keskiviikko 6. toukokuuta 2020

etätöitä

Opetuksen uudelleen suunnittelu etänä on ollut jokseenkin haasteellista, ja kahden lapsen kotona opettaminen (ja yleinen jatkuva kotonaoleminen) on vaikeuttanut tätä kaikkea huomattavasti. Yleensä teen kotona töitä keittiön pöydän ääressä, mutta nyt se on lähes mahdotonta koska kaikki muutkin ovat keskikerroksessa koko ajan.

Aika usein menen Vincen toimistoon, mutta siellä ei ole kauheasti pöytätilaa, ja lisäksi Bea tulee usein puuhailemaan omaan huoneeseensa (joka siis on samaa tilaa). 
Särmin toisella puolella on myös toinen jatkuva työmaa, eli pyykkikeko. Olen koittanut vähentää pyykin määrää kirjoittamalla lapsille seinään ohjeet siitä mitkä vaatteet pitää aina laittaa pyykkiin ja mitä voi pitää useammin kuin kerran. Mailis totesi lapusta että "hyvä että se on suomeksi, sillä en halua että kaverit jotka tulee kylään voi lukea sen ja huomata että en osaa laittaa oikeita asioita pyykkiin".

Toisinaan Vince on videopuhelussa omassa toimistonurkkauksessaan, ja joudun soittamaan omille oppilailleni esimerkiksi Mailiksen huoneesta näin ammattimaisesta ympäristöstä.
 
Välillä taas nauhoitan luentoja kellarissa joka ei ole yhtään ideaalia, koska sinne kuuluu kaikki keskikerroksen melut, mutta ainakin siellä saa suunnilleen olla näkemättä muita perheenjäseniä. Kissan tosin tunkevat sinne hanakasti, ja kävelevät näppiksellä. Ja aamuisinkaan ei saa olla rauhassa koska lapset tunkevat sinne lukemaan Aku Ankkoja.
Joskus hyvin harvoin olen kuitenkin tässä keittiönpöydän ääressä, ja haaveilen ajasta jolloin se taas on varsinainen työpisteeni kotona.
 
Karanteeniin alusta asti olen myös tehnyt töitä iltaisin ja viikonloppuisin, mutta toivon että kohta olen sellaisessa kohdassa kurssien kanssa että (vajaiden) työpäivien tekeminen virka-aikaan olisi riittävää. Päätin että huolimatta siitä että tuskin pääsemme Suomeen tänä kesänä, en jaksa opettaa kesäkursseja näissä olosuhteissa tämän lukukauden jälkeen, eli joka tapauksessa vajaan kuukauden päästä tilanne on paljon parempi. 
Sitä odotellessa!

torstai 23. huhtikuuta 2020

sisarusrakkautta

Karanteenissa ei ole muita kavereita kuin oma sisko, ja se on aika kamalaa, mutta toisaalta tämä on myös ehkä vahvistanut sisarussuhdetta. Toki ne tappelevat edelleen tasaisin väliajoin, mutta viime viikonloppuna ne rakensivat majan Mailiksen huoneen lattialle, ja nukkuivat siellä. Majaan mahtui van yksi patja, eli ne joutuivat nukkumaan tiivimmin kuin yleensä, mutta silti nukkuivat täällä kolme yötä.
Ja tämä siis siitä huolimatta että Bea oli ensimmäisenä yönä noussut unissaan valonkatkaisimelle, vilkutellut valoja ja puhunut sen verran että Mailis heräsi. Sen jälkeen se oli kömpinyt takaisin majaan jatkamaan uniaan, eikä tietenkään aamulla tiennyt tästä mitään.

Joku aika sitten Bea oli harmissaan koska sen nukella ei ollut riittävästi vaatteita, ja seuraavina päivinä Mailis ompeli sille ensin yhden mekon, ja sitten koko vaatekaapillisen vaatteita (ja askarteli vaatekaapin muropaketista).
 
Tällä viikolla syksyllä tänne muuttanut suomalainen perhe otti yhteyttä ja kysyi olisiko meillä antaa heille vähän askartelutavaroita. Nettikaupoista alkaa olla tarvikkeet vähissä, ja heidän lapsensa olivat meillä kyläillessään huomanneet että meillä oli niitä aika paljon. Mailis ja Bea innostuivat tästä hätäapuaprojektista, ja viettivät yhden aamupäivän keräten tarvikkeita (se oli sellainen aamupäivä ettei ketään huvittanut olla koulussa). Parin tunnin keräämisen jälkeen nämä kaikki olo koossa:
Ja sitten ettei jäisi sellaista kuvaa että karanteenielo olisi auvoista, niin tässä loppuun kuva siitä miltä Bean huone näyttää ihan joka iltapäivä (ja ilta, jolloin se toteaa että "siivotaan huomenna").

lauantai 11. huhtikuuta 2020

liikuntaa ja (lisää) tyylikokeiluja

Korona-raportit jatkuvat! Ruokakauppaan mennään nyt jonottaen ensin käsienpesupisteelle, ja sitten saadaan desinfioitu kärry käteen. Siitä sitten jatketaan kaupan sisään kanssashoppailijoita vältellen, ja kierretään hyllyjen välissä vain nuolien osoittamaan suuntaan. 
  
Muuten hyllyiltä on löytynyt kaikki tarvittavat, mutta leipomisosasto näytti tältä. Kaikki muut siis tuntuvat purkavan korona-ahdistusta leipomiseen, mutta itse olen kuitenkin vielä välttynyt siltä asteelta.

Sen sijaan heti ensimmäisenä lämpimänä päivänä olin koko päivän hoitamassa puutarhaa. Siivosin kuolleita lehtiä kukkapenkeistä, ja siirsin pari syreenintaimea huonoista paikoista parempiin paikkoihin. 
  
Toiveena on että tuon naapurin roskakuormasta ottamani rautaportin molemmille puolille kasvaisi syreenipuska. Tuo oikeanpuoleinen on lähtenyt aika hyvin jo kasvamaan, ja nyt vaan harmittelen etten silloin kolme (tai neljä) vuotta sitten istuttanut tätä toistakin puolta samalla, sillä syreeni kasvaa aika hitaasti. Tulisipa nyt vaan lämpimät ilmat että saisi olla koko ajan ulkona! Tämä talo tuntuu välillä vähän tavallistakin pienemmältä kun kaikki ovat kotona koko ajan. 

Ilmojen kylmyydestä ja koronasta johtuen olen koittanut keksiä lapsillekin liikunta-aktiviteetteja sisällä. Rakensin olohuoneen ovelle balettitangon, ja Bea on ollut jo muutamalla virtuaalisella balettitunnilla sen ääressä. Onneksi sille oli jo löytynyt kirpparilta sekä balettitossut että tuollainen balettobody, sillä kirpputoritkin ovat nyt tietenkin kiinni. Mailista baletti ei kiinnosta yhtä paljon, mutta se on muutaman kerran joogannut kanssani kellarin joogastudiossa.  
Nyt on myös otollinen aika jatkaa kyseenalaisia tyylikokeiluja. Bea vaihtaa vaatteet noin kolme kertaa päivässä, ja tulee näkyviin esimerkiksi tämännäkoisenä.
 
Ensimmäisessä kuvassa se on ottanut mun työkassin ja nahkahanskat (ja hatun jota käytän nyt puutarhassa jos paistaa aurinko mutta ei ole vielä kuuma), ja toisessa kuvassa se on tehnyt itselleen hameen huivista. Toisessä kuvassa näkyy myös vaaleanpunainen raita jonka laitoin sen hiuksiin piristykseksi tällä viikolla. 

Oma pää tarvitsi vielä enemmän piristystä sekä ulkoisesti että sisäisesti, eli tyhjensin loput väripurkista omiin hiuksiin. 
 
Tällä lookilla on hyvä aloittaa videokonferenssit opiskelijoiden kanssa ensi viikolla. Jos etäopetus ei oikein suju yhtä hienosti kuin valtio on ajatellut, niin ainakin tarjoan jotain uutta katseltavaa oppilaille. Toisessa kuvassa on se näky joka odottaa oven toisella puolella kun suljen oven "toimistoon" (eli särmillä erotettuun nurkkaan Bean huoneesta) äänittääkseni luentoja oppilaille. 

perjantai 3. huhtikuuta 2020

karanteeni kiristyy

Kotikoulu jatkuu välillä reippaammissa ja välillä vähemmän reippaissa merkeissä. Valtiojohto on nyt päättänyt että tätä jatkuu ainakin toukokuun ensimmäiseen päivään, mutta yleinen mieipide tuntuu olevan että koulun ovet eivät enää tänä lukuvuonna avaudu.
 
Onneksi on kissa kouluavustajana. Nyt myös tuli määräys siitä että toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksen jatkavat virtuaalisesti koko loppu kevään, eli olemme Vincen palanneet töihin kotoa käsin. On todella helppoa suunnitella uusi opetussuunnitelma, etäopetus, ja uudet kokeet ja muut koulutehtävät kahden lapsen ollessa kotona täyspäiväisesti! Eli käytännössä työmäärä on lisääntynyt ja työtunnit ovat vähentyneet. Lisäksi kotona oma työpöytäni on ollut keittiönpöytä, mutta nyt koko talossa ei ole mitään nurkkaa missä saisi rauhassa keskittyä.

Olemme jakaneet työvuorot niin että aamulla minä istun lasten kanssa keittiössä ja koitan kiristää ja lahjoa niitä tekemään koulutehtäviä, ja sitten ulkoilemme ennen lounasta. Iltapäivällä on Vincen vuoro pitää koulua, ja silloin on yleensä taideaineita. 
Sekä lapset että Vince ovat jatkaneet virtuaalisesti pianotuntejaan. Tuntuu kyllä ehkä vähän hassulta olla Skypessä opettajan kanssa joka asuu naapurissa.

Karanteenin alussa ulkoilimme naapuriperheen kanssa lasten koulun pihalla, ja niihin päiviin osui myös talven viimeinen  (sormet ristiin) lumimyräkkä.
Sittemmin karanteenia kiristettiin, ja kaikki Montrealin puistot ja leikkialueet suljettiin. 
Olin ottamassa kuvaa näistä kieltotauluista kun poliisi saapui paikalle ilmoittamaan että toisten perheiden kanssa ulkoilu on nyt myös kielletty. Onneksi vielä ei sentään ole tullut ulkonaliikkumiskieltoa.

Joudumme siis tästä eteenpäin ulkoilemaan keskenämme, ja enimmäkseen kotipihalla varmuuden vuoksi. Onneksi tähänkin tulee kissa hätiin.
Askartelin sille tämmöiset valjaat siihen asti että yöt lämpenevät, ja päästän sen ilman valjaita ulos. Toissapäivänä se kyllä jo säikähti jotain niin kovasti että valjaat hajosivat sen riuhtoessa itsensä takaisin oven viereen ja sisälle. Sen jälkeen se ei ole varsinaisesti edes pyytänyt ulos, että ehkä siitä tulikin sisäkissa.