maanantai 22. tammikuuta 2018

Bean hiihtoviikonloppu

Menneenä viikonloppuna lasten täifarmi oli vihdoin selätetty, ja ne pääsivät Vincen isän mökille talviurheilemaan. 
Runsas tankkaus on tärkeää urheilijoille, ja heti alkupuuhiksi Bea saikin käyttää joululahjaksi saamaansa (ja mökille jätettyä) lastenuunia jossa voi paistaa ihan oikeita (mini) leivonnaisia.
Tässä suklaisia pikkupipareita jos koristellaan.
Yökyläilyn varsinainen tarkoitus oli kuitenkin Bean varustaminen hiihtoa varten. Se taisi saada Mailiksen vanhat monot ja sauvat, mutta kaupasta uudet sukset (Mailis taisi aloittaa hiihdon vuotta myöhemmin kuin Bea, koska olimme neljä vuotta sitten vielä Michiganissa).
Bea oli jaksanut hiihtää puoli kilometriä ja Mailis yhden, eli kyllä se siitä lähtee (hitaasti). Bea kyllä taisi tykätä hiihtämisestä kovin.

Sillä aikaa kotona me kävimme ostamassa ekotorilta Vincen toimistoon yliopistolle pienen pöydän, ja sitten ajoimme viemään sen sinne. Jäimme kaupungille kahvilaan tekemään töitä joksikin aikaa, ja illalla lenkkeilimme leudossa talvisäässä yhteen paikalliseen ravintolaan. Seuraavana päivänä ehdin vielä ommellakin vähän ennen kuin lapset tulivat kotiin. Oikein kiva viikonloppu siis!

Nyt alkuviikosta täällä sataa jäätä (siis sellaista vettä joka jäätyy heti osuessaan katolle, auton lasiin, tai tielle), ja osa tuttavista jännittää että onko koulut huomenna kiinni (tuskin, koska lähes kaikki lapset kävelevät tähän lähikouluun). Onneksi itselleni sattui huomiseksi kotityöpäivä, eikä autoa tarvitse nytkäistä liikkeelle kuin vasta keskiviikkona. 

maanantai 8. tammikuuta 2018

lomapäivät

Täionngelman takia joululoma viikkoa tuli vietettyä eristyksissä kavereista, ja kovien pakkasten takia ulkoilu jäi lyhyeksi joka päivä, mutta silti meillä oli oikein hyvä viikkoa (tai siis oikeastaan kaksi viikkoa viimeisestä koulupäivästä).
Aamulla lapset ottavat aika rennosti ja lukevat tai puuhailevat omiaan siihen asti että saan vietyä peitot ulos pakkaseen, vaihdettua lakanat, ja tarkastettua täit.
Olen myös koittanut saada lapsia mukaan roska- ja pakkaustietoisuuteen, ja välipäivinä ne tekivät itselleen pienet pussit joihin saa sitten ostaa ehkä karkkia tai vaikka rusinoita irtokaupasta. Mailis ompeli pussit...
ja Bea virkkasi narut. 
Aika hyvät tuli!
Täällä on ollut ihan hullun kylmä, eikä ulkoilut ole kestäneet kovin kauaa. Pakkanen on lähes koko ajan allut kahdenkymmen pahemmalla puolella, ja lisäksi useampana päivänä on tuullut kovin.  Yhtenä päivänä oli piirun alle 20 astetta, ja vietimme melkein tunnin pulkkamäessä (keräsimme samalla yhden pulkallisen roskia ylösnousujen aikana). Seuraavana päivänä menimme takaisin, mutta tuulen kanssa pakkaslukemat olivat neljässäkymmenessä, ja kestimme ulkona tasan kymmenen minuuttia.
Vincekin on saanut kyllikseen palelemisesta, ja kävi ostamassa lämpimän talvitakin. Takkikaupassa on tuollainen kylmäkaappi jossa oli -20 astetta, ja siellä siis sai käydä kokeilemassa että tarkeneeko.
Näin kylmällä talokaan ei oikein pysy lämpimänä, ja kaikissa ikkunoissa on pieni jääkerros. Makuuhuoneissa on ollut aavistuksen vajaa +14 astetta, eli aika freesi lämpötila (Vince on ainut joka valittaa että on kylmä, eikä sekään valittanut ennen kuin se sai tietää mikä oikea lämpötila on).
Tänään on pehmeä lasku arkeen, sillä Mailiksella ja Bealla on koulusta vielä vapaapäivä. Huomenna palaamme sitten kaikki tahoillamme arkeen!

lauantai 30. joulukuuta 2017

joulu

Lähdimme joulunviettoon Bromontiin aatonaattona räntäsateessa, mutta onneksi perillä on tilaa temmeltää sisälläkin. Päivän ainut puuha oli komean kuuden koristelu, ja jo muutamana vuonna olen ominut latvan koristelun itselleni. Oikealla kuva valmiista kuusesta iltavalaistuksessa. 
Aattona ulkoitiin ensin kirpeässä pakkassäässä, ja sitten iltapäivällä sisällä leikkiessä huomattiin että Beallakin on täitä. Huoh. Kirkkoon siis lähti kaksi lasta tiukoissa leteissä. 

Lapsia tämä ei kylläkään juurikaan haitannut, ja illalla meno oli villi sekä ennen lahjojen avaamista että sen jälkeen.
Mailis sai Evelyniltä polaroid-kameran ja kaksi pakettia filmiä, ja ainut perhekuva joululta on Mailiksen kamerasta.
Loppuillasta suvun muusikot musisoivat ja juhlinta jatkoi pitkälle yöhön. Onneksi pakotin Bean päiväunille ennen kirkkoa, sillä lapsetkin menivät jouluyönä nukkumaan vasta puolenyön aikaan (itse taisin mennä nukkumaan vasta kahden jälkeen, mutta onneksi joulu on kerran vuodessa vaan). Kaiken kaikkiaan jouluaatto oli oikein onnistunut!
Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan Montrealiin vähän väsyneissä tunnelmissa. Kävimme kotona ruokkimassa kissat, ja suuntasimme sen jälkeen Vincen isän mökille toisen joulun viettoon. Sieltä ei oikein tullut otettua kuvia, mutta tässä Simone ja innokkaat tontut lahjoja jakamassa.
Lasten piti jäädä tänne viettämään välipäiviä, mutta "yllättäen" isovanhemmat eivät olleet kovin innoissaan ottamassa täitä riesakseen. Tulimme siis kaikki kotiin Tapaninpäivänä, ja aloitin tiukan täiseulan. Luulen että en aluksi ollut ollenkaan tarpeeksi tarkka munien poiston kanssa, ja olen nyt koittanut ottaa vahinkoa takaisin. Toivottavasti lapset siis pääsevät mökille vielä ennen koulun alkua.
Aatosta asti on ollut todella kireä pakkanen, ja tänään taisi olla leudoin päivä jolloin elohopea nousi jopa -19:sta asteeseen hetkeksi. Yläkuvassa luistellaan kirpakassa -25:een pakkasessa. Toisaalta on ollut todella aurinkoista, ja se on vähän kompensoinut sitä että näin kylmällä talo ei oikein tahdo pysyä lämpimänä.
Välipäivät ovat siis menneet oikein rennosti täikampa kädessä ja luistimet jalassa. Huomenna otamme uuden vuoden vastaan anopilla, ja sitten jatkamme rentoa lomailua vielä viikon ennen arjen alkamista. Hyvää alkavaa vuotta kaikille kotosuomeen!

maanantai 18. joulukuuta 2017

joulujuhlaviikonloppu, kutsumattomat vieraat, ja hyvän mielen ruokaostokset.

Viime viikolla meillä oli yhteensä viidet pikkujoulut (Vincellä kahdet työpaikan juhlat, Mailiksella partion juhlat, Bealla oman luokan joulujuhla, ja lauantaina suomikoulun juhlat), ja tänään on vielä oman työpaikkani joulujuhlat. Sitten opetan vielä tiistain ja keskiviikon, mutta sitten lukukausi on siinä! (paitsi kokeet pitää korjata ennen aattoa).

Tässä kuva Bean luokan juhlasta jossa se melkein uskalsi laulaa ääneen (Bea siis tuossa toiseksi ylimmän rivin tässä reunassa raitapaita päällä). Laulamisen jälkeen askartelimme yhdessä.
Lauantaina Vince jäi kotiin potemaan krapulaa tultuaan kotiin aamukolmelta, ja me lähdimme suomikoulun joulujuhliin. Nappasimme nopeasti teepannu kädessä aamulla yhteiskuvan koska olimme kerrankin kaikki aika puhtaita ja juhlavaatteet päällä (kuten yläkuvasta huomaa niin en muistanut perjantaina että Bealle olisi voinut laittaa mekon, eikä muistanut Beakaan joka on yleensä näistä asioista aika tarkka).
Tässä Bean ryhmä valmistautuu esittämään Kas metsämökin ikkunasta. Bea on ollut Montrealiin muutosta asti mun suomikouluryhmässä (eli olen opettanut eri ikäisiä lapsia Beaa seuraten), mutta tänä vuonna se on siirtynyt uuden opettajan ryhmään. Sitä jännitti ensimmäisella kerralla tosi paljon, mutta heti sen jälkeen se sanoi että uuden opettajan kanssa on kivempaa kuin äidin kanssa (ei ollut ylläri, sillä mun ryhmässä tehdään aika samat jutut vuodesta toiseen, ja Bea on jo tehnyt ne kaksi kertaa. Lisäksi tämä ope on ammatiltaan ala-asteen opettaja).
Joulupukkikin pääsi Suomesta asti tulemaan! Bea rekrytoi perinteisesti Mailiksen mukaansa joulupussinhakureissulle.
Koulun yhteispotretti (joskin ainakin kymmenen lasta puuttui lauantaina). Juhlien jälkeen syötiin riisipuuroa ja suklaata.
Lauantai-iltana olin kylvyssä rentoutumassa juhlahumusta ja katsomassa Netflixin sarjaa Kuningatar Elizabethista kun Mailis huusi sängystään "äitiiii!!! mun päässä on joku ötökkä!"
Seuraava tunti googlattiin päätäitä ja sekoiteltiin oliiviöljy-teepuuöljysekoitusta joka levitettiin hiuksiin yöksi. Sekä elmukelmu että sitä paikallaan pitänyt pipo oli aamulla lähtenyt pois, ja kaikki petivaatteet olivat ihan oliiviyöljyssä. Eli aamu alkoi pyykinpesulla (ja herrasväen pikkuleipien paistamisella) sillä aikaa kun papa lähti ostamaan täikampaa. Kamman saavuttua pesin Mailiksen hiukset ja kampasin niitä lähes tunnin, mutta luulen että kaikki kuorituneet täit on nyt lähteneet, ja nyt pitää enää siis poistaa mahdollisesti vielä kuoriutuvat täit. Aika seikkailu siis! Onneksi täitä ei näyttänyt olevan kenelläkään muulla.
Täiseikkailun ja pyykinpesun lisäksi ehdimme "irtoruokakauppaan", sillä tavoitteeni on jo pidemmän aikaa ollut vähentää roskan- ja kierrätysroskan määrää, ja olen todennut että suurin osa siitä muodostuu meillä ruokapakkauksista. 
Tämä ruokakauppa on ihan työmatkani varrella (en vaan ollut koskaan huomannut sitä!), eli siellä on tulevaisuudessa todella helppo käydä ostamassa lähes kaikki kuivaruoka-ainekset omiin pusseihin ja purkkeihin!
Ei yhtään pakkausjätettä tästä satsista! Jee!
Nyt kun saan vielä Vincen alkamaan ottamaan aina omat purkit ja pussit mukaan tavalliseen ruokakauppaan esim. leikkeleitä ja leipää varten, niin tilanteen pitäisi alkaa todella parantua. Tavoitteenani on ettei meistä neljästä tulisi enempää kuin yksi pieni keittiön roskis täyteen viikossa (parhaillaan ollaan noin kahdessa). Lisäksi ruokakaappi näyttää kivemmalta kun iso osa kuiva-aineista on lasipurkeissa eikä omissa pahvi- ja muovipakkauksissaan.