Bloggaus on jäänyt kaiken kiireen keskellä. Olen siis viime jutusta asti valmistellut kahta kurssia joita aloitin opettamaan tänään, ja stressannut kamalasti kolmannesta kurssista joka lykättiin työmäärään viime hetkellä. Jos viikonlopun jaksan vielä valmistella sitä, niin sitten pitäisi vähän helpottaa.
Hyvä niin, sillä Bea aloittaa maanantaina uudessa hoitopaikassa, ja haluan pitää sen päivät lyhyinä ensimmäisellä viikolla. Sillä on/oli siis parhaillaan tarhapaikka yhdessa uudessa, lähellä olevassa päiväkodissa, mutta se on alusta asti tuntunut vähän kehnolta. Aika paljon itkeviä lapsia, vähän leluja, tympeä johtaja, ja paljon sääntöjä sekä vanhemmille että lapsille. Mutta ei nyt niin huono paikka kuitenkaan että olisin jättänyt ottamasta työn vastaan se takia.
Maanantaista lähtien Bea kuitenkin alkaa käymään samalla perhepäivähoitajalla joka aikoinaan hoiti monta vuotta Vincen nuorinta siskoa! Luulen että tämä on Bealle kaikin puolin parempi vaihtoehto, mutta tietysti on harmittavaa vaihtaa hoitopaikkaa nyt kun se jo jää itkemättä nykyiseen hoitoon.
Minulla alkoi siis tänään työt toden teolla, ja opetin aamulla yhden tunnin (tai siis kolme tuntia samaa kurssia). Se meni oikein hyvin, ja opiskelijat vaikuttavat mukavilta ja motivoituneilta. Iltapäivällä oli vuorossa toinen samanmoinen, ja sitten kirsikkana kakun päälle Vincen tiedekunnan syyspiknik. Onneksi viikonlopuksi ei ole kovin ihmeellisiä suunnitelmia. Toivon kuitenkin että viimeistä kahden viikon päästä työ- ja hoitotunnelin päässä näkyy valoa, ja olemme kaikki iltaisin vähemmän uupuneita.
Viime viikonloppuna Vince sekoitti sementtiä ja korjasi kellarin seinästä öljytankin poiston aiheuttamat kolot.Sitä edellisena viikonloppuna se hoiti valohommia, ja asensi vihdoin ruokailutilan valon! Siinä on ollut tuollainen ruma aukko täynnä vanhoja johtoja, mutta kyllä nyt kelpaa kun vihdoin, monen monen mutkan ja epäonnituneen yrityksen jälkeen saa ruokapöydän ylle valon!
