oho!

Päivitin blogia viimeksi viime vuonna, oho! Ei varsinaisesti ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa (tai taukoa ollenkaan), mutta ilmeisesti syyslukukauden loppu vei mehut, ja sitten en saanutkaan enää juuri mitään aikaiseksi. Mynämummi kuitenkin muistutti että tänne ei ole ilmestynyt mitään kuvia ja juttuja pitkään aikaan, joten koitan nyt takautuvasti korjata hiukan tilannetta.

Syksy oli siis kaikkiaan aika rankka etäopetuksineen ja sen tuomine haasteineen. Mitä pidemmälle lukukausi eteni, sitä enemmän esimerkiksi sain kiinni opiskelijoita akateemisesta vilpistä, ja niiden tapausten hoitaminen oli yllättävän rankkaa. Huomasin esimerkiksi vasta kevättalvella että hiusten tukoittain lähteminen jouluna ei ollutkaan ihan vaan normaalia, vaan johtui stressistä. Ja uni on vasta nyt alkanut normalisoitumaan, enkä enää siis herää aamuyöstä miettimään kaikenlaisia turhanpäiväisiä työasioita joita ei edes tarvitsisi stressata. 

Mutta siis, pahimmasta uupumuksesta on nyt päästy yli, ja onneksi kevätkurssit olivat helpompia, ja siinä ehti myös palautumaan syksystä. Toinen iso apu oli siitä että Vincellä alkoi tammikuussa vuoden sapattivapaa, jolloin sen ei tarvitse opettaa ollenkaan. Alkuperäinen tarkoituksemme oli siis että olisimme muuttaneet täksi lukukaudeksi Suomeen: Vince olisi saanut jonkun pienen työhuoneen Turun yliopistolta, ja lapset olivat päässet suomalaiseen kouluun... Huoh. No toisaalta koitan lohduttautua sillä että jos se on tämän pandemian suurin henkilökohtainen tragediamme, niin ehkä olimme kuitenkin aika onnekkaita. 

Jatkoin siis etätöiden tekoa tammikuussa keittiönpöydältä käsin, ja iltaisin muut tekivät siinä kotitehtäviään. Vince osallistui tänä keväänä Toronton yliopiston suomenkurssille, ja taisi se siellä hiukan oppia uutta. Jos joskus vielä päästään Suomeen niin ehkä se osaa jo sanoa pari lausetta suomeksi!
(lisään tänne nyt lähipäivinä lisää juttuja hiljalleen kun palkkatyöt alkaa olla saatu pakettiin tältä lukuvuodelta, ja päivitän ne takautuvasti kevättalvelle).