Tässä kuvia jo perinteeksi muodostuneelta omenanhakureissulta. Tänä vuonna tosin en päässyt itse mukaan sillä laitoin kommuunissa ruokaa sillä aikaa kun Mailis ja Vince poimivat omenia.
Vaikka syksy on alkanut tahmeasti, sain menneenä viikonloppuna aikaiseksi suunnilleen yhtä paljon kuin yleensä parissa kolmessa viikossa. Pesin konekaupalla pyykkiä (sohvanpäällisetkin!), pyyhin keittiön kaapinovia lauantaina aamutuimaan (mitä ihmettä?) ja siirsin poistotuomion saaneita kommuunin kukkia omaan pihaan (varmaan kyllä kuolevat siinä hiekkamaassa johon ne siirsin).
Koulussakin hommat ovat varsin hyvässä vauhdissa tässä vaiheessa, eikä lusmuiluun enää ole aikaa. Tänään opetin osan luennosta kurssilla jossa olen assarina, ja olin ensimmäista kertaa 150:n oppilaan edessä. Yleisössä oli varsin apaattisennäköisiä opiskelijoita, mutta tuskin itsekään silloin aikoinani vaikutin kovin innokaalta. Nyt olen kaikesta viikonlopun riehumisesta ja alkuviikon opetuksista selvinneenä vähän kyllä voipunut.
Ensi viikonloppuna reissataan taas, tällä kertaa Floridaan jossa tämän kuvan nuori nainen avioituu Vincen opiskelukaverin kanssa. Vincen isotäti asuu lyhyen ajomatkan päässä häänviettopaikasta, eli saamme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Vaikka tämä matkustaminen vähän taas rasittaakin, niin se yhtään harmita että säätiedotus lupaa juhlasääksi aurinkoa kirkkaalta taivaalta ja lämpöä mukavat 29 astetta. Jos vaikka pakkaisi kassiin juhlamekon lisäksi hellehatun ja uikkarit.
4 kommenttia:
Ihania kuvia taas omenoiden hakureissulta. Tuleva morsian näyttää ihan rennota, vielä ;).
Matkailu avartaa ja mä olen kade isotädille vierailusta.
Ja keleistäkin kateellinen, 29 astetta ja aurinkoa lokakuussa, nyyyh. Ehkä on syytä muistaa, missä päin palloa ollaan, mut silti; hö.
morsian oli rento koska ne on jo yli vuoden suunnittelleet haita, eli tassa vaiheessa kaikki alkoi olla hyvin jarjestyksessa :)
on se kylla aika hassua olla lokakuun helteessa, mutta ihmeesti tahankin tottuu.
Symppaan sua apaattisennäköisten opiskelijoiden edessä seisomisesta: tuttu tunne, ja jokseenkin ikävä sellainen. Siinä vain sitten yrittää antaa innostuneen kuvan itsestään ja toivoo että se tarttuu, huoh. Mutta ah, Florida ja omput :)
-Päivi
ikava kylla itsekin taisin olla aika apaattinen kandiopiskelija, enka mitenkaan ajatellut etta se olisi ikavaa tai epakohteliasta opettajaa kohtaan. ja silti tykkasin ehdottomasti eniten niista innostuneista opettajista jollainen tosiaan koitan itsekin olla.
Lähetä kommentti