uusi kissa

Toinen meidän vanhoista kissoista oli koko kevättalven ja kevään taas todella vaihtelevan kuntoinen, eikä lopulta enää ruuanvaihtaminen eika antibiootitkaan saaneet Milwaukeen virtsa(ja maha)ongelmia kokonaan pois. Lopulta uuvuin jatkuvaan pissan ja oksennuksen moppaamiseen, eikä kissakaan enää näyttänyt kovin onnelliselta (jos ei emäntäkään), ja päätin että melkein 14-vuotiaan katin on aika mennä autuaammille metsästysmaille. Lapset ja Vince surivat tätä myös aika kovin, mutta minkäs teet. Tässä kuva Milwaukeesta silloin kun se vielä oli keski-ikäinen ja reipas.

Lenita vaikutti vähän masentuneelta yksin, ja taivuin lasten toiveisiin hakea uusi kissanpoika. Haimme sen samasta löytöelainkodista kuin Milwaukeen ja Lenitankin aikoinaan, ja kriiteereinämme oli alle vuoden ikäinen urospentu, johon toivoin Lenitan tottuvan nopeammin kuin aikuiseen naaraskissaan.

Ainut kriteerit täyttävä kissa häkkirivistössä oli yläkuvan musta kissanpoika. Muutama muukin musta kissa olisi ollut tarjolla, ja kun kysyin asiasta vapaaehtoistyöntekijä sanoi että mustat kissat menevät muita huonommin adoptioon koska ihmiset ovat taikauskoisia. 

Värin lisäksi tässä kissassa taikamaista on se että sillä on geenimutaatio joka aiheuttaa sille etujalkoihin ylimääräiset varpaat (peukalot). Näitä kissoja on kuulemma erityisen paljon tässä Pohjois-Amerikan itärannikolla, sillä Euroopasta 1600-luvulla lähteneet merimiehet uskoivat niiden tuovan laivalle hyvää onnea, ja ottivat niitä laivakissoiksi. Euroopasta ne toisaalta tapettiin lähes sukupuuttoon noitavainojen aikaan, sillä niiden uskottiin olevan noitien kissoja. 

Järjestimme hyvää onnea tuovalle noidankissalle hetimiten ristiäiset. Tässä siis Fern! Nimi tarkoittaa saniaista englanniksi, ja on ehkä vähän huono nimi, mutta muustakaan nimestä ei päästy yhteisymmärrykseen. 

Nyt kun vielä se vanha katti alkaisi tulemaan toimeen uuden tulokkaan kanssa.