perjantai 24. heinäkuuta 2015

anopin häät

Vincen äiti meni naimisiin pari viikkoa sitten, ja lapset olivat kukkaistyttöinä.
Olin aika varma että Bea ei haluaisin osallistua mihinkään koko juhlakansan edessä, mutta yllätyksekseni se suostui kuitenkin kävelemään morsiusparin edessä.
Bea tehtävä oli myös antaa sormukset oikealla hetkella, mutta se epäröi hetken liian kauan, ja toimelias isoisko nappasi sormukset ja hoiti homman loppuun.
Hääaamuna väänsin siis kukkaseppeleitä lapsille, ja toivoin että ne vievät huomion siitä ennen anopin käskystä huolimatta vienyt Mailista kampaajalle hääkampauksen tekoon. Joka tapauksessa juhlapäivä oli niin helteinen ja kostea ettei paremmistakaan kiharoista olisi ollut tässä vaiheessa enää mitään jäljellä.
Osa juhlakansasta jäi häähotelliin yöksi, mutta onneksi me olimme päättäneet ajaa illalla omaan kotiin nukkumaan. Varsinkin seuraavana aamuna oli tosi kiva herätä kotoa eikä juhlapaikalta. Ja lapsetkin jaksoivat tosi hyvin melkein puoleen yöhön asti.

Tällä viikolla Mailis oli "päiväleirillä" taidemuseossa ja Bea päivähoidossa ennen hoitopaikan kesälomaa, ja olen itse sillä aikaa koittanut saada pieniä taloprojekteja eteenpäin, mutta tuntuu siltä että viikot menevät ohi kamalaa vauhtia eikä mikään tule valmiiksi. Koitan muistuttaa itseäni siitä että viime vuonna me oltiin oltu täällä vasta 3 viikkoa, ja aika paljon saatiin aikaiseksi vielä ennen koulujen alkua.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

lomapäivät

Äitin lähdettyä minulla ja lapsilla alkoi virallisesti kesäloma. Opetan itse koko kesän kahta kurssia, mutta molemmat kurssit ovat perjantaisin, eli ma-to olen kotona lasten kanssa (olen opettanut nämä kurssit jo kaksi kertaa, eli valmistelua ei juurikaan ole). Bea käy perjantaisin hoidossa hoitopaikan kesälomaan asti, ja Mailista taas tulee Vincen nuorin sisko Jeanne vahtimaan perjantaisin. 

Ennen loman alkua suunnittelin miten lasten kanssa vietämme kiireettömiä ja aurinkoisia kesäpäiviä kaikessa rauhassa aika hurjasta keväästä toipuen. No, se rauhallisuus kestää aamuisin noin 30 minuuttia ennen kuin jompi kumpi lapsista alkaa kiusamaan siskoaan, ja se kinastelu jatkuu sitten iltaan asti. Välillä valitetaan siskon lisäksi siitä että on nälkä, tylsää, jano, kuuma tai kylmä. 

Kahden ensimmäisen kotipäivän jälkeen totesin että minun on muututtava tarhatädiksi ainakin osaksi päivää mikäli aiomme olla kaikki hengissä vielä syyskuussa.
Torstaina lähdimmekin sitten ensimmäisten aamutappelujen jälkeen puistoon riehumaan. Otin mukaan eväät lapsille ja itselle aamuteet termokseen, ja lasten kiipeillessä telineillä teen saikin nautittua paremmin kuin kotona jatkuvasti kinasteluja sovitellessa. Päästyämme kotiin olikin jo lounasaika, ja sitten on Bean päiväuniaika (mikä onni että se vielä nukkuu päiväunet lähes joka päivä!). Sillä aikaa Mailis saa katsoa videoita tietokoneelta, ja äiti tehdä mitä haluaa.
Iltapäivällä siivosimme Bean leikkimökin, joka oli jäänyt vähän hämähäkkien armoille. Saatuamme kaikki hämähäkinseitit pois sinne mahtui vanhoista sohvanpäällisistä leikattua matto ja koristenauha, ja pari pöytäliinaakin.

Tänään maanantaina Mailiksen luokkakaveri meille heti aamusta, ja jouduin sovittelemaan riitoja vain pari kertaa. Ehkä tämä siis kohta alkaa tuntua ihan kesälomalta eikä jatkuvalta erotuomaroinnilta.