jouluaatto

Tässä Vincen äiti rappusilla neljän lapsensa, kahden miniänsä (tosin vielä toisia häitä odotellessa) ja kahden lapsenlapsensa kanssa. Tämän porukan lisäksi tilalle tuli aatoksi Vincen isovanhemmat ja Evelynin siskot perheineen.

Joulu oli tänä vuonna vähän hassu sillä Evelyn siskoineen ovat viime vuonna (tai parina viime vuonna) kaikki eronneet ja löytäneet uuden tai uusia kumppaneita jotka ovat ja ovat olleet enemmän tai vähemmän muun perheen suosiossa. Tänä jouluna jokaisella oli mukanaan varsin tuore kumppani, ja se oli vähän hassua varsinkin Evelynin lapsille joille tämä oli ensimmäinen kunnon joulu ilman isää (viime joulun kaikki viettivät vähän erillään ja matkoilla ja muualla). Mailikselta onneksi meni paikoittain varsin epämukava tunnelma huomaamatta, ja sedän ja tätien jakamaton huomio taisi olla joulun paras lahja.

 

 

 

bileilta

 

Kun tulin ensimmäistä kertaa Quebeciin vuonna 2001 asuin 6 kuukautta (vai 5 kuukautta?) Vincen ja hänen kämppiksensä Felixin kanssa. Kämppä oli hassusti suunniteltu asunto johon ei tullut yhtään auringonvaloa, ja joka oli vapautunut koska edellinen asukki lähti vankilaan huumerikoksista. Me uudet (Vincent, Felix ja molempien tyttöystävät) juotiin siellä liikaa kaljaa, käytiin paljon baareissa, katsottiin huonoja ja vähemmän huonoja elokuvia, eikä juuri siivottu. Ne oli kuulkaa aikoja ne.

Nyt Felix asuu  vanhassa puutalossa vaimonsa kanssa (joka ei ole se silloinen tyttöystävä), juo parempaa kaljaa, ja on 2,5 vuotiaan tytön isä. Yleensä koitamme ehtiä heille kylään Kanadanreissulla, ja tällä kertaa huomasi ehkä parhaiten että ajat ovat muuttuneet ja meistä on tullut sekä vanhempia että vanhempia. Tosin ovelasti kylvetimme ja nukutimme alaikäiset ennen kuin aikuiset istuivat illallispöytään, ja sittenhän siinä olikin melkein samanlaista istuskella kuin 10 vuotta sitten. Tosin aamulla noustiin monta tuntia aikaisemmin kuin oltaisiin noustu silloin aikoinaan, ja sitten paistettiin lettuja lapsille.

joulunaluspäivät

Lennähdimme tällä kertaa pohjoiseen joulun viettoon sillä pitkän ajomatkan lisäksi meillä on rasitteena nykyään yksi neljavuotias joka ei nuku autossa eikä ole hetkeään hiljaa. Kaksitoista tuntia kysymyksiä tuntui vähän liialta.

Lensimme tällä kertaa Vermontiin Yhdysvaltojen puolelle josta Vincen isoisä tuli hakemaan meidät. Heidän kotipaikkakunnalleen ei aja sieltä kuin vajaa kaksi tuntia, ja rajan ylittäminen on nopeampaa autolla kuin lentokentällä jonottaen (ja lennot halvempia). Kukaan Vincen äitiä lukuunottamatta ei ollut vielä nähnyt Beaa, joten meitä odotettiin varsin innokkaasti.

Heti toisena päivänä ajelimme Montrealiin illallistamaan Vincen isän perheen kanssa. Ilta meni joutuisasti ja molemmat lapset nukahtivat autoon kotimatkalla, ja sitten kitisivät ja itkivät sen ajan kun siirsimme ne autosta sänkyihin. Onneksi niitä ei ole kuin kaksi että molemmille riittää oma aikuinen.

 

 

Tänään perjantaina ei tehty juuri mitään muuta kuin pidettiin talvimyrskyä (sadetta, ei lunta) sisällä ja vähän koristeltiin kuusta. Huomenna mennään yökylään vanhojen kavereiden luoksi, ja sitten sunnuntaina palatessa täällä onkin talo täynnä sukulaisia ja täysi joulumeininki.

Nyt siis kannattaisi vähän nukkua varastoon varsinkin kun Bea on vähän nuhainen ja heräilee tavallista useammin eikä tahdo saada unta uudestaan pärskimiseltään.

3 x pikkujoulut

Jos Amerikkalaiset hakevat kuusensa ja koristelevat kotinsa heti kiitospäivää seuraavana päivänâ marraskuun puolella, niin osataan me ulkomaalaisetkin: viikonloppuna juhlittiin pikkujouluja jokaisena päivänä.

Perjantaina oli kavereita koulusta suomalaisella pikkujouluillallisella. Tarjoilin glögiä, pipareita, sinihomejuustoa, ruusunmarjasnapsia, rosollia, savulohta, perunoita, sienikastiketta (kuusjokelaisista sienistä!), munia mätitahnalla, etikkakurkkuja, limppua, mätiä, kermaviiliä, joulutorttuja ja vihreitä kuulia. 

Omaksi suureksi ihmetyksekseni kaikki kelpasi erittäin hyvin, ja kaikkea haettiin lisää. Ajattelin etukäteen että kukaan ei varmaan halua syödä ainakaan limppua mädillä, sipulilla ja kermaviilillä, mutta se taisi ollakin koko pikkujoulupöydän isoin hitti! 

Lapsetkin ovat juuri nyt siinä iässä että Mailis on helppo kun se on jo niin iso ja Bea on helppo kun se on niin pieni, eli illallinen oli kaikkiaan oikein onnistunut.

Lauantaina sitten juhlimme omaa pientä jouluamme. Iltapäivällä käytiin saunan puutteessa joulukylvyssä, ja sitten syötiin juustofunduuta jonka jälkeen avattiin Suomesta tulleet lahjat. 

Iso kiitos kaikille suomalaisille tontuille!

Mailis sai myös yksisarvisen josta hän oli kirjoittanut joulupukille kirjeen muutama viikko sitten, ja sen jälkeen stressannut siitä että osaako pukki tuoda sen kun me ei kerran olla kotona joulua. Mailis jo ehdotti että jätetään lappu oveen mihin kirjoitetaan että me ollaan joulu Montrealissa että pukki tietää tuoda hänen lahjansa sinne. Onneksi ehdin välittää sanan joulupukille ja se pääsi tuomaan lahjan näin etukäteen.

Sunnuntaina sitten vietettiin suomikoulun pikkujouluja täällä kommuunissa. Se äideistä joka oli luvannut keittää riisipuuroa lähetti viestin aamulla että ei tulekaan kun on kipeä, niin että voisinko minä keittää puuron. No, ei muuta kuin Vince kauppaan ja sitten riisipuuroreseptiä kokeilemaan. Siitä tuli ihan kelvollista kuitenkin, ja syömisen jälkeen äidit lauloivat lapsilleen joululauluja.

Oli muuten hassua huomata että kommuunimiehet taitavat olla vähän erilaisia kuin siviilimiehet, sillä kun suomikoulun muut äidit alkoivat kyselemään että mites me siivotaan kommuunin keittiö ja vastasin etta ei tarvitse siivota kun Vince tulee siivomaan kun me ollaan saatu valmiiksi, sain vastaukseksi todella yllättyneitä huudahduksia. Paikalla olleet isät myös naureskelivat että hyvin olet miehesi kouluttanut, mihin jouduin kyllä sanomaan että meillä se menee niin päin että kun tulee keittiön siivouksen aika Vince komentaa muut pois työalueeltaan.

Nyt sitten seuraavaksi pakataan loput lahjat ja suunnataan lentokentälle keskiviikkoaamuna. Viivymme sukuloimassa tammikuun alkuun asti, eli hyvää joulua kaikille jos meistä ei sitä ennen kuulu mitään!

vauvakaveri

Meillä Mailiksen kaverina synnytyksen aikaan ollut Jean sai oman vauvansa pari kuukautta sitten. Molempien perheiden kiireiden takia Arlo oli jo 6 viikkoa kun pääsimme kylään ensimmäistä kertaa.

 

Tässä Arlo jatkaa unia ja Bea tajuaa kauhuissaan onnettomuuden olevan lähellä Mailiksen hyppiessä sängyllä juuri kuvan ulkopuolella.

Jeanin kanssa on kiva jutella vauvoista ja vertailla kokemuksia sillä silloin kun olin raskaana Mailiksesta ja kun se oli pieni kukaan lähikavereista ei ollut samassa tilanteessa. On myöskin ollut hauska seurata ja muistella miten hankalaa ja vaivalloista kaikki on ensimmäisen vauvan kanssa, ja miten samat asiat hoituvat nykyään itseltä puolet helpommin vaikka lapsia on kaksi ja opinnotkin ovat täydessä käynnissä tässä samalla. Varmaan neljättä lasta ei edes juuri huomaisi, ja sitä seuraavat helpottaisivat arkea (en kuitenkaan ajatellut ottaa selvää asiasta itse).

pappan hautajaiset

 

Pappan hautajaiset oli viime perjantaina. Viimeksi olin tässä kirkossa meidän häissä, ja viimeinen kirkollinen tapahtuma missä olin osallisena oli Bean kaste. Siinä se taitaa ollakin rippijuhlia lukuunottamatta koko elämän kaari.

Tässä kukat sukuhaudalla johon pappan tuhkien lisäksi tulee laattaan meidän isän nimi.

Pappan hautajiset olivat arvokkaat ja kauniit, ja väkirikkaat, ja näin monia sukulaisia joita en ollut nähnyt vuosikymmeneen. Lisäksi hautajaiset sattuivat päivälle jolloin Etelä-Suomeen tuli ensimmäinen kunnon talvimyrsky.

 

Pitkän päivän jälkeen äiti siis lähti ensin lenkille koirien kanssa, ja sen jälkeen kolasimme pihaa lähes puoleen yöhön asti. Pakkanen kiristyi ja Bea nukkui suomirattaissaan kevytpukuun, toppapukuun ja toppatakkiin käärittynä.

Lauantaina kävimme joululahjaostoksilla (me menemme Kanadaan jouluksi, ja täältä ei saa mitään kivoja lahjoja, ihan oikeasti), ja sunnuntaina kävimme vielä uudestaan mummin luona Mynämäessä ennen kotiinlähtoä maanantain vastaisena yönä.

Vaikka reissu olikin pikainen ja vähän rankkakin, oli hyvä päästä osallistumaan hautajaisiin. Yksi ulkomailla-asumisen suurimmista harmeista on että suvun tärkeät tapahtumat jäävät lähes poikkeuksetta kokematta. Oli siis kiva että pääsin mukaan nyt sillä vaikka sureminen on ikävää, yksin sureminen on vielä ikävämpää.