapureiden vanhempien luona uima-altaalla, ja sitten palattiin kommuuniin grillaamaan naapureiden kanssa. 
Pitkän seilaamisen jälkeen päätettiin että Mailis on ensimmäistä kertaa riittävän vanha valvomaan ilotuliksiin asti. 
 
 
 
 

Onneksi annettiin sen valvoa, sillä olisi ollut tosi epäreilua että kaikki kaverit valvovat ja Mailis ei.

Bea ei saanut valvoa yömyöhään, joten pähkailtiin hetki miten voitaisiin silti osallistua ilotuliksiin kun itkuhälytin ei kanna näin kauas. Sitten Vince sai neronleimauksen: viedään itkuhälytin naapuriin! Nancy (turkoosipaitainen) oli siis nukkuvan Bean lapsenvahtina sillä aikaa kun me ilakoimme naapureiden kanssa pihalla. Nancy tuli katsomaan ilotuliksia, mutta toinen naapuri Helen jäi siksi aikaa valvomaan itkuhälytintä. Käytettiin tätä loistavaa ideaa heti samalla viikolla toiseen kertaan.
 
 
Ilotulitusten jälkeen poltettiin kuulemma jo perinteeksi muodostunut joulukuusikokko. Alemmassa kuvassa Ted ei valele kokkoa bensalla vaan kastelee ympäröivää nurmikkoa.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

serkkupäivä ja loman loppu


Ennen Verlanreissua kävimme Mynämäessä mummin luona serkkutapaamisessa. Meitä on isän puolelta vain neljä serkusta, joista nyt kolmas menee naimisiin elokuussa. Tässä kuvassa on siis kihlapari Niina ja Ilkka. Koska emme pääse Niina häihin kutsui mummi kivasti meidät viettämään kesäpäivää heidän kanssaan etukäteen. Noora ja Markus olivat polttareissa, mutta onneksi he kävivät jo ennen Kuusjoella. Nyt siis odotellaan enää Nooran ja Markuksen hääkutsua, hekin kun kihlautuivat alkukesästä.

Bea, Valter, Sini, Aili ja Otto.
 
Koivunkatveessa oli ihana syödä mummin maukkaita ruokia. Beallekin maistui sienikastike niin että mummin piti oikein toppuutella sitä kun kuulemma sienet saattoivat olla vähän vanhoja. Vatsavaivojen sijaan meille jäi tästä päivästä paljon kauniita muistoja!

Tämä postaus päättää matkaraportin, ja seuraavaksi laitan sitten kuulumisia Michiganin kesästä.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

verla, veera ja markus

Joskus kevättalvella rupesin kyselemään muutamalta kaverilta että tehtäiskö joku reissu yhdessä kun me tullaan Suomeen. Ensin meinasin että oltaisiin voitu lentää johonkin Itä-Eurooppaan, mutta sitten Veeran suostutteli miettimään Itä-Suomea. No mikä ettei!

Vanha paras ystäväni Veera lensi siis Brysselistä saksalaisen poikaystävänsä kanssa Suomeen juuri ennen kuin me suunnattiin takaisin Yhdysvaltoihin, ja kävimme pikaisella reissulla kaikki yhdessä. 
Lähdimme reissuun sunnuntaiaamuna, ja lauantai-iltana soitin Veeralla ja kysyin että no mihin me sitten mennään? Veera sanoi että ajetaan vaikka Helsingistä itään niin että päästään lopulta Imatralle, ja että heille ei niin ole väliä sillä missä yövytään. Totesin että kahden lapsen kanssa reissatessa sillä on meille vähän enemmän väliä, ja katselin netistä yöpaikkaa Kouvolan läheltä ensimmäiseksi yöksi.

Sattumalta osuin Verlan ruukin sivuille, ja kuvia katseltuani ja luettuani siitä että ruukkimiljöö on Unescon kulttuuriperintökohde päätin koittaa onnea mökkivarauksen kanssa. Soitin sinne siis sunnuntaiaamuna ja kysyin että oisko teillä mökkiä vuokrata... täksi illaksi?

Yllätykseksi vastaus oli myöntävä! 
Ajoimme sitten siitä ensin Helsinkiin toisten kavereiden luo luonaalle, ja jatkoimme sieltä yhtä matkaa Veeran ja Markuksen kanssa.
Kaksi minuuttia ennen respan sulkeutumista kurvasimme Verlan pihaan, ja haimme avaimet mökkiin.  

 Ikävä kyllä mökistä ei ole tämän parempaa kuvaa, mutta ihana se oli, sekä ulkoa että sisältä.
Mökin pihalta oli myös mahtavat maisemat, kyllä siinä kelpasi grillata (tai siis, syödä Markuksen grillaamia ruokia). Mökkiin kuului oikeus käyttää yhteissaunaa, mutta taisimme olla melkein ainoat Verlan vieraat joten saimme saunua kaikessa rauhassa.

Seuraavana päivän ajoimme Lappeenrannan kautta Imatralle koskea ihmettelemään. Jälkiviisaana suosittelisin jättämään Imatran väliin ja ajamaan vain Lappeenrantaan (varsinkin kahden lapsen kanssa). Koski oli kuitenkin vaikuttava kuivakin (tässä siis takana). Oli myös mielenkiintoista verrata läntisintä Suomea (Ahvenanamaa) Itäisimpään Suomeen. Imatralla oli suunnilleen yhtä paljon venäjänkielisiä juttuja kuin Maarianhaminassa suomenkielisiä!

Parasta tässä reissussa oli kuitenkin mökki ja Verlan miljöö. Toisena iltana käveltiin iltapuhteena katsomaan näitä kalliomaalauksia ennen iltaruokaa ja -saunaa. Viimeisenä aamuna kävimme vielä opastetulla kierroksella ruukkialueella ennen kotiinlähtöä. Vanhaa pahvitehdasta kiertäessä tuli ihan omat sokeritehdasajat mieleen.
 
 
Näissä saunamaisemissa sielu lepäsi.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

telttailu


Mailiksen reissun kohokohta: telttailu mummin pihalla!

Tästä puhuttiin jo ennen matkaa, ja sitten useaan otteeseen mummin luona. Sitten matka alkoi tulla kohti loppua, eikä vielä oltu telttailtu! 
Viimeisenä mahdollisena telttailuiltana mummi rupesikin sanomaan että jos ei sittenkään mennä telttaan nukkumaan, kun on jo niin myöhäkin ja sitten nukutaan niin huonosti enkä jaksa sitä jne (ja muita tekosyitä). Siitäkös Mailis vasta tuli surulliseksi, ja lopulta mummi heltyi ja pystytti teltan tultuaan lenkiltä.
 
 
Kaikkien odotusten vastaisesti Mailis jäi yksin telttaan iltasadun jälkeen, ja oli umpiunessa kun kävin vartin päästä tarkistamassa tilannetta. Molemmat nukkuivat aamuun asti, ja varmaan paremmin kuin sisällä koska Bea heräili useasti tapansa mukaisesti.

Aamulla pieni retkeilijä oli edelleen sitä mieltä että idea oli ollut hyvä, joten ehkä ensi kerralle Mailis ja mummi suuntaavat jo pidemmälle kuin takapihalle!