keskiviikko 6. toukokuuta 2020

toukokuun alku

Vietimme vappua vasta perjantaina ja lauantaina, koska täällä sitä ei juhlita mitenkään, ja olisi ollut hassua pitää pyhäpäivä yksinään keskellä viikkoa (koska koitamme edelleen teeskennellä että viikonlopulla ja arjella on joku ero). Tein simaa ja ostin munkkeja kaupasta, ja illalla soitin videopuhelun Montrealin suomalaisten kanssa. Puolella osallistujista oli ylioppilaslakki päässään, ja kaikilla oli lasi kuohuvaa tai muuta vappujuomaa kädessä. Parempi kuin ei mitään!
Vapunpäivänä pöyräilimme piknikille läheiseen puistoon jonka parkkipaikka on suljettu, mutta pöyräilyä ei ole estetty. Bea on tänä keväänä vihdoin oppinut oppinut kunnolla pyörailemään kun Vince on vienyt niitä lähes joka päivä pyöräilemään. Bean pisin matka on juuri reissu tähän puistoon, josta tulee yhteensä matkaa 14 kilometriä!

Sillä aikaa kun lapset pyöräilevät papan kanssa, hoidan yleensä kotona puutarhaa. Päätin laajentaa lähes kaikkia kukkapenkkejä tänä vuonna että saan enemmän kukkia pihaan, ja vähemmän tyhmää nurmikkoa.
 
Vasemmalla alkutilanne, ja oikealla laajennuksen tulos. Nyt pitää vaan saada siihen kasveja. Ja nyt kun katson tätä kuvaa niin vieläkin voisin mielestäni laajentaa tuota vasenta "yläreunaa". 
Lapset auttoivat perennapenkin laajentamisessa, ja myös perunoiden istutuksessa joka tuli sekin hoidettua vappuviikonloppuna. Täällä on vielä aika kylmät yöt, eli en ole uskaltanut laittaa mitään muuta kuin perunat maahan.

Toissapäivänä kävimme kävelyllä lasten kanssa, ja pysähdyimme ihailemaan erään naapurin idänsinililjoja jotka olivat vallanneet naapureiden välisen rajan. Samalla kun otin niistä kuvia, tuli talon vanha herra ulos ja käski ottamaan kukkia, vaikka sipuleineen! Hetken päästä se tuli uudestaan uloa laatikon ja lusikoiden kanssa helpottamaan kukkien kaivamista.
Ihan kaikki sinililjat eivät lähteneet maasta vaurioitumatta, mutta sain kuitenkin aika monta pikkusipulia siirrettyä omaan pihaan! Täytyy toivoa että ne leviävät yhtä nopeasti kuin se vanha herra uhkaili.

etätöitä

Opetuksen uudelleen suunnittelu etänä on ollut jokseenkin haasteellista, ja kahden lapsen kotona opettaminen (ja yleinen jatkuva kotonaoleminen) on vaikeuttanut tätä kaikkea huomattavasti. Yleensä teen kotona töitä keittiön pöydän ääressä, mutta nyt se on lähes mahdotonta koska kaikki muutkin ovat keskikerroksessa koko ajan.

Aika usein menen Vincen toimistoon, mutta siellä ei ole kauheasti pöytätilaa, ja lisäksi Bea tulee usein puuhailemaan omaan huoneeseensa (joka siis on samaa tilaa). 
Särmin toisella puolella on myös toinen jatkuva työmaa, eli pyykkikeko. Olen koittanut vähentää pyykin määrää kirjoittamalla lapsille seinään ohjeet siitä mitkä vaatteet pitää aina laittaa pyykkiin ja mitä voi pitää useammin kuin kerran. Mailis totesi lapusta että "hyvä että se on suomeksi, sillä en halua että kaverit jotka tulee kylään voi lukea sen ja huomata että en osaa laittaa oikeita asioita pyykkiin".

Toisinaan Vince on videopuhelussa omassa toimistonurkkauksessaan, ja joudun soittamaan omille oppilailleni esimerkiksi Mailiksen huoneesta näin ammattimaisesta ympäristöstä.
 
Välillä taas nauhoitan luentoja kellarissa joka ei ole yhtään ideaalia, koska sinne kuuluu kaikki keskikerroksen melut, mutta ainakin siellä saa suunnilleen olla näkemättä muita perheenjäseniä. Kissan tosin tunkevat sinne hanakasti, ja kävelevät näppiksellä. Ja aamuisinkaan ei saa olla rauhassa koska lapset tunkevat sinne lukemaan Aku Ankkoja.
Joskus hyvin harvoin olen kuitenkin tässä keittiönpöydän ääressä, ja haaveilen ajasta jolloin se taas on varsinainen työpisteeni kotona.
 
Karanteeniin alusta asti olen myös tehnyt töitä iltaisin ja viikonloppuisin, mutta toivon että kohta olen sellaisessa kohdassa kurssien kanssa että (vajaiden) työpäivien tekeminen virka-aikaan olisi riittävää. Päätin että huolimatta siitä että tuskin pääsemme Suomeen tänä kesänä, en jaksa opettaa kesäkursseja näissä olosuhteissa tämän lukukauden jälkeen, eli joka tapauksessa vajaan kuukauden päästä tilanne on paljon parempi. 
Sitä odotellessa!