Soittelin Keravan mummin kanssa edellisen viikon alussa, ja hän joutui kuumeen takia siirtämään meidän vierailuamme muutamalla päivällä (tarkoituksenamme oli käydä mummilla samalla kun haemme Vincen kentältä). Seuraavana päivänä mummi olikin mennyt sairaalaan edelleen heikon olon takia, ja sen jälkeen tuntui että asiat menivät eteenpäin kuin painajaisessa. Ensin mummi jouduttiin nukuttamana että keuhkoista saatiin pumpattua neste ulos, ja sitten hän olikin joko nukutettuna tai tajuttomana seuraavan viikon, uutisten vain huonontuessa. Viime torstaina ajoimme Vantaalle katsomaan mummia sairaalaan, ja sekä äiti että minä järkytyimme letkujen määrää, sekä siitä miten edelleen tajuttomana makaavan mummi ei enää yhtaän näyttänyt itseltään. Lääkarikään ei enää antanut toivoa, vaikka välillä mummin tila olikin hiukan kohentunut. Seuraavana yönä mummi oli lakannut hengittämästä.
Tämä kaikki tapahtui niin hirveän äkkiä ja yllättäen että en vieläkään osaa ajatella että tämä nyt oli tässä. Pääsin sairaalaan sanomaan hei hei mummille, mutta tarkoitin sen kyllä enemmänkin sellaisena että "hei hei ja nähdään sitten ensi kerralla kun meidän kotiinlähtö tulee nyt niin pian". Tuntuu täysin uskomattomalta ettei ensi kertaa enää tulekaan.
5 kommenttia:
So sorry. It seems you had quite the trip. I am glad you were able to be there and to help.
Kiitos, että olitte täällä. Elämä on arvaamatonta ja tuntuu epäreilulta, mutta ei auta kuin oppia elämään tämänkin asian kanssa.
Thanks Jean <3
aiti oli ihana sattua sinne just nyt, vaikkei se aina niin helpolta vaikuttanutkaan :)
Osanottoni :( Nämä ovat niin surullisia asioita ja jotenkin niin vaikeita ymmärtää..
Kiitos. Ja osanotot viela sullekin.
Lähetä kommentti