sunnuntai 13. joulukuuta 2009

pikkujouluja ja lääketieteen erävoitto

Viikonloppuna oli ohjelmassa kahdet pikkujoulut ja yhdet hanukkajuhlat (joihin Vince ja Mailis siis osallistuivat sillä aikaa kun itse olin koulukavereiden kanssa siellä ravintolassa perjantaina). Lauantaina meillä oli naapurinperhe glögillä, ja sunnuntaina piti olla suomikoulun joulujuhlat.
Mailiksella on ollut pientä nuhaa ja rähmivät silmät koko viikon, ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sille nousi kuume ja koko yö menikin sitten kiukutellessa. Aamulla vietiin se päivystykseen ja tuomiona oli korvatulehdus (ihan ihmeellistä, sillähän piti olla silmätulehdus ja nuha!).
Joulujuhlien sijaan sunnuntai sujuikin sitten kitisevää vauvaa kannellessa. Olen aika epäileväinen rokotteiden ja ylenmääräisen lääkitsemisen kanssa, ja harmitti aika paljon että Mailis sai jo nyt ensimmäisen antibioottikuurinsa (missä se imetyksen tarjoama tautisuoja oikeen on?). Iltaruokaan asti kestettiin sen jatkuvaa kitinää, ja sitten huijasin sen ottamaan vauvaburanaa. Nyt se sitten leikkii ihan niin kuin mitään ei olisi (parhaillaan se mittaa meiltä kaikilta vuorotellen kuumetta navasta), ja meillä tyhmä olo kun ei annettu lääkettä aikaisemmin.

On niin helppo olla lääkekriittinen kun kaikki on terveitä, mutta kun vaihtoehto on lapsen paha olo tai lääkitseminen, niin pakko siinä on valita jälkimmäinen ja toivoa että siitä ei sitten seuraa kolmatta silmää ja vastustuskyvyn puuttumista loppuiäksi.

torstai 10. joulukuuta 2009

talvi

No se sitten talven lykkäs. Eilen lämpötila putosi -10:een ja siellä on pysynyt. Tänän totesin että ei auta itku markkinoilla eikä koko talvea varmaan voi sisälläkään nyhjätä, ja pakkasin lapsen reppuun. Kävin myös tällä viikolla läpi sen vaatteita ja huomasin että viimetalvinen valkoinen haalari mahtuu vielä (ja että meillä ei ole Mailikselle kunnollisia talvikenkiä, kaupoille siis viikonloppuna). Me voidaan tehokkaasti maastoutua kinoksiin.

Tässä muutamia iltapäiväviiden molemmin puolen otettuja kuvia kommuunin lähimaastosta, eli on täällä sentään vähän valoisampaa kuin Suomessa (tai Montrealissa).


Kommuunin vieressä olevalla järvellä on viela muutamia joutsenia ja kanadanhanhia, mutta niistä oli vähän haasteellista ottaa kuvia hämärtyvässä illassa kohmeisin sormin (ja tietty ainoassa kohtalaisessa kuvassa niillä on päät vedessä).
Tänään oli viimeinen luento (=nyt voi keskittyä esseiden kirjoittamiseen ja kokeeseen kertaamiseen), ja huomenna mennään koulukavereiden kanssa syömään sitä juhlistaaksemme. Ensimmäistä kertaa oikein ravintolaan ilman vauvaa! (ei mainita että mennään sinne aikaisemmin kuin iltaunisemmatkaan vanhukset koska mun pitää tulla kotiin nukuttamaan tissihaukkaa.)

maanantai 7. joulukuuta 2009

viimeisiä viedään

Viimeinen luentoviikko alkoi tänään harvinaisen kiireisellä maanantailla. Yleensä pidän maanantain aikataulun tyhjänä tehokasta opiskelua varten, mutta tänän tein tutkimusanalyysia 2,5 tuntia proffan kanssa, olin yli puoli tuntia postissa ja lopun päivää hoidin paikallisen sosiaaliturvatunnuksen hankkimista. Loppuviikko (ja vielä seuraavakin) meneekin sitten yötämyöden kurssitöiden parissa.

Viikonloppukin meni taas jotenkin matalalentona kaikista niistä hyvistä "otan rauhallisemmin ja teen vähemmän" aikeista huolimatta. Koska olin päättänyt olla stressaamatta siivoamisesta ja muusta taloudenhoidosta, niin huomasin että mullahan oli aikaa vaikka mihin: ulkoiluun, pikkuleipien leipomiseen, joulukorttien kirjottamiseen, joulukranssin aineksien keräämiseen ja sen tekemiseen. Tämä tietysti johti siihen että tein kauheassa kiireessä kranssia lauantai-iltana lapsen kitistessä nälkäisenä vieressä, ja leivon ne typerät piparit Mailiksen mentyä nukkumaan. Ja olin ihan uupunut sunnuntai-iltana vielä vedettyäni vauvamuskarin iltapäivällä. Ongelma ei siis taidakaan olla se että hommaa sinansä olisi liikaa, vaan siinä että hommia ahnettuu vapaaehtoisesti liikaa eikä sitten voi jättää kesken.

Asiasta toiseen, siitä israelilaishuivista on tullut uusi lempivaate. Viikonloppuna kokeilin American Apparelin sivuilla olleita huivin vaihtoehtoisia pukemistapoja, ja totesin että se toimii ihan hyvänä hameena. Muut tavat on kyllä vähän pöhköjä.

torstai 3. joulukuuta 2009

joululahjoja

Jouluteemalla jatketaan. Olen selvästi muuten tokentumassa taudin viimeisistä rippeistä, sillä päivisin saan jotain ihan oikeaa välillä aikaiseksi eikä illalla nukuta jo kahdeksalta. Tänään tajusin että ollaan jo joulukuussa, ja päätin siirtää iltapäivän viimeisen kouluprojektin illaksi ja lähteä pikaiselle joululahjakierrokselle. Vaikka saisin jotain postiin jo vielä tällä viikolla niin pelkään kyllä pahoin että paketit eivät ehdi Suomeen jouluksi... Ei kai äiti ja Sini haittaa jos saatte tammikuulahjoja?
Itselle olen kuitenkin jo ehtinyt ostamaan lahjoja kuten tähän aikaa vuodesta kuuluukin. Huivista Vince sanoi että "näytät ihan joltain israelilaiselta" ja jalkineista että "siis ihanko oikeasti muka aiot mennä ulos tohvelit jalassa????".
Onneksi huomenna sentään on perjantai, jee! Hyvää viikonloppua kaikille!