lauantai 30. marraskuuta 2019

marraskuun kuulumisia

Marraskuu on mennyt perinteisissä merkeissä (kokeita valmistellen ja korjaten), eli keittiö näyttää aika usein tältä. Lisäksi olen sumplinut ensi vuoden töitä, ja tietysti koittanut tehdä jouluvalmisteluja myös. 

Tänä vuonna askartelimme suomikoulussakin joulutervehdyksiä suomiyhteisön vanhuksille. Lapset piirsivät ja isoimmat kirjoittivat henkilökohtaisen tervehdyksen kortteihin, ja viime viikonloppuna pakkasin kaikki kortit postittamista varten. 




Koulu- ja suomikoulutöiden lisäksi ehdin yhtenä viikonloppuna kaverin mökille kun lapsilla oli partion yöretki samalla suunnalla (Bea tosin ei viela uskaltanut jäädä yöksi). 
Mökillä sai hakata puita ja sitten saunoa pitkän kaavan mukaan. Seuraavana aamuna hoidin puunhakkaamisesta kipeytyneitä lihaksi "kaatamalla" pari pikkukuusta, joista pari pääsi kotona ovenpieleen, ja pienin pöytäkuuseksi. 
Varsinaista kuusta ei vielä olla haettu, mutta ensimmäinen satsi joulukeksejä on jo leivottu!

torstai 28. marraskuuta 2019

15 vuotta naimisissa

Lokakuussa tuli täyteen 15 vuotta sittä kun mentiin Glasgow'ssa naimisiin ensimmäisen kerran. Alunperin suunnitelmani oli juhlistaa sitä viime kesänä pysahtymällä Islantiin matkalla Suomeen, mutta hintapolitiikan takia koko suomenreissu jäikin sitten tekemättä viime vuonna. 

Päädyimme sitten varaamaan hotelliviikonlopun marraskuun alussa, jolloin anoppi oli jo suunnitellut ottavansa lapset ja lähtevänsä niiden kanssa Torontoon. Varasimme siis kaksi yötä Fairmount hotellista, jossa saimme saman huoneen jossa Japanin pääministeri oli yöpynyt kun Kanadassa jokunen vuosi sitten pidettiin G8-kokous. 
Kiva että hotelli muistaa vieraita tälläisella henkilökohtaisella viestillä! Vincent ja Fari kiittävät. 

Montebellon kylässä ei ole mitään tekemistä, eli keskityimme nauttimaan hotellin antimista. Tilasimme aamiaisen huoneeseen (luksusta!), ja sitten lueskelimme aamutakeissa. 
  
Uima-allas oli kunnostettu hotellin valmistusmisvuotta (1939) vastaavaan kuntoon, ja kävimme siellä muutaman kerran uiskentelemassa ja ihailemassa arkkitehtuuria. 
Kokeilimme myös curlingia. Se on oikeastaan lähes yhtä helppoa kuin miltä se näyttää telkkarissa, ja ihan yhtä tylsää.
Illastimme myös hotellissa, ja illan päätteksi lisäsin hiukan puita julkisen tilan takkoihin. Niissä kuluu kuulemma kolme mottia puita päivässä (meillä meni 1/3 motti vuodessa kun sai vielä olla takka....)
Aluksi vähän tuntui siltä että tylsää mennä kohteeseen jossa ei ole mitään varsinaista tekemistä, mutta oikeastaan tälläinen hotelliviikonloppu jona emme kertaakaan poistuneet hotellin alueelta olikin tosi rentouttava. Viidentoista vuoden päästä taas uudestaan!