keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Auringonsäteitä ja radioaktiivisia säteitä

Kevät on vihdoin saapunut! Piha on lumeton, ja maanantaina oli mahtavat 22 astetta lämmintä! Teimme molemmat töitä kotoa ja söimme lounaan kuistilla ensimmäistä kertaa. Illalla anoppi miesytävineen tulivat grillaamaan, ja taas syötiin kuistilla. 
Samana päivänä pesin paksuimmat talvivaatteet ja kuivasin ensimmäistä kertaa pyykit ulkona. Olemme myös aloittaneet pihatyöt pikkuhiljaa. Syksyn lehtiä ja kuolleita kukkia on monta säkkiä autotallissa odottamassa puutarhajätekeräystä, ja pihan takareunan pusikkoa on koitettua karsia hiukan. Kasvimaan suunnittelu on myös  aluillaan.

Puutarhasuunnitelmat joutunevat kuitenkin odottamaan jonkin aikaa sillä sädetyshoidot alkavatkin jo ensi viikolla! Maanantaina menemme tapaamaan lääkäriä joka voi vastata kysymyksiimme hoidosta, ja varhain keskiviikkoaamuna menen sairaalaan leikkausta varten.
Lueskelin vihdoin eilen netistä hoidosta, ja se olikin vähän erilainen kuin mitä ensin ajattelin. Keskiviikkona silmään siis kai asennetaankin radioaktiivinen laatta, joka täsmäsädettää kasvainta viikon ajan. Sitten laatta otetaan pois ja hoitojakso on ohi. Lääkäri sanoi viimeksi että hoitoviikko ollaan kotona, mutta lueskelin eilen netistä siitä miten olen sen viikon radioaktiivinen, ja siis vaarallinen kanssaihmisilleni. Täytyy kysyä maanantaina riittääkö se että asun sen viikon kellarissa enkä koske lapsiin, vai olisiko parempi mennä johonkin muualle siksi aikaa.

Toinen yllätys oli että hoitoihin ja toipumiseen määrätaan yhteensä kuusi viikkoa sairaslomaa! (olin etukäteen ajatellut että viikko hoitoihin ja toinen toipumiseen.,..). Koitan nyt sitten parhaillaan sumplia menossa olevien kurssien ja kesäkurssien opettamista... Argh! No mutta netin tietolähteiden mukaan suurin osa potilaista voi palata töhin 2-4 viikon kuluttua hoitojen loppumisesta. Opetustyö on onneksi fyysisesti kevyttä, ja kesällä opetan vain viikon päivässä, joten toivon että voisin palata töihin enemminkin kahden viikon kuin viiden viikon jälkeen sädetysviikon loputtua.

Nyt on sitten viikko aikaa tehdä ruokaa pakkaseen ja pestä pyykkiä varastoon, ja sitten alkaa tositoimet. Ja siis nyt ei enää tarvitse kenenkään miettiä että pitäisikö tänne tulla avuksi hoitoviikon ajaksi, sillä en tosiaan saa olla tekemisissä kenenkään kanssa sen viikon aikana.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

pääsiäinen

Pääsiäisenä olimme ensin perjantaina kahden kaveripariskunnan kanssa Bromontissa Vincen isovanhempien tilalla, ja ajoimme sitten sieltä seuraavana päivän suoraan Vincen isän mökille.

Perjantaina oli aivan mahtava ilma, aurinko paistoi ja lämmintä oli ainakin 15 astetta. Joimme skumppaa auringossa lasten leikkiessä, ja illalla söimme ja joimme hyvin. Seuraavan aamuna oli aika karmaisevaa avata silmät ja todeta että ulkona sataa lunta ja on pakkasta. No, lapset paääsivät silti nauttimaan perinteisestä munajahdista sisällä. Ikävä kyllä tältä reissulta ei tullut otettua yhtään kuvaa.
Vincen isän mökillä sitten ulkoilimme vähän raikkaassa talvi-ilmassa (...) ja rakensimme pääsiäispupun lumesta.
Illalla reippaat kokit auttoivat Danièlea ruuanlaitossa, ja taas syötiin hyvin.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten vuorossa jo toinen munajahti, ja sitten tuhti aamiainen siihen päälle.Nyt olen koittanut varastoida lasten suklaita omaan mahaani etteivät ne söisi jatkuvasti karkkia.

Pääsiäismaanantaina Vincen äiti otti molemmat lapset päiväksi, ja itse teimme vapaapäivän töitä, sillä viime viikolla oli taas silmäaikoja eli työt jäivät taas vähän retuperälle. Nyt odottelen soittoa siitä milloin sädetyshoidot alkavat, ja toivon ettei etäpesäketutkimuksissä löydy mitään. Samalla koitan sumplia omia töitä niin että ehtisin pitää kurssini ainakin melkein kunnialla loppuun asti ennen hoitojen alkua.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

bean uusia puuhia

Bea on oppinut lähiaikoina useamman uuden taidon kypsässä kahden ja puolen vuoden iässä.
Bea on aina pitänyt piirtämisestä, ja edellisviikolla se oppi yht'äkkiä piirtämään ukkoja! 
(Taiteilijalla on suunpielessä punajuurikeittoa.) Kun se pääsee vauhtiin ukkoja tulee kymmeniä muutamassa hetkessä.
Ukkojen jälkeen Bea on oppinut myös piirtämän aurinkoja, tikkaita ja ristejä. Ristejä tuli liukuhihnalla Vincen isäpuolen luona viime viikonloppua juhliessamme Vincen nuorimman siskon 16-vuotissyntymäpäiviä.
Bea haluaa myös auttaa kotitöiden kanssa, ja hakee aina nopeasti esiliinansa jos on tilaisuus tulla tiskipöydän ääreen. Viime viikolla Vince oli reissussa useampaan otteeseen, ja Bea auttoi illallisen laitoissa (tässä tulee pinaattilettuja). Ihan aina kaikki ei kuitenkaan suju vielä ihan yhtä aurinkoisesti, ja kun tuli aikaa ottaa kulho pois pikkukokilta seurasi hirveä huutokohtaus.
Mutta onneksi siitä ei ole kuvaa.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

silmävaivoja

Mahataudista on selvitty, mutta sen jälkeen on painittu silmäongelmien kanssa.

Huomasin joskus syksyllä että näen välillä vähän huonosti tehdessäni töitä koneella, mutta totesin aina syyksi väsymyksen (ja hoidoksi lisää vahvaa teetä). Muutama viikko sitten taas koneella istuessa suljin sattumalta yhden silmän kerrallaan, ja huomasin että näen huonosti vain vasemmalla silmällä. Vince koitti vakuutella että se varmasti johtuu vain siitä että tarvitsen uudet lasit, ja varasinkin seuraavalle viikolle näöntarkastuksen. Sen jälkeen viikot ja päivät ovatkin täyttyneet silmäongelmasta murehtimisesta ja vastaanotoilla juoksemista.

Ensimmäisessä näöntarkastuksessa kävi ilmi että vasemman silmän retinassa on...jotain. Optikko mainitsi että se saattaa olla vain harmiton vesipatti, tai sairaus joka leviää molempiin silmiin ja johtaa lopulta sokeuteen. Sen illan itkin sitä että sokeudun kokonaan, en voi tehdä töitä, en voi enää ajaa autoa, talo pitää myydä.

Vincen äitipuoli (lääkäri) suositteli heti menemään omalle optikolleen jolla on kamera jolla silmän pohjasta saa tarkan kuvan. Se optikko käski vielä menemään toiselle optikolle jolla oli vielä toisen näköinen kamera. Viimeisessä kuvassa näytti siltä että retinassa on tulehdus joka voi puhjeta (joilloin retinaan jää reikä), mutta jonka todennäköisesti saa korjattua pienellä leikkauksella. Nämä tiedot lähtivät silmälääkärille lähetteeksi. Tässä vaiheessa soitin myös mynämummille joka kertoi että hänellä on retinassa reikä, ja omani varmasti olisi perinnöllistä vikaa siis.

Tällä viikolla olin tiistaina silmälääkärillä joka hyvin nopea tutkimuksen jälkeen sanoi että kyseessä ei ole vesipatti vaan kasvain. Mahdollisesti syöpää (silmämelanooma). Sain samantien ajan keskiviikkoaamuksi silmäsyöpiin erikoistuneelle lääkärille. Eilen illalla kotona oli aika hiljainen tunnelma.

Tänään sitten viettiin puoli päivää sairaalassa. Silmän kasvain ei ole riittävän iso saadakseen syöpätuomion, mutta liian iso ollakseen kasvain jolle ei tarvitse tehdä mitään. Lääkäri sanoi etta tilannetta voidaan tarkkailla, ja jos kasvain ei suurene sille ei tarvitse tehdä mitään. Mutta sen voi myös hoitaa sädehoidoilla jolloin siitä ei tarvitse kantaa huolta. Sädehoitojen huono puoli on sinä että kasvain sijaitsee niin lähellä näköhermoa että todennäköisesti menetän huomattavan osan näköa siitä silmästä (mutta kuulemma yhdellakin silmällä voi ajaa autoa!).

Olen nyt miettinyt asiaa päivän, miettinyt mitä lääkäri sanoi, ja lukenut tutkimuksia (tai itse asiassa lähinnä kuunnellut Vinceä joka on lukenut tutkimuksia aiheesta), ja tullut siihen tulokseen että aloitan sädehoidot mahdollisimman pian. Koska tilanne ei ole kiireellinen siihen mennee kuitenkin ainakin kuukausi. Itse hoitojakso ei ole kovin rankka ja kestäneekin vain viikon.

Tänään ollaan kuitenkin kaikki hyvillä ja rauhallisin mielin, sillä diagnoosi ei ollut pahin mahdollinen, ja hoitokin menee varmasti hyvin. Lääkärit vaikuttivat kovin ammattitaitoisilta, ja Vincen perhe on ollut tukena henkisesti ja käytännössäkin (anoppi esimerkiksi tuli tänään viemään lapset hoitoon ja kouluun että päästiin lähtemään aikasin sairaalaan).

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!