vaivaisten talo

 

Eilen iltapäivällä saimme soiton tarhasta sillä Mailis loukkasi leukansa kiivetessään korotettuun lukunurkkaukseen. Hoitotäti sanoi että saattaa olla että leukaa kannattaisi näyttää lääkärissä, ja Vince totesi heti paikalle päästyään että aika pahalta näyttää ja meni suoraan päivystykseen Mailiksen kanssa. Siellä menikin sitten koko ilta sillä ensin leukaa puudutettiin, ja sitten puudutettiin lisää koska Mailis tunsi kuitenkin ensimmäisen neulan (tämä oli Vincen kertoman mukaan se kamalalin kohta), ja sitten parsittiin kasaan, ja sitten piti vielä käydä ostamassa karkkia kaupasta ennen kotiintuloa. Leukaan tuli komeasti viisi tikkiä, Mailiksen ensimmäiset tikit!

Tänään se jäi varotoimiksi kotiin koska on omasta mielestään liian toipilas, ja koska tikkejä pitää hoitaa ensimmäisenä päivänä useampaan otteeseen. Mutta muuten potilas on jo aika reipas.

Tämän lisäksi Vince on yskäinen ja vähän nuhainen. Tästä johtuen se nukkuu alakerrassa, että saisi itse nukuttua paremmin ja ettei me Bean kanssa herätä sen yskintään, me kun heräillään ilmankin ihan omiksi tarpeiksi. Onneksi Bea sentään porskuttaa terveenä ja olen itsekin säästynyt sillä jonkun pitää hoitaakin potilaita. Tänä vuonna meillä on uuden vauvan takia poikkeuksellisesti kaikilla flunssarokotekin, eli eiköhän me pahimmilta taudeilta säästytä.

Mutta huh tätä vaivaisten määrää ja potilaiden viihdyttämisen vaikeutta!

Bean kuulumisia

 

 

Bea on oikeasti oppinut kääntymään! Se kahden kuukauden iässä "opittu" kääntyminen ei koskaan onnistunut vaipan kanssa, ja ilmojen kylmettyä (ja nakuilun loputtua) kääntyminenkin loppui. Joululomalla Bea alkoi kääntyä uudestaan, mutta tällä kertaa vain selältä mahalleen. Sitten se on nalkissa mahallaan ja odottaa että me tullaan kääntämään se takaisin selälleen. Tämä tapahtuu kymmeniä kertoja päivässä, eli toivon että se kohta oppii kääntymään myös takaisin selälleen.

 

 

Kääntymisen lisäksi Bea lähinnä vain kuolaa. Kuolalappujankin tuntuu menevän kymmeniä päivässä, eikä mitään hampaita ole näkyvissä.

Tässä Bean suurimmat kuulumiset näin viiden ja puolen kuukauden iässä. Seuraava jännittävä asia lienee kiinteiden ruokien maistelu muutaman viikon sisällä!

loppuvuosi

Vuoden vaihdetta juhlittiin Vincen isovanhempien kotitilalla lähes yhtä isolla porukalla kuin joulua. Illallisen jälkeen ulos tehtiin uudenvuoden kokko jonka ympärillä kilistelimme (muovisia) shampanjalaseja noin yhdeksän maissa. Sen jälkeen nuoriso hajaantui omiin bileisiinsä ja me laitoimme lapset nukkumaan. Sen jälkeen kokeilimmekin vuoden hurjinta temppua: lähedimme käymâän Vincen vanhojen kavereiden bileissä ilman lapsia! Neljä minuuttia siitä kun imetin Bean piripintaan olimme autossa, ja vajaan kolmen tunnin päästä olimme jo palanneet. Kaikki oli mennyt hyvin vaikka vähän molemmat lapset heräilivätkin. Luulen että minä stressasin poissaolosta eniten, vaikka oli ihan hauska silti käydä bileissä normaalisti.

Vuoden ensimmäisenä päivänä anoppi miesystävineen poistui tilalta kaupunkiin ja huokasimme jo helpotuksesta että NYT on pari päivää rauhaa ennen omaa kotiinpaluuta. Noin tunti sen jälkeen kun anoppi lähti Vincen kaveri perheineen saapui yllätysvierailulle.

Seuraavana päivänä käytiin Vincen toista mummoa katsomassa lounasaikaan.  Tässä Pacifica ja Bea Pacifica.

 

Illaksi olikin jo kutsuttu kavereita syömään, sitä seuraavana päivänä pestiin pyykkiä ja illastettiin isovanhepien kanssa, ja sitten seuraavana aamuna tehtiinkin lähtöä kotiin. Että se siita rauhasta ja rauhoittumisesta joulun aikana.

Omassa kotona on taas ihana olla, ja nyt kun kissankarvat ja pahimmat muut on siivottu ja matkalaukut tyhjennetty täällä alkaa ollakin taas ihan ihmismäistä. Huomenna Mailis palaa tarhaan ja Vince kouluun, ja me Bean kanssa tehdään normaali työpäivä kotona.

Olen koko loman suunnitellut että kylven oikeen ajan kanssa ja rentoudun ennen kuin koulu alkaa, että jos tänään ehtitisi!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

appilassa

Joulupäivänä matkasimme Vincen isän mökille Montrealista pohjoiseen. Yleensä koen siellä kanadanreissun eniten hermoja koettelevat hetket ja koitan lyhentää reissun minimiin, mutta tällä kertaa edellisessä jutussa mainittujen juttujen takia tämä taisikin olla matkan rennoin osuus. "Pohjoisessa" oli paljon lunta, Mailis oli tarpeeksi vanha tekemään paljon juttuja isoisän ja Danièlen kanssa ilman meitä, ja me koitimme vähän enemmän siivoilla jälkiämme ja auttaa keittiössä kuin yleensä.

Tapaninpäivänä Mailis lähti isovanhempiensa kanssa joulupukin kylään päiväksi, ja me mentiin Vincen kanssa keskustaan kävelemään, pikaisille ostoksille, ja ravintolaan syömään. Mailikselle oli ihan mahtava päivä, ja niin meilläkin. Olen varmaan maininnutkin että Mailis puhuu ihan taukoamatta, ja oli kivaa olla muutama tunti jossain niin että saimme puhuttua vain toisillemme sen sijaan puhuisimme vuorotelle Mailikselle. 

Sillä aikaa Mailis oli ajallut junassa, nähnyt tonttuja ja ratsastanut ponilla!

Tapaninpäivää seuraavana päivänä Montrealissa oli vuosisadan pahin lumimyrsky, eikä pohjoisosatkaan ihan säästyneet tuiskulta. Tiet olivat huonossa kunnossa mutta onneksi meidän ei tarvinnut ajaa minnekään. Bean päikkäreiden aikaan sen sijaan laitoimme sukset ja lumikengät jalkaan ja lähdimme kuntoilemaan talvisäähän. Edellisestä hiihtokerrastani täytyy olla ainakin 10 vuotta, mutta tämähän olikin yllättavän hauskaa ja helppoa puuhaa! Jos Michiganissa olisi enemmän lunta ostaisin Mailiksellekin sukset ja opettaisin sen hiihtämään.

Seuraavana päivänä pysähdyimme ohikulkumatkalla lounastamaan Montrealiin vanhan kaverin kanssa, ja siellä oli edelleen täysi lumikaaos päällä. Kaksikaistaiset kadut oli saatu aurattua niin että niissä oli noin puolitoista kaistaa, kadunvierillä oli parkkeerattuja autoja kinosten alla, jalankulkijat jakoivat ainoat auratut väylät autojen kanssa, ja Vincen sisko upposi melkein vyötäröä myöten lumeen Vincen isän kaupunkiasunnon edustalla. Kunnon talvikelit siis!