Huomenna tämänkesäinen Suomenmatka tulee päätökseensä, ja aamulla anivarhain lähdemme taas kohti Helsinki-Vantaata.
Olen ajatellut jossain vaiheessa tehdä Mailikselle kirjan näistä blogiteksteistä (jotta se voisi vähän vauvakirjan tapaan seurailla omaa elämäänsä siltä ajalta kun omat muistikuvat ovat vielä heikohkoja) mutta vähän harmittaa miten vähän merkintöjä Suomenmatkoista tulee. Pelkään että Mailikselle tulee sellainen käsitys että niistä ei kirjoteta koska ei niistä ole mitään sanottavaa, vaikka asia on juurikin niin että silloin aina tapahtuu niin paljon että ei ehdi kirjottamaan yhtään mitään.
Kertomatta on jäänyt esimerkiksi se että vaikka suurimmalta osalta oli kylmää ja sateista, niin reilun viikon ajan nautittiin oikeista helteistä. Tällä reissulla myöskin Mailiksen ainoat mukaanotetut lenkkarit jäivät pieniksi ja käytössä oli hetken vain kumisaappaat kunnes Mailis-isomummi osti sandaalit lapselle.
Mukaan ei tullut muita lenkkareita koska pakkasin mahdollisimman vähän tavaraa mukaan jotta saisin taas kerran vietyä Suomesta astioita, vaatteita, kirjoja, lakanoita, karkkia ja kaikkea muuta mitä ei saa tietenkään mistään muualta.
Koska Mailis harjoitteli ahkerasti pottailua, niin ihan aina ei ollut vaippakaan paikallaan. Eräänä helteisenä päivänä se sitten pissasi terassille ja kuivasi sitä ainoalla hellehatullaan (ks. ylempi kohta siitä miksi niitä hattuja oli mukana vain yksi kunnes Mailis-isomummi osti toisen), ja päähän piti laittaa vanha partiohuivi. Samoilla helteillä kävin itse heittämässä talviturkin järvessä ilman saunaa (hyvin tarkeni!), mutta Mailis ei tullut nilkkoja syvemmälle.
Me kaikki ihastuimme VR:n leikkivaunuun ja kauhistelimme normaalihintaisia junalippuja. Junassa Mailis leikki varmasti myös eniten muiden lapsien kanssa, sillä omilla ystävilläni ja samanikäisillä sukulaisilla ei vielä juurikaan ole lapsia. Junalla kuljettiin kerran Helsinkiin mäyrien luo yökylään, ja monta kertaa Turkuun Sinin ja Valterin sohvalle nukkumaan.
Ystävien kanssa vietetystä ajasta on erityisen vähän kuvia osittain siksi että kameran laturi jäi kotiin (tämä sentään oli ihan puhdas vahinko eikä osa pakkaamissäästötoimia), ja osittain siksi että silloin varsinkin on muuta tekemistä kuin kuvaaminen ja kuvista kirjottaminen. Mutta suunnilleen tälläista se oli: joku laittaa melkein koko ajan ruokaa, jotkut kaatavat juomaa ja Mailis pyörii jaloissa.
Eli sen sijaan että Mailis saisi kasvaa siinä luulossa että Suomenmatkoista ei ole mitään sanottavaa, taidan kertoa sille saman kuin muumipappa lapsilleen hurjasta nuoruudestaan (joka ei ollut lapsille sopivaa kuultavaa): viiva viiva viiva, mutta hauskaa meillä oli.
