Äiti on jo tänä kesänä tehnyt maaliremonttia makuuhuoneisiin ja ulkooviin, ja sain vihdoin vakuutettua sen siitä että myös takkahuoneelle pitää vihdoinkin tehdä jotain (mulla taisi käydä aika pitkäksi kaikista kyläilijöistä huolimatta?). Onneksi muistin vaatia kuvaamista ennen kuin ehdittiin suuremmin alkaa remontoimaan, tässä siis kuvia tilanteesta ennen suurempaa huhkimista.
Seinät, katto ja oikeastaan kaikki muutkin pinnat ja huonekalut olivat tummaa ja tummunutta puuta. Kuten kuvista voi arvata, niin talon rakentajat olivat 70-lukulaisesti sitä mieltä että mitä pimeampää sisällä on, sitä parempi.
Tämän lisäksi takkahuone oli meidän isän "oma" huone, ja se halusi siitä henkilökohtaisen saksalaisen kapakkansa. Sisustuselementteinä oli siis käytetty oluttuoppeja, olutpulloja, tuopinalusia (huoh), ja koiranäyttelypalkintoja. Kuvissa ei näy jo vuosia sitten poisheittyä mustaa nahkanojatuolia, eikä seinallä ollutta peurantaljaa jonka meidän entinen koira sitten sittemmin söi (sekään varmaan vaan ei kestänyt miljöötä jossä joutui viettämään päivänsä, tämä tila kun toimii myös koirahuoneena).
Nämä kuvat on siis otettu kodinhoitohuoneen ja eteisen oviaukoista jotka ovat vastakkaisilla seinillä, ja kolmannelle seinälle takan viereen jää saunan ovi. Jatkoa seuraa.
Muuttolaatikoita on vielä pitkin poikin, ei ole autoa (=ei päästä mihinkään muuta kuin taksilla) ja miljoona muuta asiaa on vielä hoidettavana ennen syyskuun alkua. Tänään kuitenkin juttelin hiekkalaatikolla mukavien uusien naapureiden kanssa, ja illalla mennään kommuunin yhteiskeittiöön currykana-aterialle.
Seinät, katto ja oikeastaan kaikki muutkin pinnat ja huonekalut olivat tummaa ja tummunutta puuta. Kuten kuvista voi arvata, niin talon rakentajat olivat 70-lukulaisesti sitä mieltä että mitä pimeampää sisällä on, sitä parempi.
Tämän lisäksi takkahuone oli meidän isän "oma" huone, ja se halusi siitä henkilökohtaisen saksalaisen kapakkansa. Sisustuselementteinä oli siis käytetty oluttuoppeja, olutpulloja, tuopinalusia (huoh), ja koiranäyttelypalkintoja. Kuvissa ei näy jo vuosia sitten poisheittyä mustaa nahkanojatuolia, eikä seinallä ollutta peurantaljaa jonka meidän entinen koira sitten sittemmin söi (sekään varmaan vaan ei kestänyt miljöötä jossä joutui viettämään päivänsä, tämä tila kun toimii myös koirahuoneena).
Tämänkertaisen Suomi-lomamme ihanat päivät alkavat olla taas luetut, ja mielessä on pakkaaminen (yök), paluumatka (eih), uuteen kotiin saapuminen (jännää) ja Vincen näkeminen (jee). Paljon ollaan ehditty tavata kavereita ja sukulaisia, kiitos siitä kaikille niille jotka ovat matkanneet meitä katsomaan, sillä autotonna pienen lapsen kanssa matkustaminen ei ole kaikken ihaninta. Ehkä ensi kerralla me sitten ollaan vähän aktiivisempia ja itsenäisempiä kulkemisen suhteen.