Koko syksy on mennyt terveenä, ja sitten kaksi päivää sitten Mailis jäi kotiin pienen kuumeen ja väsymyksen takia. Ensimmäisenä päivänä raahasin sen kouluun mukaani yhteen tapaamiseen, ja sen jälkeen se nukkui lähes kolmen tunnin päiväunet. Toisena päivänä se sanoi että kurkku sattuu kun maanittelin sitä juomaan, ja soitin siltä istumalta lääkäriin ja sain ajan samalle päivälle (siihen asti ajattelin että se on jotain nuhakuumetta vain).
Lääkärissa vahvistui että Mailiksella on angiina (se siis on ollut muillakin lapsilla kommuunissa). Lisäksi se sanoi diagnoosin tulirokkoon joka kuulemma voi tulla angiinan kylkiäisenä. Lääkäri sanoi että jos hänellä olisi harjoittelijoita hän pyytäisi ne nyt sisään koska Mailisen oireet molempiin on niin klassiset.
Antibiootit aloitettiin samana iltana, ja jo seuravaana aamuna Mailis heräsi yhtä pirteänä kuin aina ennenkin, ja puhua pulputti koko päivän taukoamatta siihen asti että uhkaamalla ja kiristämällä saatiin se yöunille. Naama on vielä vähän punainen tulirokosta, mutta eiköhän sekin kohta laske. Suurin huojennus on että kumpikaan ei enää tartu kun antibiootteja on syöty vuorokausi, ja huomenna Mailis saa leikkia normaalisti kommuunin lasten kanssa.
perjantai 8. marraskuuta 2013
torstai 7. marraskuuta 2013
kerran vielä! omenassa
Ehdin jo harmitella että omenatilareissu jäi tältä viimeiseltä vuodelta väliin Montrealinmatkan takia, mutta sitten pari viikkoa sitten tulikin vielä yksi lämmin sunnuntai jolle ei ollut mitään ohjelmaa. Huh!
Ajettettin traktorilla ja nautittiin viimeisistä auringonsäteistä. Sokerimunkit on jo mahassa, mutta kuumaa (alkoholitonta) omenasiideriä on vielä kupissa.
tiistai 5. marraskuuta 2013
kerran vielä! diwali
Viimeinen Diwali osui taas samalle viikonlopulle kuin halloween, eli juhlintaa riitti!
Viimeiseen Diwalikuvaan saatiin mukaan naapurit, eli Heather ja Aditya jotka siis järjestävät tämän vuosittaisen Diwalijuhlan.
Heather ja Adi ovat kommuunista myös meidän läheisimmät ystävät, ja lapset Jai ja Divya Mailiksen tärkeitä kavereita. Jain kanssa Mailiksella on sisarussuhdetta muistuttava ystävyys, ja molemmista on aivan huutava vääryys jos toinen saa jotain mistä itse jää paitsi (esimerkiksi jäädä kommuunin tiloihin leikkimään illalla viideksi minuutiksi kun toisen pitää jo lähteä iltapesulle).
Perheen ulkopuolisista aikuisista Adi on muuten Bea suosikki. Bean ollessa ihan pieni Adi kanteli sitä välillä ympäriinsä kommuuni-illallisten jälkeen että sain istua hetken rauhassa, ja naureskelin aina että olen ulkoistanut vauvankantelun Intiaan.
Vietin useamman tunnin lauantai-iltapäivällä kommuunin ruokasalia muutaman naapurin kanssa koristellen, ja sitten unohdin ottaa kuvan salista. Onneksi aiempina vuosina tuli sentään otettua joku kuva siitäkin.
lauantai 2. marraskuuta 2013
kerran vielä! halloween kommuunissa
Heti kun talokaupat oli tehty ja kotiin palattu alkoi olla nostalginen olo: tämä on nyt viimeinen syksy Michiganissa, Ann Arborissa, ja tietenkin kommuniissa. Seuraavat kolme päivitystä ovat ovat siis täynnä nostalgiaa vanhoista hyvistä ajoista ennen kuin ne edes loppuvat.
Torstaina oli halloween, viimeinen halloween kommuunissa, nyyh.
Bea oli apina koska lämmin apinatakki löytyi halvalla kirpparilta. Beaa ei naamiasasut juurikaan pelottanut, ja se ymmärsi aika äkkiä mistä tässä hommassa oli kysymys. Onneksi se ei sentään Mailiksen tavoin osaa pyytää kätköstä halloween-karkkeja pitkälle kevääseen asti.
Vanhempien ei olltu tarkoitus pukeutua ollenkaan tänä halloweenina, mutta keksin torstai-iltapäivänä että jos laitetaan säänmukaiset vaatteet ja tehdään mukaan onget niin me voidaan olla kalamiehiä (ja -naisia).
Mailis ja muut noidat. Nämä kolme kaverusta huomasivat vasta halloween pitsa-illallisella että heillä oli kaikilla kolmella sama asuvalinta. Mailis on ballerina-noita, Divya on velhotar, ja Ellie on Ihmemaa Oz-elokuvan noita.
Vuosilukuja klikkailemalla näkee aiemmat halloweenit kommuunissa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)