Kohta me ollaan jo Suomessa!
Luulin vielä maanantaina että me lähdetään vasta perjantaina, mutta sitten Vince kysyäisi että eikö se lento ollut torstaina. Onneksi kysyi nyt eikä perjantaiaamuna.
Ensimmäinen kouluvuosi on kunniallisesti takana, ja tänään juhlistin sitä poistamalla maalia makuuhuoneen lipastosta ja maalaamalla sitä uudestaan. Vaikka nyt käsi ja niska särkeekin niin oli mahtavaa tehdä jotain muuta kuin istua tietokoneen edessä koko päivä. Keskiviikkona Mailis saa mennä tarhaan vielä aamupäiväksi, mutta torstaina se voikin jäädä kotiin pakkaamaan meidän kanssa. Kiirettä pitää siis loppuun asti, mutta vappuna ollaan jo Suomessa!
tiistai 27. huhtikuuta 2010
lauantai 24. huhtikuuta 2010
kysympä vaan
...että miksi jo kolmatta viikkoa peräkkäin arkena on tälläinen ilma:
ja viikonloppuna tälläinen:
Viime viikonloppuna istutin kiukulla tomaatteja ulkona ruukkuihin pipo päässä, kunnes huomasin että noi valkoiset on lumihiutaleita. Tänä viikonloppuna oli aika leutoa mutta sitäkin sateisempaa.
Mailis haluaa aina ulkona mennä lammelle katsomaan kaakkaak (ankkoja), mutta tänään nekin olivat varmaan jossain missä on parempi ilma. On muuten aika vaikea välillä arvata sanooko Mailis ankka, kakka, sukka (ka) vai lisää (ka! eli encore ranskaksi).
Se muuten alkoi sanomaan äiti maman sijaan (aina välillä), mutta se lausuu "tä(i)ti". Sinin ei siis tarvitse olla hämillään jos Mailis sanoo sitä äidiksi julkisesti.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
teetäjuova rekkamies
Muutama äitituttava tuntuu olevan aidon huolissaan siitä että lapsi leikkii väärän sukupuolen leluilla, ja lähes kaikki äitituttavat haluavat pukea lapsensa "oikean" sukupuolen vaatteisiin. Myös meidän valintaa olla kysymättä lapsen sukupuolta raskausaikana ihmeltiin usein kun eihän sitten tiedä mitä sille voi ostaa etukäteen.
En tiedä johtuuko meidän välinpitämättömyydestä asian suhteen vai mistä, mutta Mailis leikkii paljon mieluummin autoilla kuin nukeilla. Tosin suurin osa muista samanikäisistä lapsista sekä tarhassa että kotipihassa on poikia, eli silläkin voi olla vaikutusta. Tämä naapurinpojalle pieneksi jäänyt autoyöpuku on niin rakas että sitä ei meinaa millään raaskia ottaa pois aamuisin.
Mailista usein myös luullaan pojaksi koska monet sen muistakin vaatteista ovat pienten poikien vanhoja vaatteita, ja tukkaakin on niin vähän. Viimeksi neuvolassa yksi terveyskeskuksen lääkäreistä luuli Mailista pojaksi, mikä oli ehkä ymmärrättävää vaikka Mailiksella olikin päällään pelkkä pinkki vaippa käytävällä juostessaan. Siinä vaiheessa kun Mailis irrotti vaipan kesken juoksemisen ja se lääkäri huudahti että "siinä se pikkupoika nyt menee ihan nakuna!" aloin kyllä vähän epäilemään sen ammattitaitoa. Onneksi se ei ole Mailiksen lääkäri.
P.S. lukukautta 1o päivää jäljellä, kiirettä pitää! Tuhka saisi ruveta hälvenemään että päästään Suomeen loppurutistuksen jälkeen.
torstai 15. huhtikuuta 2010
28!!!
Tänään oli 28 astetta lämmintä! Eihän tässä ole enää mitään rotia (viikonlopuksi luvataan +10 että sieltä se roti kyllä taas tulee). Tänään kuitenkin vietettiin koko iltapäivä ulkona. Ensimmäisessä kuvassa kommuunin vaippajengi, joista Jaille ja Mailikselle on juuri laitettu lisää aurinkorasvaa naamaan.
Lapsien iltapäivän kohokohta oli alemmassa kuvassa vasemmalla näkyvä puusammakko. Oma iltapäiväni kohokohtani se kun piti siirtyä varjoon lukemaan muistiinpanoja ettei ihan pääse palamaan näin huhtikuun puolessa välissä (olin sopivasti suunnitellut vain kertaavani luentomonisteita tänään, eli istuin ulkona suurimman osan päivästä).
Toivottavasti siellä Suomessa on lähes yhtä lämmin kahden viikon päästä kun tullaan. Tai oikestaan voisi olla pari astetta vähemmän kun 28 on kyllä vähän liikaa.
P.S. mietin sitä hömppäblogiasiaa ja päädyin tähän ainakin nyt toistaiseksi. Katsotaan mitä tästä tulee vai tuleeko mitään.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
päivän asu
Iltapäivällä oli kaupungin kevätparaati. Mailiksellakin oli aika vappuasu päällä koska se aamulla ehdottomasti kieltäytyi ottamasta pois pyjamapaitaa. Puolitoistavuotiaalle on suhteellisen vaikea selittää miksi yksi paita pitäisi ottaa pois että heti voisi laittaa toisen tilalle, joten annoin olla.
lauantai 10. huhtikuuta 2010
jännitystä
Eilen perjantaina oli niin jännä päivä että tänään sitä piti vähän paikkailla istumalla iltapäivää puutarhassa (se ei ehkä vielä näytä muuta kuin tavalliselta takapihalta, mutta kyllä siitä vielä puutarha kehkeytyy, odottakaa vaan!).
Pejantai-iltapäivällä kävin vihdoin ottamassa piiitkään suunnitelmissa olleen uuden tatuoinnin. Se oli siis päivän ensimmäinen jännitysmomentti (kuvia seuraa kunhan tatuointi paranee kunnolla).
Haettuani Mailiksen tarhasta me ajettiin sen kanssa kahdestaan hakemaan kuvan tuoleja netti-ilmoituksen perusteella. Ajoin kaksi kertaa harhaan helpoista ohjeista huolimatta, ja vietin lähes puoituntia sovittaen tuoleja autoon. Lopulta pääsin matkaan niin että toinen peitti koko toisen etupenkin ja näkyvyyden sivulle, ja toisen takia takaluukku jäi vähän auki (ja näkyvyys takapeilistä oli lähes nolla). No ei se mitään, kotimatkahan on lähes kokonaan pikkuteita eikä siellä mitään poliiseja ole.
Paitsi puolessa välissä matkaa olevan stop-merkin kohdalla oli kolme poliisiautoa viereisen talon pihassa. Onneksi niillä taisi olla joku ihan oikea tilanne siellä meneillään kun eivät tuntuneet kiinnittävän mitään huomiota puolisokkona ajeluuni.
Ei tässä iässä kyllä enää pitäisi tällä tavalla jännittää oikeen kahteen kertaan samana päivänä. Mutta sekä tatuointi että tuolit on oikein hienoja!
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
kanadaviikonloppu
Viikonloppuna ehdittiin
- käymään kaupungilla lounastamassa ja ihmettelemässä yliopiston marihuana vapaaksi -mielenosoitusta
- osallistumaan juutalaiseen pääsiäisenviettoon (ikävä kyllä tästä ei ole yhtään kunnollista kuvaa. Illallisella oli 90 juhlijaa ja esimerkiksi nukke-esitys jossa Vince esitti kamelia).
- kuljeskelemaan puistossa ja ottamaan ainoat kunnolla onnistuneet kuvat.
Ehdittiin myös istuttamaan naapurilta saatu raparperintaimi. Koitettiin samalla estää pahimpia rikkaruohoja kasvamasta laittamalla pahvia multakerroksen alle. Oikesti oli yli 20 astetta lämmintä koko sunnuntain, mutta Mailis halusi päälleen hupparin JA takin.
Ihanaa että oli vieraita, mutta myöskin ihanaa että huomenna saadaan taas olla ihan vaan kolmistaan.
torstai 1. huhtikuuta 2010
mailis lukee
Tässä ote suunnilleen kaikista Mailiksen suomenkielisistä sanoista (potalla istuen):
Pääsiäisviikonlopuksi Vincen äiti ja nuorin sisko tulevat kyläilemään. Nuori käly ei vielä ole iässä jossa Mailiksen voisi jättää sen vastuulle, mutta kylläkin iässä jossa lapsenvahtiminen on hyvinkin suuressa kurssissa. Aika hulinaviikonloppu taas siis tulossa.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)