lastenvaatteista

Lähiaikoina on tullut juteltua usemmankin ihmisen kanssa lastenvaatteista, ja ajattelin kirjata tännekin ylös muutamia ajatuksia.

Lastenvaatehankintojani täällä vaikeuttaa valinnan huonous ja asiakaskunnan (Mailis) vaikeus.

Täällä lastenvaatteet ovat selkeästi POIKIEN tai TYTTÖJEN vaatteita, eivätkä mitään siltä väliltä. Poikien vaatteet on harmaita, tummansinisiä tai tummanvihreitä, ja niissä on moottoriajoneuvojen ja supersankareiden kuvia. Tyttöjen vaatteet ovat vaalenpunaisia tai vaaleanliiloja valkoisin yksityiskohdin, ja niissä on prinsessoja, kissanpentuja ja muffinseja. Niin ja rusetteja ja pitsejä ja muita hörhelöitä.

Vauvanvaatteet ovat tietysti vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. Jos ne ovat vaaleankeltaisia tai ruskeita on niissä aina vaalenapunaisia yksityiskohtia (jos vaate keltainen) tai vaaleansinisiä yksityiskohtia (jos vaate ruskea) että tietää kummalle sukupuolelle potkupuvun voi ostaa.

Kummankaan sukupuolen vaatteet eivät ole erityisen käytännöllisiä. Vaippaikäisestä asti poikien pääasiallinen housuvalinta on tönköt farkut, ja tyttöjen paitaosastolla on esimerkiksi paljon bolero-tyyppisiä neuleita jotka peittävät vain puoli selkää ja jotka kiinnitetään edestä pienillä nauhoilla. Jos täällä muuten pukisi pienen pojan (tai vaikka vain poikavauvan) sukkahousuihin, niin se saisi ihan yhtä ihmetteleviä reaktioita kuin se että joku tavallinen mies menisi joku päivä sukkahousuissa toimistolle.

Hassuin asia on kuitenkin tyttöjen sukat: olen käynyt ainakin neljässä marketissa lastenvaateosastolla etsimässä Mailikselle normaaleja sukkia, mutta ihan kaikki yli kaksivuotiaan sukat tyttöjen osastolla on sellaisia pienia tossukoita joissa ei ole vartta ollenkaan. Siis ihan kaikki. Eihän sellaisia voi pitää talvella! (eikä syksyllä eikä keväällä).

Käytännöllisyyden lisäksi toinen mahdoton vaatimus on säänkestävyys ulkovaatteilta. Varsinkin tyttöjen ulkokengät ovat usein ihan kamalia: kesänkengät jotain ballerina-tyyppisiä pikkukenkiä ja talvikengät tekonahkaisia, ohuita ja liukaspohjaisia. Mailiksen kengät ostan lähes järjestäen poikien hyllystä yllämainittujen ongelmien vuoksi.

Talvivaatteet (haalarit, lapaset, pipot, villasukat) sekä sadevaateet tulevat kaikki Suomesta. Täällä ei muuten ole sadehousuja oikeastaan ollenkaan, ja jos on ne maksavat ihan maltaita. Naapuruston lapsista todella harvalla myöskään on sadehousuja vaikka sää olisi millainen. Siinä taitaakin piillä iso osa ongelmaa, eli täällä lapset eivät mene ulos jos on kylmää tai märkää, eli sellaisille varusteille ei ole tarvetta ollenkaan. Vaikka Michiganissa on ihan kunnon talvet täällä suhtaudutaan talveen vähän niin kuin Suomessa oikein sateiseen päivään, eli odotellaan vaan sisällä että ilma paranee.

No entäs se toinen ongelma, eli asiakkaan vaikeus?

Mailiksella on ollut varsin nuoresta asti varsin voimakkaat mielipiteet omasta tyylistään, ja ikävä kyllä sen tyyli ei ihan aina mene yksi yhteen äidin maun kanssa. Itse pitäisin murretuista väreistä, hillityistä kuvista vaatteissa, hauskoista kuoseista. Mailis tykkää liilasta ja pinkistä, kimalteesta ja hassuista kuvista (jos vaikka pupulla on kruunu päässä niin se on hyvä, supersankarit ovat myös kovassa kurssissa).

Näista väännetään välillä kättä, ja jostain täytyy molempien antaa periksi. Jos on tarhapäivä saa enemmän vapautta pukea itse kuin jos on juhlapäivä (silloin äiti päättää mistä mekoista valitaan asu). Kolmivuotiaalla Mailikselle oli tästä syystä mekko jonka nimi on karkkimekko, sillä se piti laittaa päälle juhliin ja ainut tapa minkä keksin maanitteluun oli antaa pala karkkia aina kun se mekko piti laittaa päälle.

Mutta toisaalta taas kaikkein hienoimmat mekot (tai Marimekon lahjavaatteet) eivät ole tarhavaatteita.

Sukissa ja pikkuhouisissa olen koittanut antaa Mailiksen toteuttaa rakkauttaan Hello Kittyyn ja kumppaneihin, ja siinä on myös syy siihen miksi en halua ostaa niitä sukkia poikien osastolta, sillä vaikka ne ovat varrellisia, niin ne ovat myös kaikki mustia, harmaita tai tummansinisiä ja niissä on jalkapallonkuvia.

 

Suurin osa Mailiksen vaatteista tulee kirpparilta, ja Bean vaatteista kaikki taas ovat Mailiksen vanhoja vaatteita (lukuunottamatta molempian saamia lahjoja). Mailiksen kanssa käyn ostoksilla (kirpparilla) nykyään niin että annan sille kärryyn kirjoja luettavaksi, ja esivalitsen sille vaatteita sillä aikaa kun se lukee. Sitten se saa antaa mielipiteensä siitä mitkä esivalituista menevät takaisin rekkiin ja mitkä menevät kassalle. Toimii aika hyvin. Toisaalta välillä se saa lahjoina tai naapuruston lapsilta niitä Hello kitty- ja muita äidin kammotuksia, mutta aina (äiti) ei voi voittaa.

Usein Mailis myös haluaa pukeutua niin että kaikki "sopii yhteen", eli sitten on raitaa paidassa, housuissa ja sukissa. Onnistuessaan tässä se on niin tyytyväinen asuunsa etten sano mitään. Olen koittanut sentään pitää pääni siinä että mekon kanssa laitetaan sukkahousut eikä housuja, ja että kesälläkin hameen alla on pikkuhousut.

Loppuun kuva äidin suosikista lastenvaatehuollossa: loppusijoitus! 
Nyt kun meidän lapsiluku on ääriään myöden täynnä saan laittaa Bealle pieneksi jääneet vaatteet kokonaan pois. Toiseen paperikassin menee kivoimmaat vaatteet joista osan laitan jemmaan Mailiksen ja Bean lapsille, ja osan tulen antamaan eteenpäin lähipiirin tuleville vauvoille. Toiseen kassiin menee kaikki loput, ja niitä kasseja kannan yhdelle koulukaverille jolla on joulukuussa syntynyt tytär. 
En yhtään kuulu niihin äiteihin jotka kyynelehtivät viikatessaan pois pieneksi jääneitä vaatteita ikävöiden samalla pikkuvauvaikää, vaan tunnen helpotusta ja tyytyväisyyttä saadessani heitellä vaateita paperikasseihin. Vaikka Bea onkin ihana vauva, niin olen innoissani siitä että pian meillä on kaksi lasta! 

(Meinasin kirjoittaa kaksi isoa lasta, mutta eiköhän tuo pienempi ole pieni lapsi ensin aika pitkään).

Kaikki kuvat ovat tällä kertaa Mailiksen huoneesta joka on meidän kodin tyttömäisen huone, sillä Vincellä ei ole sen sisustuksesta mitään mielipidettä.

tyhmä vauva

Oikeasti juuri nyt Bean pitäisi nukkua ja äidin kirjoittaa sitä perhanan väitöskirjasuunnitelmaa, mutta typerä vauva on jo parina päivänä nukkunut ihan tosi lyhyet päiväunet.

No, nukkuu sitten yöllä.

Mutta kun ei nuku. Ainakin viikon verran Bean on heräillyt öisin vähintään kahden tunnin välein (yleensä useammin) joko syömään, itkemään pissahätää tai sitten muuten vaan itkemään. Tänään on ensimmäinen sellainen päivä että nyt menee hermot tähän väsymykseen ja siihen ettei mikään etene kouluasioiden suhteen.

Eikä kotona ole edes mitään hyvää syötävää kun Vince toi yhden naurettavan pienen patukan kun kirjotin kauppalistaan että tuo suklaata.

vaivaisten talo

 

Eilen iltapäivällä saimme soiton tarhasta sillä Mailis loukkasi leukansa kiivetessään korotettuun lukunurkkaukseen. Hoitotäti sanoi että saattaa olla että leukaa kannattaisi näyttää lääkärissä, ja Vince totesi heti paikalle päästyään että aika pahalta näyttää ja meni suoraan päivystykseen Mailiksen kanssa. Siellä menikin sitten koko ilta sillä ensin leukaa puudutettiin, ja sitten puudutettiin lisää koska Mailis tunsi kuitenkin ensimmäisen neulan (tämä oli Vincen kertoman mukaan se kamalalin kohta), ja sitten parsittiin kasaan, ja sitten piti vielä käydä ostamassa karkkia kaupasta ennen kotiintuloa. Leukaan tuli komeasti viisi tikkiä, Mailiksen ensimmäiset tikit!

Tänään se jäi varotoimiksi kotiin koska on omasta mielestään liian toipilas, ja koska tikkejä pitää hoitaa ensimmäisenä päivänä useampaan otteeseen. Mutta muuten potilas on jo aika reipas.

Tämän lisäksi Vince on yskäinen ja vähän nuhainen. Tästä johtuen se nukkuu alakerrassa, että saisi itse nukuttua paremmin ja ettei me Bean kanssa herätä sen yskintään, me kun heräillään ilmankin ihan omiksi tarpeiksi. Onneksi Bea sentään porskuttaa terveenä ja olen itsekin säästynyt sillä jonkun pitää hoitaakin potilaita. Tänä vuonna meillä on uuden vauvan takia poikkeuksellisesti kaikilla flunssarokotekin, eli eiköhän me pahimmilta taudeilta säästytä.

Mutta huh tätä vaivaisten määrää ja potilaiden viihdyttämisen vaikeutta!

Bean kuulumisia

 

 

Bea on oikeasti oppinut kääntymään! Se kahden kuukauden iässä "opittu" kääntyminen ei koskaan onnistunut vaipan kanssa, ja ilmojen kylmettyä (ja nakuilun loputtua) kääntyminenkin loppui. Joululomalla Bea alkoi kääntyä uudestaan, mutta tällä kertaa vain selältä mahalleen. Sitten se on nalkissa mahallaan ja odottaa että me tullaan kääntämään se takaisin selälleen. Tämä tapahtuu kymmeniä kertoja päivässä, eli toivon että se kohta oppii kääntymään myös takaisin selälleen.

 

 

Kääntymisen lisäksi Bea lähinnä vain kuolaa. Kuolalappujankin tuntuu menevän kymmeniä päivässä, eikä mitään hampaita ole näkyvissä.

Tässä Bean suurimmat kuulumiset näin viiden ja puolen kuukauden iässä. Seuraava jännittävä asia lienee kiinteiden ruokien maistelu muutaman viikon sisällä!

loppuvuosi

Vuoden vaihdetta juhlittiin Vincen isovanhempien kotitilalla lähes yhtä isolla porukalla kuin joulua. Illallisen jälkeen ulos tehtiin uudenvuoden kokko jonka ympärillä kilistelimme (muovisia) shampanjalaseja noin yhdeksän maissa. Sen jälkeen nuoriso hajaantui omiin bileisiinsä ja me laitoimme lapset nukkumaan. Sen jälkeen kokeilimmekin vuoden hurjinta temppua: lähedimme käymâän Vincen vanhojen kavereiden bileissä ilman lapsia! Neljä minuuttia siitä kun imetin Bean piripintaan olimme autossa, ja vajaan kolmen tunnin päästä olimme jo palanneet. Kaikki oli mennyt hyvin vaikka vähän molemmat lapset heräilivätkin. Luulen että minä stressasin poissaolosta eniten, vaikka oli ihan hauska silti käydä bileissä normaalisti.

Vuoden ensimmäisenä päivänä anoppi miesystävineen poistui tilalta kaupunkiin ja huokasimme jo helpotuksesta että NYT on pari päivää rauhaa ennen omaa kotiinpaluuta. Noin tunti sen jälkeen kun anoppi lähti Vincen kaveri perheineen saapui yllätysvierailulle.

Seuraavana päivänä käytiin Vincen toista mummoa katsomassa lounasaikaan.  Tässä Pacifica ja Bea Pacifica.

 

Illaksi olikin jo kutsuttu kavereita syömään, sitä seuraavana päivänä pestiin pyykkiä ja illastettiin isovanhepien kanssa, ja sitten seuraavana aamuna tehtiinkin lähtöä kotiin. Että se siita rauhasta ja rauhoittumisesta joulun aikana.

Omassa kotona on taas ihana olla, ja nyt kun kissankarvat ja pahimmat muut on siivottu ja matkalaukut tyhjennetty täällä alkaa ollakin taas ihan ihmismäistä. Huomenna Mailis palaa tarhaan ja Vince kouluun, ja me Bean kanssa tehdään normaali työpäivä kotona.

Olen koko loman suunnitellut että kylven oikeen ajan kanssa ja rentoudun ennen kuin koulu alkaa, että jos tänään ehtitisi!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

appilassa

Joulupäivänä matkasimme Vincen isän mökille Montrealista pohjoiseen. Yleensä koen siellä kanadanreissun eniten hermoja koettelevat hetket ja koitan lyhentää reissun minimiin, mutta tällä kertaa edellisessä jutussa mainittujen juttujen takia tämä taisikin olla matkan rennoin osuus. "Pohjoisessa" oli paljon lunta, Mailis oli tarpeeksi vanha tekemään paljon juttuja isoisän ja Danièlen kanssa ilman meitä, ja me koitimme vähän enemmän siivoilla jälkiämme ja auttaa keittiössä kuin yleensä.

Tapaninpäivänä Mailis lähti isovanhempiensa kanssa joulupukin kylään päiväksi, ja me mentiin Vincen kanssa keskustaan kävelemään, pikaisille ostoksille, ja ravintolaan syömään. Mailikselle oli ihan mahtava päivä, ja niin meilläkin. Olen varmaan maininnutkin että Mailis puhuu ihan taukoamatta, ja oli kivaa olla muutama tunti jossain niin että saimme puhuttua vain toisillemme sen sijaan puhuisimme vuorotelle Mailikselle. 

Sillä aikaa Mailis oli ajallut junassa, nähnyt tonttuja ja ratsastanut ponilla!

Tapaninpäivää seuraavana päivänä Montrealissa oli vuosisadan pahin lumimyrsky, eikä pohjoisosatkaan ihan säästyneet tuiskulta. Tiet olivat huonossa kunnossa mutta onneksi meidän ei tarvinnut ajaa minnekään. Bean päikkäreiden aikaan sen sijaan laitoimme sukset ja lumikengät jalkaan ja lähdimme kuntoilemaan talvisäähän. Edellisestä hiihtokerrastani täytyy olla ainakin 10 vuotta, mutta tämähän olikin yllättavän hauskaa ja helppoa puuhaa! Jos Michiganissa olisi enemmän lunta ostaisin Mailiksellekin sukset ja opettaisin sen hiihtämään.

Seuraavana päivänä pysähdyimme ohikulkumatkalla lounastamaan Montrealiin vanhan kaverin kanssa, ja siellä oli edelleen täysi lumikaaos päällä. Kaksikaistaiset kadut oli saatu aurattua niin että niissä oli noin puolitoista kaistaa, kadunvierillä oli parkkeerattuja autoja kinosten alla, jalankulkijat jakoivat ainoat auratut väylät autojen kanssa, ja Vincen sisko upposi melkein vyötäröä myöten lumeen Vincen isän kaupunkiasunnon edustalla. Kunnon talvikelit siis!