puhhuh

Viikko on ollut vähän mitä on. Tiistaina kommuuni-illallinen oli vastuullani, ja siitä riitti niin paljon stressiä että ehkä jätän kokkaamisen tulevaisuudessa muille. Tein pinaattipannukakkua, ja ensin pähkäilin loputtomasti kuinka paljon aineita siihen tarvitaan. Syöjiä oli 38, mutta niistä 8 alle 6-vuotiaita, ja 5 muita lapsia, jotka syövät välillä valtavasti ja välillä eivät mitään.

Tiistaipäivällä sain sähköpostia maanantain kokilta joka sanoi että sori nyt vaan, mutta uunit on ihan hirveässä kunnossa eilisen jäljiltä ja jaksoin pestä niistä vaan toisen, toivottavasti et tarvitse uuneja! Vastasin että argh, tarvitsen kyllä, johon sain vastaukseksi "No toinen on niin likanen että sitä ei kyllä voi käyttää, ja nyt sen puhtaan uunin ovi on rikki. Mut voit käyttää mun uunia jos tarviit". Melkein nauratti.

No, se puhdas uuni toimi ihan hyvin, mutta kun sen tunkee ihan täyteen pinaattipannukakkua kestää paistuminen tuplat kauemmin kuin mitä ohjeessa arvioitiin. Pannaria oli lopuksi uunissa sekä kommuuninkeittiössä, meillä, että apukokin kotona ja silti syötiin 15 minuuttia myöhässä. Eikä tulos edes ollut kovin kaksinen.

Leppoisan lisän viikkoon on tuonut se että suuntaamme perjantaina Montrealiin (onneksi lentokoneella) Vincen isoäidin 70-v. yllätyssynttäreille, eli olemme koittaneet matkajärjestelyjen lisäksi tehdä ensi viikkoa varten kaikki koulujutut jotka yleensä saamme hoidettua perjantaina ja viikonloppuna. Helppo homma ottaen huomioon etta perjantai on meille molemmille viikon tehokkain päivä koska silloin ei ole luentoja.

Mainitsinko jo että Vince päätti lukea huvikseen kansantaloustieteen maisterinopinnot tässä sivutoimena, eli se tulee kolmena iltana viikossa kotiin vasta Mailiksen nukkumaanmenoajan jälkeen? Mailis on vastapainoksi aika hyvin päässyt uhmaikään kiinni. Meillä on tosi leppoista kotona varsinkin silloin kun äiti koittaa vähän suunnitella matkaa, tehdä pikaisia viikkosiivoja ja niitä kouluhommia kaikkia samaan aikaan koulu- ja tarhapäivän jälkeen. Onneksi on ne kommuuni-illalliset, muuten meillä ei varmaan oltaisi syöty mitään tällä viikolla.

Viikonlopun ohjelmassa on toinen toistaan fiinimpiä tilaisuuksia (sunnuntaina esim. jumalanpalvelus kirkossa jonka Celine Dion kelpuutti vihkikirkokseen), eli olen miettinyt pääni puhki miten me pukeudutaan matkalla. Mailiksella on ihan yhtä vähän juhlamekkoja kuin tahrattomia vaatteitakin, ja suunnittelun helpottamiseksi viikonlopuksi on luvattu kylmää ja sateista. Jos olisin käyttänyt kaiken tämän ja pinaatti-illallisen ruokamäärien suunnitteluun käytetyn ajatustyön väitöskirjatutkimuksen suunnitteluun, se olisi varmaan jo toteutusvaiheessa.

Äsken huomattiin että meiltä puuttuu viisumeista tältä vuodelta allekirjoitus jolla todistetaan että ollemme edelleen koulussa kirjoilla. Se olisi varsin tärkeä juttu paluuta ajatellen, ja sen käsittelyyn menee yliopistolla viisi päivää. Lento lähtee 16 tunnin päästä. Varaudumme vakuuttavin selityksin paluumatkaan sunnuntai-iltapäivänä jolloin koulusta ei tietenkään saa ketään sellaista puhelimeen joka voisi vakuutella tullimiehille että meidät saa päästää takaisin maahan.

Nyt lakkaan kynnet, käyn kuumassa suihkussa ja sitten kaadun sänkyyn. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.