tiistai 30. lokakuuta 2018

camillen ja cedricin häät

Tänä vuonna meillä oli kiireinen hääkausi joka sekä huipentui että päättyi Vincen siskon Camillen ja hänen sulhasensa Cedricin häihin syyskuun alussa. Häissä oli reilusti toista sataa vierasta, ja niin isolle porukalle taloudellisin ja loogisin juhlapaikka oli sukutila Bromontissa. Tai no, loogisin ja loogisin, sillä jotta vieraat saatiin vanhaan latoon juhlimaan, sitä on siivottu, korjattu ja puunattu varhaisesta keväästä asti.

Häät olivat pitkän viikonlopun sunnuntaina, ja osa talkooporukasta oli farmilla jo torstaista asti koristelemassa. Meidän piti mennä sinne heti perjantaina töiden jälkeen, mutta siirsimme lähtöä yleisen uupumuksen vuoksi vuorokaudella. Yli vuorokauden kestännyt hääsprintti ennen varsinaista juhlaa oli sekin ihan riittävästi siinä lukukauden alkuhässäkässä. 

Lisäksi Vince toimi vihkijänä, joten arvaatte varmaan kuka kirjoitti vihkikaavan... Sulhasella oli myös valtavasti vaikeuksia omien valojensa kanssa, joten jonkun loppukesän viini-illan jälkeen totesin että no tule käymään yksin joku iltapäivä niin kirjoitan sulle niistä aihion. Eli kaikenkaikkiaan panostimme ainakin ajallisesti enemmän näihin häihin kuin omiin häihimme (ja iso kiitos vielä niille jotka järjestivät aikoinaan meidän häitä, eli mummille, sinille ja äitille!).

Tässä kuvia varsinaiselta hääpäivältä. 
Iltapäivällä vieraiden saapuessa ilma oli varsin kostea ja kuuma, ja vieraiden tungeskellessa terassilla alkoikin pieni sade joka lykkäsi vihkiseremoniaa jonkun verran. Tämä siis siitäkin huolimatta että Vincen isoisä oli edellisenä iltana ripustanut vanhaan katolilaiseen tapaan rukousnauhan pyykkinarulle estämään hääpäivän sadetta. 
Onneksi olimme kaasojen, best manin ja muiden apulaisten kanssa kärppänä kuivaamassa tuoleja heti kun sade lakkasi, ja pääsimme tosi toimiin.
Vince oli oikein hyvä vihkijä, ja morsiuspari luki hienosti omat osuutensa. Mailis ja Bea toimittivat taas sormukset, ja he alkavat suorittaa tämän osuuden jo melkoisella rutiinilla.
Sen jälkeen onniteltiin hääparia ja vanhempia, otettiin kuvia, ja juotiin kuohuvaa.
Tämän jälkeen juhlat siirtyivät sinne latoon jota olimme koristelleet jo kaksi päivää. Ilma oli edelleen niin kuuma että haimme sisältä kaikki liikenevät tuulettimet mukaamme. 
Loppuilta jatkui hyvin perinteisesti syömisten, puheiden, tanssimisen, ja hääleikkien osalta. 
Nuorempi väki jatkoi seuraavan vuorokauden puolelle, mutta itse olimme sen verran uupuneita koko viikonlopusta että olimme jo yhdeltätoistä nukkumassa. Seuraavana aamuna oli ilo huomata että yksi reipas iltakukkuja oli viimeisen oluen voimalla kasannut kaikki pöydät ja tuolit ladosta! Meille jäi siis vain huomattavasti kevyempiä hommia kuten kukkien ja valojen korjaaminen, ja pitopalvelun astiaston poispakkaaminen. 


Ei muuta kuin pitää ikää ja onnellisia aviovuosia kaikille tämän vuoden tuoreille aviopareille!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

juhlaviikonloppu

Blogissa on ollut vielä hiljaisempaa kuin yleensä, sillä olen ollut jotenkin poikkeuksellisen uupunut tänä syksynä. Viime postauksen jälkeen (sen vierasviikonlopun jälkeen) tuli kolme päivää kestävä migreeni, joka sen jälkeen laantui kahden viikon mittaiseksi ihan tavalliseksi päänsäryksi. Olen siitä asti nukkunut tunnin per yö enemmän kuin yleensä, joogannut niskahartiajoogaa, syönyt taas varmuudeksi rautaa, ja perunut oikeastaan kaikki menot jotka eivät ole työtä tai suomikoulua. Lisäksi olen rekrytoinut Vincestä enemmän apua kotona (se tekee nykyaan lasten eväät iltaisin että ehdin sen tunnin aikaisemmin nukkumaan), tehnyt vain sen verran kotitöitä että juuri ja juuri kehtaa itse täällä asua, ja puhunut muutamalle kaverille paljon siitä että nyt tuntuu siltä etten oikein jaksa edes tätä perusarkea. 
Ai niin ja saunonut! Ja sitten saunonut vähän lisää. Lauteilla maatessa tuntuu siltä että ajatuksetkin hidastuu, ja sieltä tulee noin 150% rentoutuneempana ulos. Mutta siitä saunasta pitänee kirjoittaa ihan oma postaus!  

Tämä kaikki on kuitenkin alkanut vaikuttaa niin että nyt muutaman kerran viikossa on jo sellainen oli että melkein haluaakin osallistua johonkin sosiaaliseen menoon.
Hyvä niin, sillä tälle viikonlopulle niitä olikin taas aika monta. Lauantai alkoi suomikoulun Halloween-hulinoilla, joihin lähti tänä vuonna kissa, vampyyri, ja noita. 
Joidenkin toisten lasten äidit ovat viikkotolkulla ommelleet kaikennäköisia naamiaisasuja, mutta onneksi nämä omat taisivat vaistota äitinsä energiatason, ja ihan oma-aloitteisesti suunnittelivat vain pukuja joiden ainekset löytyivät jo kotoa. Sen verran sentään jaksoin tällä viikolla että teimme Bean kanssa pari uutta lakanakummitusta tuohon omenapuuhun, josta viime syksynä joko lensi tuulen mukana tosi kauas tai lähti jonkun ohikulkijan mukana yksi tai kaksi kummitusta. 

Suomikoulussa olin vastuussa hohtoheittoradasta, jossa ideana oli heiteillä pimeässä hohtavia kaularenkaita hohtavilla rannerenkailla merkittyihin paaluihin pimeässä huoneessa. Tällä kertaa oman ryhmäni lapset olivat kuitenkin niin jännittyneitä muiden Halloween-asuista etten päässyt siitä mihinkään, mutta onneksi Mailis hoiti hohtoheittoradan täysin ilman apua. Tässä se chillailee nuorempien apulaistensa kanssa hulinoiden jo loputtua.
Päästyämme kotiin lähdimme lähes suoraan (ja jo siinä vaiheessa kaksi tuntia myöhässä) Vincen isotädin yllätys-80-vuotis-synttäreille. Ihan vaan hiukan kadutti etten jaksanut huolehtia kenenkään juhlapukeutumisesta, ja olimme siellä sitten Halloween-puvuissa, -meikeissä, ja -tatuoinneissa kaikkien fiinien rouvien joukossa. Juhlinta jatkui iltamyöhään, mutta onneksi juhlat olivat anopin luona joka asuu parin kadun päässä meiltä, ja pääsin itse liukenemaan paikalta seitsemän jälkeen lasten kanssa. Menin yhdeksän jälkeen nukkumaan, ja heräsin kymmenen tuntia myöhemmin valmiina järjestämään Mailiksen synttäreitä.

Mailishan on siis syntynyt syyskuun alussa, mutta meillä on ollut sekä poikkeuksellisen paljon menoa syksyllä että poikkauksellisen väsynyt äiti, joten kaverisynttärien pito "vähän jäi". Tämä siis siitäkin huolimatta että olin suunnitellut ohjelman jo viime keväänä. Teemana oli siis "pakohuone"-tyyppinen peli, jossa pelaajien pitää selvittää sarja mysteerejä paäästäkseen pelissä eteenpäin. Ostimme tätä varten lautapelin, jossa oli tarinana se että erään astrologin kartanossa oli alkanut tapahtumaan kummia, ja pelaajien piti selvittää mitä oli tapahtunut, ja mitä kartanon rouvalle olikaan oikeasti tapahtunut.  Koristelin aamulla kellarin peliä varten halloween-teemalla.
Viisi Mailiksen kaveria tuli meille pelaamaan, ja valitsivat ensin itselleen kartanoon sopivat vaatteet. Pelin ohjeissa siis sanottiin että pelaajat voivat valita itselleen "aikakauteen sopivat vaatteet", ja koko aamupäivän Bea esitteli kaikennäköisiä asioista ja kyseli että ovatko ne "aikakauden vaatteita". 
Peli oli vähän liian haastava kymmenvuotialle, ja lähes kaikilta kavereilta loppui motivaatio ennen pelin loppua, siitäkin huolimatta että Vince auttoi heitä vinkkien kanssa. Mailis antoi kuitenkin juhlilleen arvosanaksi 8.5, mikä on oikein riittävä tänä syksynä. Kaiken tämän juhlinnan jälkeen voikin sitten taas mennä ysiltä nukkumaan.

maanantai 24. syyskuuta 2018

vauvaviikonloppu

Menneenä viikonloppuna meillä oli pikkulapsiperhe kylässä torstaista maanantaihin (kyseessä oli siis Vincen opiskelukaverit Michiganista jotka Vince oli kutsunut työasioiden tiimoilta omaan yliopistoonsa).. Pari viimeisintä kokemusta pikkulapsivieraista on ollut aika hurjia, ja etukäteen ajattelin että en kyllä mitenkään jaksa että meillä on a) vieraita 4 yötä, ja että b) yksi niistä on yksivuotias. 
Mutta tämä viikonloppu menikin ihan odotusten vastaisesti! Se vauva oli tosi herttainen eikä yhtään villi, ja vanhemmat myös (tosin sen kyllä tiesin jo Michiganin ajoista). Nämä vanhemmat menivät nukkumaan melkein yhtä aikaisin kuin se yksivuotias, eli menimme sitten itsekin Vincen kanssa nukkumaan 1-2 tuntia aikaisemmin kuin yleensä kaikkina paitsi yhtenä iltana. Kaikesta tästä extra-unesta johtuen olo onkin nyt maanantaina virkeämpi kuin tavallisesti viikon alkaessa!
Lauantaina ajoimme Bromontiin yhdeksi yöksi nauttimaan metsäisistä syystunnelmista (joskin ruska ei viela ollut alkanut ollenkaan).
Sienimetsään! Sillä aikaa kun muut kävelivät metsätiellä pienen lenkin seurasin itse sienien kutsua.
Taas löytyi paljon suppilovahveroita, ja pari kanttarelliakin jotka kyllä siivousvaiheessa totesin liian huonokuntoisiksi. 

Syksyllä on täällä tapana käydä omenatarhalla poimimassa omenoita, mutta me pysähdyimme sen sijaan kotimatkalla viinitilalle maistelemaan paikallisia viinejä. Sadon antimia nekin. 
Kaikenkaikkiaan vierailu siis meni oikein hyvin, mutta onhan siinä omat haasteensakin että majoittaa ja ruokkii näin pienessä tilassa seitsemää ihmistä pitkän viikonlopun. Torstaina en ehtinyt juurikaan tekemään omia töitä siivottessani ja laittaessani nukkumapaikkoja kaikille (sijoitimme vieraat omaan makuuhuoneeseemme ja nukuimme itse kellarissa), ja tänään olen yhden pikaisen luennon pitämisen lisäksi taas vain siivonnut ja pessyt pyykkiä. 
Rankkaa tälläinen edustusvaimona toimiminen pitkistä öistä huolimatta. 

koulualoitus

Koulunaloituksesta on ollut jo lähes kuukausi, mutta on ollut muka liian kiire että olisi tänne ehtinyt laittaa mitään. Mutta siis, sinne ne taas solahtivat, viidennelle ja ensimmäiselle luokalle!
Periaatteessa Bea siis aloitti virallisen koulun vasta nyt, mutta koska koko viime vuoden se kävi eskariluokkaa tässä samassa rakennuksessa samojen lasten kanssa, niin sekin meni takaisin ihan vanhalla rutiinilla. Tässä Bean viime vuoden parhaat kaverit (luokkajako laitetaan joka vuosi uusiksi, joten tästä porukasta on vain yksi tyttö Bean kanssa samalla luokalla tänä vuonna). 
Kylläpäs Bea näyttää pitkältä tässä kuvassa vaikka se taitaakin olla porukan nuorin. Koulu alkoi taas tosi helteisessä säässä, ja takin on joutunut laittamaan aamuisin päälle vasta viime viikosta alkaen (eikä silloinkaan ihan joka aamu).

Toinen suuri syyskuun uutinen on että Mailis sai lasit!
Se valitteli jo keväällä että joutuu siirtymään luokan eteen lukemaan mitä taululla lukee, mutta koska se ei juurikaan häiriköi luokassa, on se "joutunut" silti istumaan takarivissä että opettaja saa haastellisemmat lapset silmiensä alle. Loppukesästä kävimme taas näöntarkastuksessa, ja totesimme että ajoittain käytettävät kaukolasit ovat nyt paikallaan. Omassa lapsuudessani lasien saaminen oli sosiaalinen isku, mutta Mailis taas odotti ihan into piukassa näitä pokia, ja laittoi ne heti aamulla päähänsä että kaikki kaveritkin näkevät ne.

Koska ala-aste loppuu kahden vuoden päästä, olemme myös käyneet vierailemassa mahdollisissa yläkouluissa menneinä viikonloppuina. Täällä siis yläkoulussa ollaan viisi vuotta, ja sitten 17-vuotiaana mennään kaksivuotiseen toisen asteen oppilaitokseen (jossa siis itse opetan). Tässä lähellä on parikin hyvää yläkoulua mutta niihin on myös pääsykokeet, joihin osallistutaan sitten ensi syksynä. Onneksi Mailis nyt näkee taululle asti koko vuoden ja saa sitten varmaan hyvin tarvittavat tiedot haltuun.