keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

vapaapäiviä näkyvissä?

Kesäkurssin kanssa on huomattavasti kiireempää kuin ennakoin. Lisäksi tutkimusprojekti jonka piti vaatia mun osallitumista vasta tämän kurssin jälkeen alkaa tietysti hiipiä aikatauluun ihan vaan muutaman aamutapaamisen ja ehka ihan vaan parin iltapäivähomman muodossa, argh. Pisteeksi i:n päälle proffa joka on vitkutellut erään kirjoitushomman kanssa helmikuusta asti sai sen eilen valmiiksi, ja haluaa palautetta perjantaihin mennessä.

Perjantaina hulinaan liittyy myös Vincen entinen opiskelukaveri Harish jonka Vince epähuomiossa kutsui meille asumaan seuraavaksi neljäksi viikoksi. Harish siis tulee tänne yliopistoon opettamaan yhtä kesäkurssia, ja Vince oli ymmärtänyt sen "hei asutteko te vielä siellä jne" -mailin niin että se haluaa tulla samalla reissulla meille kylään, mutta tietysti Harish ymmärsi sen niin että Vince tarjosi sille majapaikkaa koko kuukaudeksi.
Se oli niin valtavan helpottunut kun asia hoituikin näin helposti ettei sille sitten enää voinut sanoa ei. No, sen yhden kerran kun tapasin Harishin niin se oli varsin mukava, eli eiköhän me mahduta tänne kaikki neljä muutaman viikon ajan.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

huh hellettä

Täällä on kuuma!
En osaa päättää onko väärin antaa lapselle ase (on varmaan), mutta kun se ei saa suihkupullosta ulos mitään.
Helteellä on myös pakko syödä jäätelöa ja sitten pestä lapsi.

Kesäkurssi alkoi maanantaina ja se vaatiikin enemmän työtä kuin olin etukäteen sunnitellut. Tietysti juuri nyt ohjaavaprofessorikin taas virkistyi ja luetteli innoissaan lähiviikkojen työprojekteja.

Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi näille helteille, niin nyt tuntuu ihan välttämättömältä saada hoidettua kaikki viime kesästä asti mielessä olleet kodinparannusprojektit ihan heti. Alkuviikosta kävin hakemassa myynti-ilmoituksen perusteella rottinkiarkun Mailiksen leluille, ja loppuviikko menikin rattoisasti sitä pestessä kun omistajat olivat tupakoineet sisällä (arkku oli ovelasti kuistilla enkä siinä huomannut että se haisi ihan kamalalta). Viimeinen pesu suoritettiin laimentamattomalla kloritella, ja nyt se haju on vasta sen verran haihtunut että arkun voi tuoda sisälle.

Onneksi Vincellä ei ole kuin omia aikatauluttomia kesäprojekteja, joten se on ollut paljon Mailiksen kanssa sillä aikaa kun äiti opiskelee ja sisustaa.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

matonpesua

Näin kesäisinhän tavallisesti pestään matot kaikissa kunnon talouksissa, niin siis meilläkin tänään kun naapurit ilmoittivat vuokranneensa matonpesu koneen 24 tunniksi, ja mielellään lainaavansa sitä muillekin tänä aikana. En tiedä oliko työhuoneen kokolattiamattoa koskaan pesty, mutta vasta neljäs pesuvesi alkoi näyttää muulta kuin pikimustalta. Ihanaa.

Ja sitten sitä vielä ihmeltiin kun asuntoaetsiessämme ilmotin että vaatimuksena on joko kokonaan lattiamatoton tai ainakin hyvin vähämattoinen asunto, lattiamattohan on niin mukavantuntuista jalkojen alla!
Mailiksen mielestä kone piti varmaan aika kovaa ääntä, sillä löysin sen istumasta tämännäköisenä yläkerran portailta.

Toivottavasti tämä tavaroiden siirtely nyt myös loppuu tähän, sillä ensin matkalaukut lojuivat päivän alakerran keskellä, sitten siirreltiin keittiönpöytää ja työhuoneen vanhaa pöytää kahden päivän ajan, ja nyt on matonpesun takia taas koko työhuone keittiössä ja olohuoneessa. Huomenna alkaa kesäkurssi ja arki ihan kaikilla, eli toivottavasti tavarat ovat jotenkin paikoillaan siiheksi.

Loppuun kuva valkoiseksi maalaamistani (ennen vihreistä) uusista keittiönkalusteista jotka siis haimme kotiin keskiviikkona.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

terveisiä mumille!

Tällä viikolla ollaan totuteltu kotona oloon taas kerran, vaikka aika kivuttomasti se on kyllä mennyt. Aikaerosta me ei olla kärsitty kumpikaan Mailiksen kanssa, ja se meni tänään jo yöunillekin ihan normaaliin aikaan nukuttuaan ihan normaalit päikkärit tavalliseen päikkäriaikaansa. Tarhassakin on jo ehditty käydä kääntymässä (sillä aikaa kun vanhemmat hakivat uuden keittiönpöydän!), ja on leikitty paljon pihan lapsien kanssa. Parhaita kavereitaan Jaita ja Divyaa Mailis juoksi halaamaan heti tiistaina autosta noustessa.

Ja nyt se sitten heräsi juuri samaan aikaan kuin ennenkin lähtöä, eli pitänee mennä nukuttamaan sitä uudestaan. Mutta sentään kielikylpy toimi hyvin ja nyt se huutaa täitiä eikä mamia.