Heti lauantaina mentiin pankkiin ja aloitettiin lainaneuvottelut siltä varalta että tämä talo olisi se talo.
Sunnuntaiaamupäivä oltiin kuin tulisilla hiilillä odottaessamme talonnnäyttöä. Vihdoin kello tuli kaksi, ja pääsimme katsomaan "meidän taloamme".
Sunnuntaiaamupäivä oltiin kuin tulisilla hiilillä odottaessamme talonnnäyttöä. Vihdoin kello tuli kaksi, ja pääsimme katsomaan "meidän taloamme".
Mukana oli meidän koko perheen lisäksi Vincen sisko, äiti, ja äidin miesystävä. Tunnelma oli jännittynyt ja vähän kuin ensitreffeillä olisi ollut. Kaikki tuntuivat huomaavan virheitä talossa. Kuvissa se näytti isommalta. Olohuoneen seinät ovat jotain aika erikoista laastijäljitelmää (?). Kellari on matalampi kuin mitä odotettiin (saako tänne asuintilaa ollenkaan?). Pihaa on kaivettu ja salaojitettu, kellariinkin oli tullut vettä. Öljytankkikin tuoksahti kellarissa.
Aikamme pöyrittyä emme enää osanneetkaan sanoa onko se tämä talo.
Samalla kadulla oli toinenkin näyttö samaan aikaan, ja kävimme sitten sielläkin. Se oli paljon uudempi, isompi, rumempi, ja kalliimpi kuin tämä.
Sen jälkeen muut lähtivät takaisin Vincen äidin, luo, ja me Vincen ja Bean kanssa mentiin ajelemaan vähän ympäriinsä ja tutustumaan naapurustoon. Huomattiin vielä kolmannenkin netistä tutun talon näyttö, ja käytiin sielläkin. Se vasta ruma ja kallis olikin.
Vartti ennen näytön loppua Vince kaarsi vielä "meidän" kadulle, ja sanoi että no käydään nyt vielä siellä talossa nopeasti. Tällä kertaa heti kun astuin sateesta kuistille ja olohuoneeseen tuli sellainen olo että tulin kotiin.
Kierreltiin välittäjän kanssa rauhassa reippaasti yli näyttöajan, ja tultiin koko ajan molemmat varmemmiksi siitä että viis hassuista seinistä, matalasta kellarista, salaojista, ja yhdestä vessasta yläkerrassa; tämä on meidän koti.
Haluan istua tuolla takaterasssilla pimeitä elokuun iltoja.
1 kommentti:
Ihan hyvältä se näyttää, vähän ku muumitalo, majakkakin lähellä :).
Lähetä kommentti