torstai 22. marraskuuta 2018

sauna!

Omalta osaltani syksyn paras asia oli sauna! Siitä on puhuttu jo monta vuotta Vincen kanssa, saunailtoja on suunniteltu Montrealin suomalaisten naisten kanssa, ja pari vuotta sitten ompelin jopa laudeliinoja varastoon pellavaisista sohvanpäällisistä. Ja nyt vihdoin oli sen aika!

Loppukesästä kävimme katsomassa paikallisen terassikalustefirman saunoja, ja teimme valintamme (tai siis minä tein valinnan, sillä Vince ei varsinaisesti tarvinnut saunaa ollenkaan, eikä varsinkaan saunaa joka tulee terassin kanssa). Siitä parin viikon päästä kotiin tuli tällainen kuljetus.
Siellä on siis tynnyrisauna sisällä. Se tulee ihan kokonaisena kotiin asti. Sitä ennen toiset saman firman työmiehet olivat käyneet tekemässä sille pohjan pihaan. Naapureita saunalähetys kiinnosti kovasti, ja kaikki eläkeläiset tulivat pihaan ihmettelemään sitä.

Sauna oli paikassaan noin vartissa, mutta sen jälkeen se varsinainen odottelu vasta alkoikin, sillä sähkojen vetäminen pihan perälle asti ei käynyt ihan helposti. Meidän tontti on tosi tiukkaa savimaata, ja siihen piti kaivaa 40 senttiä syvä vallihauta sähköjohdoille talosta autotallin kautta saunaan. Ensin koitettiin ihan vaan kotoa löytyvillä lapioilla, ja päästiin n. 10-15 sentin syvyyteen parhaissa kohdissa. Sitten kävin ostamassa hakun, ja rekrytöimme Vincen siskon uusini aviomiehineen saunatalkoisiin. Sen päivän aikana alkoi syntyä tulosta, mutta koska välillä pitää käydä töissäkin, oli piha kauhea savikrunni monta viikkoa (ja on edelleen, koska tietenkään uusi nurmikko ei enää ehtinyt kasvaa ennen talvea). Mutta nyt siellä on siis sähkökin!
Sisälle mahtuu neljä oikein mukavasti, ja luulisin että kuusikin aika tiiviisti. Virallisesti tätä saunaa siis markkinoitiin kuuden ihmisen saunana, mutta niin että neljä paikkaa on sisällä ja kaksi kuistilla. Toistaiseksi meillä on ollut enimmillään vasta neljä saunojaa, sillä osa suomikoulun naisista ei päässyt meidän marraskuiseen saunailtaan. 
Onneksi olin tiukka sen kuistin kanssa, sillä muuten ei olisi paikkaa ripustaa kylpytakkeja eikä istua vilvoittelemaan. Saunan mukana tuli myös varoituskyltti jossa ilmoitettiin molemmilla kotimaisilla kielillä (siis ranskaksi ja englanniksi) tiukkaan sävyyn että saunassa ei saa olla varttia kauempaa, eikä sinne saa ollenkaan viedä lapsia tai raskaana olevia naisia. Vien sen kyltin metallinkeräykseen ettei paikalliset saunavieraat stressaanu moisista höpsötyksistä. 

Aluksi oli hiukan opettelemista kiukaan kanssa, mutta nykyään tulemme jo oikein hyvin juttuun. Sähköstä huolimatta löylyt ovat oikein kosteat, ja sauna on toistaiseksi jaksanut lämmetä riittavästi myös pakkasella. Katsotaan sitten kun tulee helmikuun tulipalopakkaset että vieläkö kiukaassa riittää puhtia. 

Sauna on lämminnyt pari kertaa viikossa, vaikkakin aika usein käyn siellä ihan yksin, ja saunon yli tunnin. Naapurinrouva ihmetteli että "mitä sä siellä oikein teet niin kauan, voiko sinne ottaa kirjan mukaan?", ja sanoin että ei kun saunan hienoushan on nimenomaan siinä että siellä ei voi tehdä yhtään mitään!

maanantai 19. marraskuuta 2018

uusia harrastuksia

Blogissa on ollut valitettavan hiljaista, mutta elämä blogin ulkopuolella ei silti ole pysähtynyt! Koitan nyt kirjoitella muutaman postauksen takautuvasti, sillä asioita on jäänyt reportoimatta aika montakin. Syksyllä Bea siis aloitti ekan luokan, ja samalla meni paikalliseen partioon jossa Mailis on käynyt jo pari vuotta. Suurin syy tähän harrastuksen on se että tämä lippukunta on englanninkielinen, ja auttaa ylläpitämään Mailiksen englantia. Beahan on meidän ainut perheenjäsen jolla on Yhdysvaltojen kansalaisuus, mutta myös ainut joka ei puhu täysin sujuvaa englantia, ja olen toivonut että tämä harrastus saisi senkin englannin natiivin tasolle. Toistaiseksi se ei kyllä ole juuri rohjennut puhumaan siellä millään kielellä.

Joku aika sitten Bean laumailtaan oli kutsuttu myös perheenjäsenet, sillä uuden sudenpennut vannoivat partiovalan.  Tässä Bea vanhemman tytön kanssa joka "auttoi" uuden jäsenen liittymään virallisesti lippukuntaan. Yllättäen Bea kylla sanoi valansa ihan reippaasti enlanniksi!

Vaikka Bea ei siis vielä olekaan ihan vakuuttunut partion miellekkyydestä, aion sitkeästi jatkaa sen sinne viemistä. Lisäksi partioillat ovat todella kätevästi kirkolla jolle meiltä kävelee noin kaksi minuuttia, eli senkin takia se on erinomainen harrastus.

Mailis puolestaan aloitti syksyllä pianotunnit uutena harrastuksena. Meille tuli piano koska Vince halusi pianon, ja koska sille tuli äkkiä tilaa olohuoneeseen kun takasta piti luopua.
Montreal siis kielsi puulämmitteiset takat tänä syksynä kaupunki-ilmanlaadun parantamiseksi, ja päätimme pitkän pohdinnan jälkeen ettemme halua asentaa uutta kaasu- tai muuta vähäpäästöistä takkaa. Loppukesästä asti siis sekä Vince että Mailis ovat käyneet viikottain pianotunneilla. Molemmat tykkäävät kovin uudesta harrastuksestaan, ja mekin alamme Bean kanssa tottua siihen että koko ajan joku pimputtaa pianoa. Viime viikonloppuna Mailiksella oli (pianonopettajan oppilaiden) oma konsertti, jossa se reippaasti soitti Petteri Punakuonon. Kyllä tästä vielä konserttipianistin ura aukenee.

tiistai 30. lokakuuta 2018

camillen ja cedricin häät

Tänä vuonna meillä oli kiireinen hääkausi joka sekä huipentui että päättyi Vincen siskon Camillen ja hänen sulhasensa Cedricin häihin syyskuun alussa. Häissä oli reilusti toista sataa vierasta, ja niin isolle porukalle taloudellisin ja loogisin juhlapaikka oli sukutila Bromontissa. Tai no, loogisin ja loogisin, sillä jotta vieraat saatiin vanhaan latoon juhlimaan, sitä on siivottu, korjattu ja puunattu varhaisesta keväästä asti.

Häät olivat pitkän viikonlopun sunnuntaina, ja osa talkooporukasta oli farmilla jo torstaista asti koristelemassa. Meidän piti mennä sinne heti perjantaina töiden jälkeen, mutta siirsimme lähtöä yleisen uupumuksen vuoksi vuorokaudella. Yli vuorokauden kestännyt hääsprintti ennen varsinaista juhlaa oli sekin ihan riittävästi siinä lukukauden alkuhässäkässä. 

Lisäksi Vince toimi vihkijänä, joten arvaatte varmaan kuka kirjoitti vihkikaavan... Sulhasella oli myös valtavasti vaikeuksia omien valojensa kanssa, joten jonkun loppukesän viini-illan jälkeen totesin että no tule käymään yksin joku iltapäivä niin kirjoitan sulle niistä aihion. Eli kaikenkaikkiaan panostimme ainakin ajallisesti enemmän näihin häihin kuin omiin häihimme (ja iso kiitos vielä niille jotka järjestivät aikoinaan meidän häitä, eli mummille, sinille ja äitille!).

Tässä kuvia varsinaiselta hääpäivältä. 
Iltapäivällä vieraiden saapuessa ilma oli varsin kostea ja kuuma, ja vieraiden tungeskellessa terassilla alkoikin pieni sade joka lykkäsi vihkiseremoniaa jonkun verran. Tämä siis siitäkin huolimatta että Vincen isoisä oli edellisenä iltana ripustanut vanhaan katolilaiseen tapaan rukousnauhan pyykkinarulle estämään hääpäivän sadetta. 
Onneksi olimme kaasojen, best manin ja muiden apulaisten kanssa kärppänä kuivaamassa tuoleja heti kun sade lakkasi, ja pääsimme tosi toimiin.
Vince oli oikein hyvä vihkijä, ja morsiuspari luki hienosti omat osuutensa. Mailis ja Bea toimittivat taas sormukset, ja he alkavat suorittaa tämän osuuden jo melkoisella rutiinilla.
Sen jälkeen onniteltiin hääparia ja vanhempia, otettiin kuvia, ja juotiin kuohuvaa.
Tämän jälkeen juhlat siirtyivät sinne latoon jota olimme koristelleet jo kaksi päivää. Ilma oli edelleen niin kuuma että haimme sisältä kaikki liikenevät tuulettimet mukaamme. 
Loppuilta jatkui hyvin perinteisesti syömisten, puheiden, tanssimisen, ja hääleikkien osalta. 
Nuorempi väki jatkoi seuraavan vuorokauden puolelle, mutta itse olimme sen verran uupuneita koko viikonlopusta että olimme jo yhdeltätoistä nukkumassa. Seuraavana aamuna oli ilo huomata että yksi reipas iltakukkuja oli viimeisen oluen voimalla kasannut kaikki pöydät ja tuolit ladosta! Meille jäi siis vain huomattavasti kevyempiä hommia kuten kukkien ja valojen korjaaminen, ja pitopalvelun astiaston poispakkaaminen. 


Ei muuta kuin pitää ikää ja onnellisia aviovuosia kaikille tämän vuoden tuoreille aviopareille!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

juhlaviikonloppu

Blogissa on ollut vielä hiljaisempaa kuin yleensä, sillä olen ollut jotenkin poikkeuksellisen uupunut tänä syksynä. Viime postauksen jälkeen (sen vierasviikonlopun jälkeen) tuli kolme päivää kestävä migreeni, joka sen jälkeen laantui kahden viikon mittaiseksi ihan tavalliseksi päänsäryksi. Olen siitä asti nukkunut tunnin per yö enemmän kuin yleensä, joogannut niskahartiajoogaa, syönyt taas varmuudeksi rautaa, ja perunut oikeastaan kaikki menot jotka eivät ole työtä tai suomikoulua. Lisäksi olen rekrytoinut Vincestä enemmän apua kotona (se tekee nykyaan lasten eväät iltaisin että ehdin sen tunnin aikaisemmin nukkumaan), tehnyt vain sen verran kotitöitä että juuri ja juuri kehtaa itse täällä asua, ja puhunut muutamalle kaverille paljon siitä että nyt tuntuu siltä etten oikein jaksa edes tätä perusarkea. 
Ai niin ja saunonut! Ja sitten saunonut vähän lisää. Lauteilla maatessa tuntuu siltä että ajatuksetkin hidastuu, ja sieltä tulee noin 150% rentoutuneempana ulos. Mutta siitä saunasta pitänee kirjoittaa ihan oma postaus!  

Tämä kaikki on kuitenkin alkanut vaikuttaa niin että nyt muutaman kerran viikossa on jo sellainen oli että melkein haluaakin osallistua johonkin sosiaaliseen menoon.
Hyvä niin, sillä tälle viikonlopulle niitä olikin taas aika monta. Lauantai alkoi suomikoulun Halloween-hulinoilla, joihin lähti tänä vuonna kissa, vampyyri, ja noita. 
Joidenkin toisten lasten äidit ovat viikkotolkulla ommelleet kaikennäköisia naamiaisasuja, mutta onneksi nämä omat taisivat vaistota äitinsä energiatason, ja ihan oma-aloitteisesti suunnittelivat vain pukuja joiden ainekset löytyivät jo kotoa. Sen verran sentään jaksoin tällä viikolla että teimme Bean kanssa pari uutta lakanakummitusta tuohon omenapuuhun, josta viime syksynä joko lensi tuulen mukana tosi kauas tai lähti jonkun ohikulkijan mukana yksi tai kaksi kummitusta. 

Suomikoulussa olin vastuussa hohtoheittoradasta, jossa ideana oli heiteillä pimeässä hohtavia kaularenkaita hohtavilla rannerenkailla merkittyihin paaluihin pimeässä huoneessa. Tällä kertaa oman ryhmäni lapset olivat kuitenkin niin jännittyneitä muiden Halloween-asuista etten päässyt siitä mihinkään, mutta onneksi Mailis hoiti hohtoheittoradan täysin ilman apua. Tässä se chillailee nuorempien apulaistensa kanssa hulinoiden jo loputtua.
Päästyämme kotiin lähdimme lähes suoraan (ja jo siinä vaiheessa kaksi tuntia myöhässä) Vincen isotädin yllätys-80-vuotis-synttäreille. Ihan vaan hiukan kadutti etten jaksanut huolehtia kenenkään juhlapukeutumisesta, ja olimme siellä sitten Halloween-puvuissa, -meikeissä, ja -tatuoinneissa kaikkien fiinien rouvien joukossa. Juhlinta jatkui iltamyöhään, mutta onneksi juhlat olivat anopin luona joka asuu parin kadun päässä meiltä, ja pääsin itse liukenemaan paikalta seitsemän jälkeen lasten kanssa. Menin yhdeksän jälkeen nukkumaan, ja heräsin kymmenen tuntia myöhemmin valmiina järjestämään Mailiksen synttäreitä.

Mailishan on siis syntynyt syyskuun alussa, mutta meillä on ollut sekä poikkeuksellisen paljon menoa syksyllä että poikkauksellisen väsynyt äiti, joten kaverisynttärien pito "vähän jäi". Tämä siis siitäkin huolimatta että olin suunnitellut ohjelman jo viime keväänä. Teemana oli siis "pakohuone"-tyyppinen peli, jossa pelaajien pitää selvittää sarja mysteerejä paäästäkseen pelissä eteenpäin. Ostimme tätä varten lautapelin, jossa oli tarinana se että erään astrologin kartanossa oli alkanut tapahtumaan kummia, ja pelaajien piti selvittää mitä oli tapahtunut, ja mitä kartanon rouvalle olikaan oikeasti tapahtunut.  Koristelin aamulla kellarin peliä varten halloween-teemalla.
Viisi Mailiksen kaveria tuli meille pelaamaan, ja valitsivat ensin itselleen kartanoon sopivat vaatteet. Pelin ohjeissa siis sanottiin että pelaajat voivat valita itselleen "aikakauteen sopivat vaatteet", ja koko aamupäivän Bea esitteli kaikennäköisiä asioista ja kyseli että ovatko ne "aikakauden vaatteita". 
Peli oli vähän liian haastava kymmenvuotialle, ja lähes kaikilta kavereilta loppui motivaatio ennen pelin loppua, siitäkin huolimatta että Vince auttoi heitä vinkkien kanssa. Mailis antoi kuitenkin juhlilleen arvosanaksi 8.5, mikä on oikein riittävä tänä syksynä. Kaiken tämän juhlinnan jälkeen voikin sitten taas mennä ysiltä nukkumaan.