toipilaana - osa 1

Silmäoperaatio meni hyvin keskiviikkona, mutta nukutuksesta herääminen kesti yllättävän kauan (Vince-raukka odotti sairaalassa kolme tuntia lisää sen jälkeen kun heräämöstä soitettiin ja sanottiin että leikkaus on ohi, ja että tunnin sisällä olen varmasti jo jalkeilla).

Päästyäni kotiin olin edelleen kovin tokkurainen koko loppuillan, ja nukuin kellon ympäri ensimmäisenä yönä.

Seuraavana aamuna olo oli kuitenkin jo parempi. Putsasin silmän ja sain laitettua silmätippoja, ja siinä sitten onkin päivien ainoat pakolliset puuhat. Ottaen huomioon että silmän alla/takana on kaljapullon korkin kokoinen radioaktiivinen "piilolinssi", olo on yllättävän hyvä. Olen ottanut hiukan ihan tavallista kipulääkettä molempina päivinä, mutta ilmankin pärjäisi. Silmä jomottaa jos sitä liikuttaa, eli suurin ongelma on ollut koittaa käyttää hyvää silmää säästeliäästi (silmät kun harmittavasti liikkuvat yhdessä). Toinen ongelma on ollut saada viritettyä silmälasit muovisen silmälapun päälle, mutta tänään sekin onnistui jo aika hyvin.

Vaikka silmälääkäri, radiologi ja hoitajat vakuuttelivat että sädetys on niin heikkoa ettei siitä ole mitään haittaa kanssaihmisille, olen ollut varoiksi aika varovainen kotona. Nukun kellarissa vierassängyssä, ja vietän illat yläkerrassa lasten ollessa keittiössä/olohuoneessa. Beaa silmälappu huolestuttaa jonkin verran, ja se kyselee (ovella seisoen) sekä siitä että siitä missä äitin silmälasit on. Mailis sen sijaan on oma energinen itsensä, eikä hirveästi tunnu murehtivan mistään. Vince on hiukan uupuneen näköinen iltaisin sen jälkeen kun on onnistunut ruokkimaan, kylvettämään, ja nukuttamaan molemmat lapset (haettuaan ne koulusta ja hoidosta), mutta vielä se ei ole valittanut asiasta. 

Tänään onnistuin sentään pesemään ja viikkaamaan koneellisen pyykkiä, kastelemaan kukat, ja ottamaan pakastimesta iltaruuan (Vincen isä osti meille pakkaseen erilaisia valmiita aterioita pitopalvelusta melkein koko viikoksi!). 

Lisäksi olen kuunnellut äänikirjoja ja jopa kutonut! Kutominen onnistuu yllättävän hyvin sillä siinä ei tarvitse kauheasti liikutella silmiä, eikä edes katsoa niin tarkkaan mitään tekee kun kotoo jotain yksinkertaista. Niin ja lisäksi olen puhut skypessä paljon, mikä on auttanut tylsyyteen. Pariin työsähköpostiinkin olen onnistunut vastamaan lyhyesti suurentamalla tekstin tietokoneella riittävästi. Eli hyvin tämä jo sujuu.

Maanantaiaamulla aikaisin mennään maksa-ultraan (viimeinen ja tärkein etäpesäketutkimus), ja samana iltapäivänä saan silmälaatan pois, ja sädetyshoito on sitten loppu. Poistoajan sai tietää vasta keskiviikkona sillä sairaalan fyysikko mittasi laatan radioaktiivisuuden vielä juuri ennen kuin se laitettiin silmään, ja siitä sitten laskettiin se miten kauan sitä pidetään. Sitten viikon päästä menen kontrolliin jossa tarkistetaan vain miten silmä on lähtenyt paratumaan, ja siitä kuukauden päästä katsotaan onko hoito toiminut (eli onko kasvain samankokoinen kuin ennen, eli siis lopettanut kasvun).

Mutta siis kaiken kaikkiaan tämän ensimmäinen toipulasjakso ei ole ollut kovin kamala ollenkaan.