Tammikuussa ennen töihinpaluuta rentouduin perinteisesti pientä pintaremonttia tekemällä. Tällä kertaa olin kuitenkin sen verran uupunut että into riitti vain pieneen maalausprojektiin, joten maalasin keittiön ruokailutilasta yhden seinän beigeksi. Vaikka Vince oli aluksi tätä(kin) muutosta vastaan, niin sekin lopulta tuli siihen tulokseen että on tämä lämpimämmän ja kotoisamman näköinen kuin valkoinen seinä. Edellisessä postauksessa valmiiksi maalattu seinä jo näkyykin.
Tammikuussa ei ollut tänä vuonna kovin pahoja tulipalopakkasia, ja jonain iltana kävimme kaupungilla katsomassa sinne järjestettyä valoshow'ta. En edes muista milloin viimeksi kävimme keskustassa maleksimassa, ehkä ennen pandemiaa?
Nämä valotaideteokset ovat näytillä museon pihalla, ja ostimme tämän museoon kausikortit noin kuukausi ennen pandemian alkua. Eipä ole tullut paljon niitä käytettyä! Onneksi kaupungilla käyminen on sentään aina hyvä syy hakea noutoruokaa, sillä Vince on todella kyllästynyt jatkuvaan kokkaamiseen.
Itse kudoin koko talven raivokkaasti, sillä se tuntui olevan (raivokkaan saunomisen lisäksi) yksi harvoja tapoja pitää yllä mielenterveyttä kun mitään ei voinut tehdä eikä ketään nähdä. Osan talvesta lankakin piti tilata netistä, sillä useamman kerran Montrealissa mentiin takaisin täyteen sulkuun niin että vain ruokakaupat ja apteekit olivat auki. Nyt kun näitä kuvia katsoo uudestaan niin täytyy sanoa ettei tätä todellakaan ole ikävä, ja toivottavasti koskaan ei enää täydy elää vastaavaa aikaa.
2 kommenttia:
Niin on tytär kuin äiti, molemmat kutoo. Toivotaan, ettei enää tule koronatalvia.
Joo voin kutoa mielelläni vähän vähemmän jos saan nähdä ihmisiä enemmän.
Lähetä kommentti