sunnuntai 30. joulukuuta 2018

rauhallinen joulu

Tämän vuoden joulut alkaa olla taputeltu pakettiin, joten tässä niistä hiukan kuvia. 
Koska Vincen suvussa on aika voimakkaat jouluperinteet, en usko että tulemme koskaan viettämään aattoa kotona tai aloittamaan omia aattoperinteitämme. Tänä vuonna keksin kuitenkin että asiaahan voi paikata aloittamalla oman talvipäiväntasausperinteen! Tänä vuonna 22. päivä oli sopivasti lauantai, ja avattuamme aamulla mummin paketin olimme valmiina joulusaunaan uusine varusteinemme.
Saunan jälkeen söimme suomalaisia jouluruokia, ja sitten katsoimme Mr. Bean-leffan lasten kanssa. Tässä jouluruokailukuvassa Vince selittää mihin mun olisi pitänyt katsoa silloin kun itselaukaisija muka jo otti kuvan.
Kuten perinteisestikin, niin tänäkin vuonna suuntasimme Bromontiin jo 23. päivä. Kaikki Vincen sisarukset olivat siellä jo, ja koristeltuamme kuusen reippailimme metsään tekemään nuotion ja juomaan aatonaaton kuoharit. 
Aattona ehdimme uudestaan kävelemään metsään, ja hengailemaan kaikessa rauhassa joulukirkkoa odotellessa.
Kirkon jälkeen availimme lahjoja, ja söimme ja joimme tukevasti. Kukaan ei oikein muistanut ottaa kuvia tältä illalta, eikä kuusestakaan ei tullut yhtään kuvaa.
Menimme jo puolenyön aikoihin nukkumaan (lapset tosin taisivat mennä tuntia aikaisemmin), ja seuraavana aamuna jatkoimme kaikki tahoillemme seuraaviin paikkoihin. Tavallisesti olemme suunnanneet joulupäivänä suoraan Vincen isän luo, mutta Vincen siskon työaikataulujen takia juhlimme heidän kanssaan vasta 29. päivä. Joulupäivänä tulimme siis suoraan kotiin, ja palauduimme hulinoista yhden päivän.

Tapanina Vincen isä kävi hakemassa lapset mökille, ja me jäimme kolmeksi päiväksi keskenämme kotiin. Yleensä olen koittanut saada jonkun talo-, puutarha-, tai työprojektin valmiiksi silloin kun olemme olleet lapsettomia, mutta tällä kertaa en tehnyt yhtään mitään. Katsoimme telkkaria, söimme aamupalaa sängyssä, ja kävin kaksi kertaa kirpputorilla ja lenkillä. Olin selvästi niin rentoutunut että unohdin ihan kaikki vastuuni, ja muistin vasta vetäessäni takkia päälle eilen että ai niin, lupasin viedä jälkiruuan mökille. Koukkasimme siis leipomon kautta eilen ajaessamme viettämään toista sukujoulua. Ikävä kyllä niistä juhlista ei ole yhtään kuvaa, mutta mukavaa meillä oli! Tänään ehtiikin sitten taas yhden päivän palautua, sillä huomenna meille on tulossa naapurit juhlistamaan vuodenvaihtumista. Kaiken tämän juhlimisen ja rentoutumisen jälkeen tuntuu siltä että arki saakin jo tulla, mutta lapset palaavat kouluun vasta 8. päivä, eli viikon saa vielä lomailla.

perjantai 21. joulukuuta 2018

suomikoulun joulujuhla ja muita jouluvalmisteluja

Lukukauden lopun lisäksi tähän kuuhun osuu tietysti kaikki joulukiireet, ja kahden lapsen kanssa niitä alkaa olla ihan riittävästi: molemmilla joulukonsertteja, partion ja luokan juhlia (joihin pitää hankkia lahjoja ja viedä syömistä), ja sitten on tietysti opettajien lahjat myös. Omien oppilaideni kanssa emme tee mitään muita jouluvalmisteluja kuin kokeita, mutta tässä pientä raporttia toisesta "opettajanhommastani". En ole suomikoulussa enää Bean opettaja, mutta pienten oppilaiden ryhmät ovat perinteisesti yhdistetysti laulaneet (leikkineet) tonttujen jouluyön. Tässä siis lauletaan sitä.
Mailiksen ryhmä lauloi Tontun tehtävät, ja tontun roolista huolimatta Mailis päätyi teinimäiseen "en varmaan laita tonttulakkia!"-ratkaisuun...
Tässä vielä kaikki ne oppilaat jotka eivät olleet toisissa jouluriennoissa. Suomalainen joulupukkikin oli päässyt paikalle, joskin jopa Bea epäili että tämä ei ehkä kuitenkaan ole se oikea joulupukki.
Virallisen osuuden jälkeen syötiin, ja sitten tiskasin erään toisen opettajan kanssa toista tuntia, sillä päätimme että tämän vuoden joulujuhla olisi niin lähellä nolla hävikki -joulua kuin mahdollista. Tavallisesti olemme käyttäneet kertakäyttöastioita, mutta tällä kertaa siis kaivoimme kaapeista puurokulhoja ja glögimukeja kaikille.

Kotona jouluvalmistelut ovat jääneet hiukan taka-alalle kaikkien kodin ulkopuolisten joulumenojen takia, mutta kuusi on sentään haettu! Tai siis kaksi kuusta, koska lapset saivat taas oman pienen kuusensa, joka on koristeltu kaikilla mahdollisilla koristeilla. Olohuoneen kuusen olen koristellut aika itsevaltiaasti jo pari vuotta.
Parhaillaan valvon viimeistä koetta, ja sitten kun se on korjattu (toivottavasti ennen puolta yötä tänään), saa joulu tulla. Hyvää joulua kaikille kotosuomeen!