sunnuntai 26. elokuuta 2018

Suomiloma osa 2

Sillä aikaa kun äiti ihaili arkkitehtuuria, lapset uivat Nummijärvessä ja ulkoiluttivat koiria mummin kanssa. Kesä oli erikoinen siitä että järvessä tarkeni erinomaisesti uida ihan ilman saunaa (itse asiassa saunassa ei taidettu tällä reissulla käydä kuin kolme kertaa).
Molemmat lapset ovat puhuneet Suomessa ratsastamisesta koko vuoden, ja nyt sinnekin vihdoin taas pääsi!
Bea tosin oli hevosurheilusta enemmän innoissaan ajatuksen tasolla, sillä se ei halunnut enää mennä toista kerta ratsastamaan tämän reissun aikana.
Mailis sen sijaan olisi varmasti mennyt useammankin kerran. Ehkä ensi kesänä se jo saattaisi mennä ilman taluttajaa. Lapset siis kävivät ratsastamassa tallilla, jonka omistajan lapsuuden kotipaikassa itse kävin aikoinani monta vuotta hoitamassa hevosia (ja joka tässä taluttaa Mailiksen hevosta). 

Seuraavaksi mentiin taas iltarientoihin ilman lapsia (vaikkakin ensin vähän lasten kanssa). Karo oli jo lupautunut menemään Salon keskustassa järjestettäviin SaloFestihin, ja lyöttäydyimme Minnan kanssa mukaan. Ensin ehdimme viettämään kivan lauantaipäivän ensin tehokkaasti shoppaillen, ja sitten Karon luona hengaillen.
Äiti poimi koiramenostaan tullessaan lapset mukaansa, ja me jatkoimme naisporukassa illanviettoa. Etkojen tarjottavat ovat huomasti parantuneet sitten teinivuosien (kiitos vielä kestitsemisestä Karo!), mutta muuten Salon yössä oli hyvinkin samanlainen meno kuin 15 vuotta sitten (lähes niin kauan siitä taitaa olla kun viimeksi olin baarissa Salossa). 
Oli kiva törmätä tuttuihin, ja syödä makkaraperunat aamuyöllä ennen kuin kömmimme Minnan kanssa Karon takkahuoneeseen yöpuulle. 
Toinen asia mikä on muuttunut teinivuosista on että tämänikäisenä osaa ilmeisesti juhlia niin että koko seuraava päivä ei mene harakoille. Aamulla haimme siis ensin Vernerin isältään ja sitten Mailiksen ja Bean mummin luota, ja ajoimme Nummijärvelle Karon mökille. 
Uitiin ja saunottiin koko iltapäivä ihanassa säässä ja parhaassa seurassa (lapset ja lapsenmieliset myös treenasivat Minnan johdolla uimahyppyjä). 

Kotiseutuviikonlopun jälkeen suuntasimme vähän isompaan metropoliin eli Turkuun Sinin luo. Heti ensimmäiseksi menimme hakemaan kulttuuria Aboe Vetus Ars Novasta. 
Ennen kulttuuria syötiin jädet ja juotiin kuohuvat museon edustalla.
Sini kiersi muinaista Turkua museossa Simon, Mailiksen ja Bean kanssa sillä aikaa kun itse kuljin Aapon perässä. Muistin jopa miten vaihdetaan vaippa!
Koska mitään ei mennyt reissulla rikki, saivat lapset tikkarit kotimatkaksi.
Valter liittyi seuraan töidensä jälkeen, ja siinä vaiheessa olimme jo niin voipuneita kaikesta kulttuurista, että oli aika hetken istua sohvalla ja nauttia toisenlaisesta laatuviihteestä.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa bussilla Mynämäkeen, mutta sitä ennen ehdimme vielä leikkipuistoon serkkuköörin kanssa.
Mynämummilassa virallisessa ohjelmassa oli rapujuhlat, mutta lähes yhtä hienoa oli ihastella mummin muumioitunutta lepakkoa. Se on suuri hitti kaikkien lastenlasten keskuudessa.
Sillä aikaa kun Sini teki itselleen tällaisen hienon seppeleen, niin itse tein monta huonoa seppelettä että muutkin saisivat omansa. 
Kuten aina mummilassa ollessa niin menimme tälläkin kertaa hautausmaalle, pikaisesti Matin mökille Korvensuuhun, ja tietysti omalle mökille paistamaan makkaraa.
Onneksi makkaranpaiston jälkeen alkoi kova sade, eikä tarvinnut huolestua kuivan metsän kohtalosta (jota kyllä etukäteen kastelimme lammen vedellä). Ikävä kyllä kuiva kesä tarkoitti myös sitä että Bean haaveet mustikanpoimimisesta eivät toteutuneet. 

Kolmantena mummilapäivänä Virve-mummi ajoi hakemaan meitä. Tässä siis kuva siitä kun kolme sukupolvea naisia kerääntyy teknologian ympärille (kuvan otin tietysti itse omalla kännykälläni). 

lauantai 25. elokuuta 2018

suomiloma osa 1

Olemme olleet kotona jo melkin kaksi viikkoa, mutta tässä takautuvasti lomakuvia vasta nyt.
Vietimme siis lasten kanssa elokuun kaksi ekaa viikkoa Suomessa.

Ensimmäisenä päivänä lähinnä toivuimme aikaerosta, mutta heti toisena päivänä Sini tuli perheineen mummilaan meitä viihdttämään. Sini oli suunnitellut ja organisoinut Bean syntymäpäiviä varten My Little Pony- teemaisen aarteenetsinnän. Tässä innokkaat osallistujat ja innokas ryhmänohjaaja
Sini oli keksinyt kokonaisen My Little Pony tarinan, ja jokaisella "rastilla" kuultiin uusi pätkä tarinaa, ja sitten vapautettiin ponit vankilastaan. 


Itse osallistuin lähinnä vahtimalla Aapoa, joka oli ikävä kyllä vielä vähän liian pieni osallistumaan aarrejahtiin(intoa sen sijaan ei puuttunut yhtään). 
Ponien vapautuksen jälkeen söimme ja valitimme kuumuudesta, sillä Suomen poikkeuksellisen helteinen kesä sen kun jatkui vaan. 

Helteiden lisäksi poikkeuksellista tällä reissulla oli se että molemmat tytöt olivat tosi isoja, eivätkä enää juurikaan tarvinneet äidin hoitoa. Synttäripäivän lopuksi jätinkin siis lapset mummin hoteisiin, ja lähdin Sinin ja Valterin mukana Turkuun yöksi. Seuraavana aamuna hylkäsimme loputkin lapset, ja suuntasimme Mynämäelle hakemaan Mailis-mummia. Mynämäeltä jatkoimme matkaan Noormakkuun ja Villa Maireaan, johon Sini oli varannut meille liput vierailukierrokseen. 

Kävimme ensin luonaalla Noormarkun ruukkialueella (jota siis Villa Mairen isäntä johti aikoinaan), ja sitten oli opastetun kierroksen aika.

Villa Mairea on Alvar ja Aino Aallon kokonaan suunnittelema yksityiskoti, ja ikävä kyllä siellä ei saa sisällä kuvata koska se on yhä yksityiskäytössä. 

Tyydyimme siis kuuntelemaan korvat tanassa sisällä, ja kuvaamaan ulkona varsinaisen opastetun kierroksen jälkeen. Tässä Sini inspiroituu sisäänkäynnin rimoituksesta.
Takapihalla oli tälläinen ihana grillialue. 

Haluan nyt sisustaa kaiken valkoisella, puulla, rottingilla, viherkasveilla, ja sitten vähän lisätä tuollaista syvänsinistä. 
Tällainen sauna ja saunan ovi olisi ihan kiva myös.
Kaiken kaikkiaan meillä oli ihan tosi kiva päivä! Siitä on myös ainakin kymmenen vuotta kun ollaan viimeksi saatu jutella ihan rauhassa Sinin ja mummin kanssa, ja se oli oikeastaan se kivoin asia tässä päivässä.

Ei muuta kun valitsemaan uusi mummi-pojantytär -päiväretkikohde seuraavaksi kesäksi!

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Danièlen ja Laurentin häät

Meillä on tänä kesänä kolmet häät, joista ensimmäiset olivat Vincen isän ja äitipuolen häät kesäkuussa. He ovat olleet yhdessä 33 vuotta, ja Vincen lisäksi heillä on yksi yhteinen aikuinen tytär, ja viime kesänä he vähän yllättäen ilmoittivat kihlauksestaan.

Häihin johtanut suhde ei siis ollut ehkä se kaikkein tavallisimman mittainen, mutta muuten häät seurasivat aika perinteistä kaavaa. Kesäkuun viimeisenä lauantaina siis ajoimme tunnin päähän Montrealin pohjoispuolelle samaan pikkukaupunkiin jossa Vincen vanhemmilla on mökki (häät tosin järjestettiin mökin sijaan kaupungin keskustassa olevassa hotellissa).

Tässä odotamme juhlakaluja saapuvaksi (Vince oli isänsä best man, ja saapui mökiltä isänsä kanssa, kun taas minä tulin lasten kanssa suoraan hotellille).
Morsian saapuu.
Vihkiparin lapset Simone ja Vincent toimivat todistajina, ja lukivat pienen tekstin seremonian aikana. 
Mailis ja Bea taas olivat vastuussa sormuksista. 
Kun vihkipari oli saatettu onnistuneesti avioliiton satamaan, juotiin koktailit hotellin terassilla painostavan kosteasta ilmasta huolimatta. Alun perin seremoniankin piti olla ulkona, mutta iltapäivän ukkoskuurovaara toi virallisen osuuden sisälle.

Tässä Mailis ja Bea pikkuserkkuineen. 
Tämän jalkeen ilta jatkui perinteisesti hääleikeillä, puheilla, ja tietysti illallisella.
Ja sitten kakun leikkaamisella.
Lapset jaksoivat jammailla melkeen puoleen yöhon asti, ja sitten pienimmiltä loppui veto. Onneksi meillä oli huone samasta hotellista, eli sinne oli helppo siirtyä nukkumaan muutamien jäädessä vielä juhlimaan.
Aamulla lapset nukkuivat reippaasti yli yhdeksään, mikä oli erityisen tervetullutta Vincelle, joka kotiutui aika huonossa hapessa aamun pikkutunneilla. Aamulla kävimme vielä brunssilla tuoreen avioparin luona, ja ehdimme uimaankin heidän uima-altaaseensa ennen kuin ajoimme takaisin Montrealiin.

Tämä viikonloppu muuten aloitti Montrealin tämän kesän pahimman helleaallon, ja sunnuntaina yläkerrassa oli nukkumaan mennessä 30 astetta lämmintä ja niin kosteaa että silmälasit huurtui kun nousin suoraan viileästä kellarista yläkertaan. Huonosti nukutun yön jälkeen siirsimmekin patjat kellariin, ja nukuimme siellä seuraavan viikon.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Bea 6v!

Bea täytti tänään kuusi vuotta! Sankari oli hereillä jo samaan aikaan kuin minäkin, mutta jaksoi hyvin odottaa sängyssä sen aikaa että laitoin kakkutarjottimen valmiiksi, ja kävin tekemässä kukkaseppeleen. 
Lahjoja ei tänään juurikaan saanut, mutta lapset viettivät päivän grandmaman kanssa museossa, ja jäivät syntymäpäiväillallisen jälkeen sinne yökylään.
Tuntuu hassulta että kuopuksenkin syntymästä on jo kuusi vuotta, mutta toisaalta tämä on sitä helpompaa ja kivempaa mitä vanhemmaksi lapset tulevat!