maanantai 29. kesäkuuta 2015

äiti montrealissa - osa 2

Ajoimme Bromontista kotiin maanantaina, ja samana iltana vein vielä Vincen lentokentälle. Se lähti viikoksi konferenssiin Wieniin, ja me jäimme kolmen sukupolven kotinaisiksi Montrealiiin. 
Maanataina ei jaksettu paljon muuta kuin huilailla ja käydä pienellä iltakävelylla jokirannassa. Mutta kyllä me seuraavina päivinä tehtiin vähän jotain muutakin. Äitille tämä oli toinen reissu Montrealiin, ja toiveena oli tehdä jotain muuta kuin kaupunkimatkailua. Me asumme sen verran kaupungin ulkopuolella ettei tämä ollut ongelma ollenkaan.
Muistaakseni tiistaina mentiin meidän "kylän" (eli kaupunginosan) turkismuseoon missä esiteltiin Pohjois-Amerikan ja Euroopan välistä turkiskauppaa. Sieltä sai tehtävävihot, "tatuoinnit", kaulakorut ja todistukset lapsille (eli varmaan koko pääsymaksu meni nähin).
Keskiviikkona oli paikallinen "juhannus", eli Johannes Kastajan päivä, jota täällä juhlitaan Quebecin kansallispäivänä. Meidät oli kutsuttu illaksi Vincen äidin luo uimaan ja syömään, mutta sitä ennen ajelimme aamupäivällä pieneen villieläin-eläinpuistoon jossa pääsi näkemään ja oppimaan Kanadan villieläimistä. Mailis oli taas innoissaan koska sieltäkin taas tehtävävihon (tästä taitaa tulla piiiitkä kesäloma... on varmaan paras että rupea keksimään sielle jotain kotitehtäviä....).
Tunturipöllö.
Pesukarhu. Näitä on kyllä tässä ihan meidän kadullakin, ja hämärän tultua ne esimerkiksi kaivelevat roskiksia.
Sammakoita ja kilpikonnia. Näisä ei ollut kysymyksiä Mailiksen tehtävävihossa, eli niitä ei voinut pysähtyä katsomaan kovin pitkäksi aikaa.
Äitin suosikki, eli susi.

Illalla äiti sitten tapasi Vincen äidin perhettä pitkästä aikaa, ja Evelynin miesystävän ensimmäistä kertaa. Olen tainnut unohtaa mainita täälläkin että heillä on häät kahden viikon päästä, mutta onneksi asia tuli esille äitin kanssa ennen kuin menimme kylään, hups.
Kotiintultuamme saimme vielä katsoa "juhannusilotulitukset" lasten jo mentyä nukkumaan, sillä täällä keskikesän yöt ovat säkkipimeitä.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

äiti montrealissa - osa 1

Äiti vietti koko viime viikon Montrealissa! Lauantai-iltana hain vähän väsyneen matkustajan lentokentältä, ja seuraavana aamuna lähdettiinkin jo Bromontiin yhdeksi yöksi. Olisi ollut varmaan parempi antaa äitin levätä meillä vähän pidemmän aikaa, mutta toisaalta Bromontissa Vincen isovanhempien tilalla on aika paljon mukavammat olosuhteet kuin meidän "vieraskellarissa". 
Käytiin viinitilalla maistelemassa valkoviinejä ja katsomassa rypäleiden alkuja....
 ... ja illalla pidettiin rapukestit. Suomessa loppukesä on rapukestiaikaa, mutta hummereiden pyyntiaika on täällä nyt. Toisin kuin koto-rapuja näitä ei voi pyydystää itse, mutta hummerisesongin aikaan hinnat ovat kohtalaisen kohtuullisia (toisin kuin loppuvuoden).
Lapset pelasivat biljardia isoisoäitinsä kanssa sillä aikaa kun muut hääräsivät keittiössä
Mailis söi kokonaisen hummerin samoin kuin aikuiset, mutta Bealle keitettiin pastaa.

Maa oli hiukan märkää, mutta lapset veivät kuitenkin mummin golf-auto-ajelullekin (no meni vanhemmatkin mukaan vauhtia hiljentämän, Mailiksella kun on vähän raskas kaasujalka).
Ja sitten tietysti ruokittiin kanoja ja kerättiin tuoreita munia. Niitä riitti myös kotiinviemisiksi (siis meille Montrealiin, ei siis sentään tänään lähteneelle äitille Suomeen).

perjantai 19. kesäkuuta 2015

boston!

Viime viikonloppu oli vähän tavallisesta poikkeava, sillä ajoimme Bostoniin Thelman ja Garyn luokse! Lähdimme perjantaina oman opetuspäiväni jälkeen (eli vasta viideltä), ja ajoimme ensin ulos ruuhka-Montrealista, ja sitten hyvän matkaa kaatosateessa pimeän tulon jälkeen (perille pääsimme vasta puolen yön aikaan). Mutta ennen kaatosadetta ajoimme Vermotin vihreiden vuorien läpi, ja sadepilvien roikkuessa vuorien päällä näytti ihan siltä kuin olisi ajanut Sveitsin alpeilla! 
Seuraavana aamuna aloitimme turistikierroksen metrolla. Bea ei ole kovin kokenut metromatkustaja, ja huusi kurkku suorana kun nostin sen rattaat ensimmäisen kerran metrovaunuun. Päästyään pois metrosta se oli kuin kuolemanportilla käynyt mutta juuri ja juuri pelastunut selviytyjä (sellainen ylipirteä ja huojentunut), ja seuraavat matkat meni paljon paremmin.
Ensimmäinen kohde oli keskuspuisto ja joutsenveneily.
Tässä Bea istuu prossiankkapatsaan päällä toisessa puistossa...
...ja löytyi sieltä leikkipuistokin.

Sitten kävelimme kaupunginosaan jossa entinen presidenttiehdokas John Kerry asuu. Valtion turvamiesauto on parkissa alaovella, eli John oli kotona.
Tämä mukulakivinen Bostonin vanhin katu on 1600-luvulta (jos en väärin muista), ja se on seuraava katu siita John Kerryn kadusta.
Boston on täynna historiallisia paikkoja, ja huomaavaiset oppaamme osasivat kertoa vaikka mitä hyviä juttuja niistä. Tässä historiallisessa hotellissa pistäydyttiin katsomassa sitä nurkkapöytää jossa John Kennedy kosi Jaqueline Onassista.
Päivällä käytiin syömässä ja lepäilemässä Thelman ja Garyn asunnolla, ja sitten päätimme päivän nähtävyyden tällä sillalla. Mailiksen selän takana on Boston, ja edessä Cambridgen kaupunki jossa sijaitseen Harvardin ja MIT:n yliopistot. Lasten mentyä nukkumaan lähdimme vielä tyttöporukassa Thelman ja parin sen kaverin kanssa drinkeille Cambridgeen. Siellä näytti ihan siltä kuin aina Amerikkalaissa elokuvissa sivistyneissä pikkukaupungeissa. Sellaista siistiä, historiallista ja mahtipontista. Seuraavana aamuna oli vähän väsy ja krapula, mutta oli se sen arvoista. Laskeskelin että en ole Mailiksen syntymän jälkeen ollut baarissa tyttöjen kanssa!
Seuraavana aamuna ehdittiin satamaan, syömään hyvää ruokaa, ja sitten katsomaan hylkeitä Bostonin akvaarion ulkosivulla.
Hylkeet jännitti Beaa aika kovin, ja se säpsähti joka kerta kun hylje ui ohi.

Loikoilimme vielä hetken puistossa leivoksia ja jäätelöä syöden, ja sitten oliskin aika lähteä ajamaan kotiin. Kotimatka meni helpommin kuin menomatka, mutta 7 tuntia per suunta on ehkä väjän liikaa viikonloppureissuksi. Mutta Thelma ja Gary olivat ihanasti suunnitelleet koko ohjelman syömisineen ja tekemisineen, ja me saimme laittaa aivot narikkaan ja vain seurata isäntiä. Sanoisin siis etta ajomatkasta huolimatta reissu ehdottomasti kannatti tehdä.

Seuraavat kaksi viikonloppua ollaankin sitten lähempänä kotikontuja, ja sillä huomenna äiti tulee viikoksi meidän vieraaksi!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

synttärit

Kesällä on töitä vaan perjantaisin, ja viikoilla on ollut aikaa vaikka maalailla kellarinrappusia, kaivella kukkapenkkejä, ja käydä silmälääkärissä (edelleen kaikki hyvin). Viime viikonloppuna juhlittiin Camillen ja minun synttäreitä Evelynin luona. Mailis on aloittanut jalkapallokauden, ja sai samana päivänä peliasunsa (joka on siis päällä kuvassa). 
 
Äitienpäivälahjaksi sain rautakaupasta kottikärryt, ja syntymäpäivälahjaksi sain sadevesitynnyrin. Tänä viikonloppuna Vincen väitöskijan ohjaaja oli Montrealissa formulaa katsomassa (jollain akateemisella verukkeella), ja itse sain sillä aikaa vihdoin asennettua tynnyrin paikalleen. 
Ensi viikolla on taas silmälääkäri, hammaslääkäri, työhaastattelu englanninkieliseen lukioon, kokous ranskankielisessä lukiossani, Mailiksen kevätkonsertti, ja tapaaminen pankissa (nyt kun meillä on töitä ei enää tarvita Evelyniä takaamaan meidän lainaa). Sitten perjantaina töiden jälkeen ajetaan viikonlopuksi Bostoniin kavereita katsomaan. Eihän tässä mitenkään siis ehtisikään tekemään enemman kuin päivän töitä viikossa.