lauantai 14. joulukuuta 2013

koulun (joulu)juhlat

Mailiksen koulussa ei virallisesti juhlita mitään juhlapyhiä tasavertaisuuden nimissä. Ei siis pukeuduta halloweenina eikä juhlita joulua. Torstaina oli kuitenkin "talvimyyjäiset ja -esitys", ja vanhemmat siis kutsuttiin kuuntelemaan isompien lasten musisointia ja pienempien laulua illaksi.

Ohjelmassa ei kuitenkaan ollut joululauluja, vaan Mailiksen luokka esimerkiksi lauloi Elviksen Hound dog-kappaleen. Vince otti siitä pitkän videon, mutta Mailis näkyy vaan puolessa siitä koska se näki kolikon maassa ja kumartui etsimään sitä. Kuulemma se lauloi kuitenkin samalla.

Kaikilla oli oikein hauska ilta, eikä tämä esitys sitten ainakaan ollut sellainen että vanhemmat olisivat herkistyneet oman lapsen esiintyessä (niin kuin joulujuhlat kai yleensä).
Hauskaa on että siitä huolimatta että koulussa ei virallisesti juhlita juhlapyhiä, oli eilen puolet lapsista puna-vihreissä vaatteissa ja tytöt samettimekoissa. Halloweenina taas kaikilla oli oranssia ja mustaa, ja hämähäkki- ja haamukuvia paidoissa. Että tuskin nämä juhlapyhät ihan huomaamatta keneltäkään menee koulun linjauksesta huolimatta.

perjantai 13. joulukuuta 2013

suomikoulun pikkujoulut

Viime sunnuntaina oli suomikoulun pikkujoulut. Suomikoulun pitäminen on siirtynyt paikallisen suomiseuran tiloihin kolmen vartin ajomatkan päähän, ja se on tuntunut liian suurelta lähes joka viikonloppuselta ajolta, joten emme ole olleet mukana suomikoulun toiminnassa tänä syksynä. Mutta juhlissa toki silti käydään!

Lapset söivät riisipuuroa, askartelivat lankatonttuja ja paperilintuja, ja sitten äidit lauloivat joululauluja pukille. Amerikkalaisen tavan mukaan kaikki vanhemmat toivat omalle lapselleen lahjan joka vaivihkaa laitettiin pukin konttiin.
Mailista jännitti aika paljon, mutta se uskaltautui kuitenkin pukin syliin. Beasta tilanne ei ollut hauska eikä jännittävä, pelkästään pelottava.

Mailis uskoo ihan täysin vielä joulupukkiin, ja vaikka pukin näkeminen olikin todella vaikuttava kokemus, oli se myös aika kova pettymys, sillä Mailis luuli ettâ se oli nyt tässä eikä pukki enäë tule meille aattona, eikä hän siis saanutkaan tänä vuonna lahjaa jonka hän oli pyytänyt kirjeessä pukille. Loppupäivä meni siis vakuutellessa että kyllä pukki tulee vielä uudestaan, ja tontut eivät vaan vielä ole ehtineet tehdä hänen pyytämää lahjaa valmiiksi.
 

lauantai 7. joulukuuta 2013

vali vali


Valituksia viikon varrelta: Bean tarhassa on yhdellä kurkunpääntulehdus ja Mailiksen koulussa monella täitä. Sen luokalla on tosin vasta kaksi täipäätä, joten toivon ettei täit hyppää Mailiksen harvoihin hiuksiin. 
Kissalla oli virtsakiviä joista onneksi ikävin seuraus oli vain iso eläinlääkärilasku. Taisi tulla valittua väärä ammatti!
Nelson Mandelakin otti ja kuoli.

Muutenkin loppuvuosi etenee vähän tahmeissa merkeissä. Tuntuu että en saa mitenkään motivoitua itseäni kirjoittamaan enkä analysoimaan aineistoa, joten väitöskirja etenee kuin täi tervassa (hah!). 

Vincent huokaa lähes päivittäin että hän haluaa jo muuttaa Montrealiin eikä yhtään enää jaksaisi olla täällä kun tulevat kuviot on jo tiedossa.

Ei auta kuin ryhdistäytyä! Määrään ensihätään itselleni aamuihin enemmän kalanmaksaöljyä, päiviin enemmän happihyppelyjä, ja iltoihin enemmän joogaa ja vähemmän netissäroikkumista.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

kiitospäivä

Pitkä viikonloppu meni hujauksessa juhliessa ja jouluvalmisteluja tehdessä.

Torstaina tein vähän perusteellisemmat kiitospäivänsiivot aamulla, ja iltapäivän vietinkin naapurin kanssa puuverstaassa (tästä kuulette vielä myöhemmin, mutta varmaan aika paljon myöhemmin), ja illaksi meidät oli taas kutsuttu naapuriin Jain ja Divyan vanhempien luo kiitospäivänillaiselle.
Ruoka ja seura oli erinomaista, ja maha täynnä kalkkunaa oli hyvä kellahtaa aikaisin yöpuulle.

Perjantaina meni päivä taas puuverstaalla ja viimeisiä joululahjaostoksia tehden. Täällä kiitospäivää seuraava päivä on black Friday jolloin kaupoissa on huimia alennuksia, ja ihmiset ovat oven takana jonottamassa monta tuntia ennen ovien aukeamista. Itse jätin tänäkin vuonna tarjousshoppailut väliin, vaikkakin kävin pikaisesti kirpparilla ostamassa kynttilöitä ja pari uunin kestävää jälkiruokakulhoa. Kirpparillakin oli ollut hurja -50% ale, mutta se mokoma loppui jo kaksi tuntia ennen kuin itse ehdin sinne, ja jouduin maksamaan täyden hinnan muutaman dollarin ostoksistani.

Perjantai-iltana emännöin kommuunissa paikallisten suomalaisten pieniä juhlia. Yksi Suomeen palannut suomalainen tuli kiitospäivää viettämään vanhoille kotikonnuilleen, ja näin hän ehti nähdä montaa kaveria yhtä aikaa. Meitä taisi parhaillaan istua kymmenisen suomalaisnaista saman pöydän äärellä juoruamassa ja nauramassa. Kommuunissa on hyvä pitää tälläisia tilaisuuksia kun lapsille on hyvät omat tilat ja aikuiset saa istua iltaa paremmin kuin jonkun kotona.
Lähetin välillä omat lapset kotiin nukkumaan (Vincen kanssa), ja istuin itse hyvässä seurassa yli puolenyön. Kerrankin sai vähän juoda viintäkin kun ei itse tarvinnut ajaa kotiin.

Lauantaiaamuna oli vielä vuorossa brunssi vanhojen naapureiden kanssa jotka hekin tulivat kotikonnuille perheen kanssa kiitospäivää viettämään. Sielläkin oli niin hauskaa että vähän harmitti kun piti lähteä kotiin laittamaan Bea päiväunille, Vince kun oli puolestaan jenkkifutismatsissa (ostin sille lipun synttärilahjaksi viime kuussa).

Kiitospäivän hengessä täytyy sanoa että me ollaan kiitollisia siitä että me ollaan osuttu tänne näin hyviin piireihin, ja että meilla on ystäviä jotka kutsuvat meidät kotiinsa juhlimaan juhlapäiviä ja muita. Tavattiin viime viikolla nopeasti yhtä Vincen korealaista kaveria koulusta, ja tämä pariskunta valitteli että pyhät täällä ovat yksinäistä aikaa ulkomaalaisille opiskelijoille kun kaikki muut ovat tahoillaan sukuloimassa.
Kiitos kommuunin, suomalaisten ystävien, ja läheisten koulukavereiden, meillä ei ole koskaan ollut yksinäistä täällä edes pitkinä juhlapyhinä. 

Tähän sopien päätimme että vietämme tämän viimeisen joulun täällä, sillä matkaamme taas Montrealiin helmikuussa taloasioille. 
Vähän jännitän silti että tuleeko joulusta yksinäinen ja kurja varsinkin Mailikselle joka osaa jo kaivata sukulaisia, mutta luulen että meillä on yllinkyllin seuraa pyhiksi, ja joulupäivää onkin oikeastaan ihan mukava viettää vain oman perheen kesken (täällä aatto ei ole varsinainen juhlapäivä, eli silloin varmasti näämme päivällä vielä naapureita).

Kamera ei kerennyt tällä kertaa mukaan mihinkään juhlaan, mutta lisää kuvia sitten ensi kerralla!