keskiviikko 14. lokakuuta 2015

kiitospäivä

Viime viikonloppu oli pitkä viikonloppu koska maanantaina viettiin Kanadan kiitospäivää. Vincen perhe ei varsinaisesti juhli kiitospäivää kuten ei muutkaan ranskankieliset yleensä, mutta tänä vuonna olimme Vincen isän mökillä perinteisellä kiitospäivän kalkkunaillallisella. Täällä on ruska-aika parhaimmillaan, ja maisemat olivat hienot sekä matkalla että mökillä. 
Lapset ja Vincen äitipuoli Danièle kävelyllä sunnuntaiaamuna.

Maanantaina kävi älytön tuuri, ja ylimääräisenä vapaapäivänä oli yli 20 astetta lämmintä! Sain tehtyä kesän viimeisiä puutarhatöitä (siirrettyä pionin, kaivettua yhden kukkapenkin kevääksi, istutettua siemeniä, ajettua vielä kerran nurmikon...), ja ehdittiin vielä askartelemaan Halloween-koristeita lasten kanssa. Nyt kun vielä ehtisi ompelemaan Mailiksen halloween-asun...
Nämä kummitusmorsiamet tehtiin mynämummin vanhasta alushameesta jota olen näköjään säilönyt reikäisenäkin siltä varalta etta käyttäisin pitsin joskus (onneksi säilöin!).
Sitten laitoin lapset töihin keräämään miniomenia. Ajattelin koittaa että jos niistä saisi tehtyä sellaista omena"hyytelöä" mitä voi laittaa vaikka paahtoleivän päälle. Nämä on niin pieniä ettei näitä viitsi kuoria, mutta sitä hyytelöä varten ei kuulemma tarvitse.
Syksyn työkuvioiden selvittelykin on nyt vihdoin ohi. Opetan jo kahdessa koulussa, mutta olin viime viikolla haastattelussa kolmannessa koulussa haastattelussa. Toisesta vanhoista kouluistani onneksi tuli kaksi sijaisuutta hakuun, ja aloitan ne tällä viikolla. Eli sain ilmoittaa sinne kolmanteen kouluun etten enää haluakaan hakea sitä paikkaa. Nyt mulla on ensimmäistä kertaa täysipäiväisesti toitä (eli yhteensä viisi kurssia). Tämä ja ensi viikko on vielä varmaan vähän hulinaa kun koitan saada kaikki asiat järjestykseen (kurssin aloittaminen keskeltä kun on vähän hankalaa), mutta eiköhän tämä tästä. Ja nyt on sitten varaa ostaa se ikkuna ja siihen karmit.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

kerran vielä...

...piknik järven rannalla (ja pieni taloprojekti).
Ilmat ovat viilenneet nopeasti, ja lämmityskin on jo täytynyt laittaa päälle ettei öisin tule liian kylmä. 

Syksyn työasiat alkavat vihdoin selkiintymään, vaikka huomenna on kyllä vielä yksi työhaastattelu (mutta en ole ihan varma ottaisinko sitä paikkaa edes vastaan vaikka saisinkin ettei syksystä tule liian kiireinen...). Lisäksi päätettiin rykäistä vielä yksi taloprojekti kun päätettiin vaihtaa olohuoneen vanha, vetoinen, ja ruma ikkuna uuteen (puiseen ja vanhemmannäköiseen).
Yläkerrassa odottaa vielä neljä muuta, mutta ehkä sitten ensi kesänä. Ikkunaprojekti oli sillä lailla klassinen että se piti hoitua todella helposti (ikkunamiehet tulee ja vaihtaa ikkunan), mutta sitten vähän kurkattiin alumiini(!)karmin alle, ja sielä paljastui puolilaho puukarmi.
Mutta se on varmaan hei alkuperäinen kun siinä on lyijymaaliakin pinnassa! (lyijymaali poistui markkinoilta vuonna 1978, mutta sitä käytettiin paljon ennen sitä varsinkin ulkopinnoissa). 
Eli nyt pitää laittaa myös karmit vaihtoon. Ihan siihenkään ei taida riittää omat taidot ja työkalut, eli ehka tämä meneekin aika kivuttomasti kun lähes koko projekti pitää ulkoistaa. Kuulemma ikkunanvaihtoon menee pari tuntia, eli toivottavasti kuukauden päästä kun ikkuna tulee tehtaalta ei ole vielä ihan hirveän kylmä...

Ai niin ja ostettiin sitten uusi lämminvesivaarajakin kun nykyinen on vuokralla (kuulemma aika yleinen käytäntö täällä), ja tulee ajan myötä kalliimmaksi kuin oman ostaminen. Siinäkin onneksi isoin homma oli valita sopiva malli rautakaupasta, ja sitten se tullaan asentamaan kotiin. 

Todella glamouria tämä vanhan talon omistajan arki ja ostokset. Onneksi välillä voi käydä järvenrannassa juomassa kaakaota ilta-auringossa.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

omenassa

Quebecin syysperinteisiin kuuluu omenatarhassakäynti (kuten Michiganissakin), ja viime viikonloppuna Mailis ja Bea kävivät Vincen isän ja Danièlen kanssa omenatarhalla.
Omenanpoiminnan lisäksi omenatarhoilla on yleensä muutakin puuhaa, niin kuin leikkipaikka ja traktoriajelua.
Eilen kävimme vielä naapureiden kanssa toisella omenatarhalla. Suunnilleen kaikki Montrealissa olivat saaneet saman idean, ja moottoritiellä madeltiin ja omenatarha oli tupaten täynnä.
Bea ja Noah.
Bea ei uskaltautunut tikkaille, vaan keräsi omenia lähinnä alaoksilta.
Nyt meillä on sitten kamalasti omenia kotona. Viime viikolla nämä samat naapurit olivat meillä iltapäiväteellä, ja tein omenahyveen, mutta vielä ei näy omenakulhon pohja. 
Vielä täällä on siis ollut näin lämmin, mutta ensi viikolla näyttää siltä että ilmat viilenee huomattavasti. Sain lopulta kolme kurssia syksyksi, mikä on ihan kiva määrä olematta ollenkaan kiireinen. Tulossa on siis viime syksyä rennompi syksy, varsinkin kun kaksi kolmesta kurssista on sellaisia etta olen opettanut ne ennenkin, ja se yksi uusi on englanninkielisestä lukiosta (tuntien valmisteluun englanniksi menee puolet vähemmän aikaa). Jos tässä viela sitten ehtisi vielä vaikka jonkun taloprojektin ennen talven tuloa...

mailiksen kaverisynttärit

Pitihän Mailikselle järjestää kaverisynttäritkin, vähän vain jälkijunassa. Mailiksen kaveriporukassa on selvästi trendinä pitää teemajuhlat esimerkiksi tanssistudiolla tai muussa harrastuspaikassa, mutta päätimme kuitenkin järjestää juhlat kotikutoisesti omassa puutarhassa. Suunnittelin juhlapuuhaksi aarteenetsinnän erilaisilla rasteilla, ja tein valmisteluja pitkälle yli puolen yön edellisenä iltana.
Vieraita oli 7 ja omia lapsia 2, ja oli siinä aika paljon hulinaa.Tässä kuvassa taidetaan selvittää salakirjoitusta teltassa.
Kaikkia lapsia ei askartelujutut kiinnostaneet, ja onneksi oli hyvä ilma ja vilkkaammat lapset saivat juosta pihalla samalla kun muut askartelivat. Viimeinen rasti oli omien muffinsien koristelu (kuvassa), ja se kiinnosti tasapuolisesti kaikkia.
Kolme tuntia hujahti lasten mielestä nopeasti, mutta vanhempien mielestä loppu ei tullut yhtään liian aikaisin. Luulen että koko porukalla oli kuitenkin hauskaa, ja Mailis ja Bea viihtyivät lahjojen kimpussa onneksi loppuillan, ja me saimme siivota rauhassa ja vetää hieman henkeä. Ja onhan tässä koko vuosi aikaa toipua ennen seuraavia juhlia.