keskiviikko 22. joulukuuta 2010

raihnaisten lähtö

Sain sitten kuitenkin mahataudin joka kesti 4 päivää. Kaikesta makaamisesta niskat jäykistyi uudestaan.
Kuitenkin nyt lähdetään yötä myöden ajamaan Kanadaan: Mailis ei halua mennä nukkumaan ennen kuin lähdetään, ja Vince on koko ajan jankuttanut että haluaa ajaa yöllä. Onneksi kipeänä olen nukkunut 12 tuntia viimeiset kolme yötä, eli eiköhän tässä yhden yön valvo.

Ajetaan varovaisesti, keliolosuhteet ovat hyvät, ja ilmoittelen kun saavutaan!

perjantai 17. joulukuuta 2010

raihnaisia

Lukukauden loppu on vienyt mehut itse kustakin: oma niska on ollut niin jumissa puoli viikkoa ettei sitä uskalla edes venytellä. Onneksi päivän kärsimisen jälkeen muistin että tässä tilassa ihmiset yleensä syövät särkylääkkeitä.

Tänä iltana Mailis vuorostaan oli poikkeuksellisesti tosi herkästi-itkeväinen ja hankala, ja viimeistään siitä huomasi että nyt on joku vialla kun se ennen iltaseitsemää lähti kiipeämään yläkertaan ja sanoi menevänsä nukkumaan. Puoliväkisin suostuttelin sen syömään vähän puuroa, ja muutaman lusikallisen jälkeen se oksensi kaikki tarhaeväät lautaselle. Nyt se on jo oksentanut kahdet lakanat nukkumaan menemisen jälkeen. Reppana.
Tämä on varmaan universumin kosto siitä että itse olin aina mahataudssa pienenä ja äiti ei muuta tehnytkään kuin pyykkäsi lakanoita ja osti fantaa.

Tiistaina pitäisi lähteä ajamaan kohti Montrealia, että toivon mukaan ollaan tokennuttu siiheksi.

Onneksi sentään on lunta!

tiistai 14. joulukuuta 2010

joulukuusilehmä ja kamelit

Sitä vaan että kuvan naapureilta saatu haalari tuli vihdoinkin tarpeeseen sillä viikonloppuna satoi lunta! Nyt sitä on useampi sentti maassa ja pakkastakin lähes 10 astetta.
Harmi vaan että tarhassa ei oikein mennä ulos näin kylmällä ilmalla, mutta ollaan sitten koitettu ulkoilla viikonloppuna ja iltaisin vähän.
(kuva on siis otettu reilu viikko sitten).
Nyt kun illat ovat pimeitä näkee kylillä ajellessa toinen toistaan mauttomampia jouluvaloviritelmiä. Usein huomautan puihin laitetuista jouluvaloista Mailikselle että katso, joulukuusi! Joku ilta sitten se huomasi eräässä pihassa jouluvaloista tehtyjä poroja ja huusi takapenkiltä että "juuk äiti (look äiti), joulukuusi cow!"
Muistaakseni samana iltana kotitiellä auton edessä loikki kaksi peuraa, ja sen jälkeen Mailis on lähes joka kerta kysynyt siinä kohtaa että "missä camels?"

tiistai 7. joulukuuta 2010

kaikenlaista


Kiireissäni totesin että ostetaan turhasta pakkausjätteestä huolimatta suklaakalenterit vain myöhemmin todetakseni että pala suklaata päivässä on aika paljon kaksivuotiaalle (nyt pitää itse syödä kaksi kalenteria tyhjäksi, onneksi kaksi palaa suklaata on oikein sopiva määrä itselle). Jokunen ilta sitten ompelin siis kuitenkin kalenterin Mailikselle vain huomatakseni että se ei varsinaisesti vielä kiinnosta sitä (eikä siitä saa edes hyviä kuvia aamuhämärässä). No ehkä ensi vuonna sitä kiinnostaa enemmän. Jotenkin siihen olisi kiva laittaa numerot, onko ehdotuksia? Ihan vaan mustalla tussilla?

Muihin joulukuun alun perinteisiin kuuluu glögin juonti (Ikeasta saa!). Mailis sanoo glögistä että "more baagin!". Eilen katsottiin Vincen kanssa linnanjuhlia ja juotiin vähän glögiä. Ehkä baaginin voimalla jaksaa myös vielä nämä viimeiset viikot ennen joululomaa.
***
Äiltä tuli aamulla viesti että vanha koira nukkui pois :(
Tässä Mailis ja Hp kesällä 2009.