kömpelö kotimamma

Olen ollut hyvin vastahakoinen vaunuilija ja sen sijaan intohimoinen kantoliinailija koko hurjan kahdeksan kuukauden äitiyteni ajan. Olen selitellyt tätä rappusten jyrkkyydellä (nuo tuossa takana), julkisen liikenteen käyttöhelppoudella, ja tietysti sillä että Mailis viihtyy valtavan hyvin liinassa. Ne kaksi kertaa kun vaunut ovat ulkoilleet on Vince työntänyt niitä ja minä kävellyt sivussa.

Tänään kuitenkin Vince kieltäytyi tulemasta kirpparille kanssani, ja lähti etukäteen kotiin jättäen minut siis lykkimään yksin rattaita kotiin. Siinä paluumatkalla itseäni lasi-ikkunoista katsellessa ymmärsin miksi oikeasti en halua käyttää vaunuja: niiden kanssa näytan ihan mamma-tantta-tosiäidiltä (ja myös tunnen itseni sellaiseksi). Siis sellaiseksi "hei olen kotiäiti, ja ainut asia mikä minua kiinnostaa on täydellinen vauvani (ehkä marginaalisesti teidän vähemmän täydelliset vauvanne), älkää vaan puhuko minulle muusta kuin vaipoista". Ja kömpelöksikin tunsin itseni vielä: rappusia ei pääse kulkemaan yksin, monissa kaupoissa on kovin kapeat käytävät, ja vaunujen pyörätkin jäävät kiinni kaduissa oleviin koloihin.

Kantoliinan kanssa on sellainen olo että "tässä minä pistelen menemään yhtä sukkelasti ja rivakasti kuin ennenkin, ja katsokaa tätä himolenkkeilijät ja muut, minullapa on vielä trendikkäänä lisäpainona söpö vauva." Kantoliinaillessa saa myös hymyjä ja kivoja kommentteja varsinkin mummoilta, ja pysähtyessä kaikki lepertelevät Mailiksen kanssa koska se on aikuisen kasvojen korkeudella.
Vaunujen kanssa saa sellaisia "kiva kun viet koko jalkakäytävätilan jälkeläisinesi" -katseita.

Tai ehkä tämä kotiäitiangsti johtuukin vain tuosta kotiäitimekosta.

kolmas kerta toden sanoo

Nyt kun uuteen maahan muutto alkaa tuntua todelliselta, olen alkanut miettä mitä meillä on kaapeissa sellaista mitä ei kannata pakata muuttokuormaan. Hyväntekeväisyyskirpparille meneviin kasseisin on päätynyt kulahtaineiden ja muuten vaan outojen vaatteiden lisäksi pari juttua joiden sinne laittaminen vähän harmittaa.

Tuo ylimmän kuvan alemman pikkulaukun ostoa mietin niin pitkään että jopa jätin sen ensin ostamatta, ja jouduin pitkään kuuntelemaan Vincen saarnaa siitä miten huono ostos se on ("se näyttää ihan joltain ala-astelaisen epäonnistuneelta askarteluprojektilta!"). Ihan halpakaan se ei ollut (alennuksessa kylläkin), ja se oli jopa jotain merkkiäkin (Kenzie). Tästä huolimatta olen käyttänyt sitä ehkä 2 kertaa, ja niinäkin kertoina puoliväkisin, koska olisin paljon mieluummin ottanut mukaan tuon ylempänä roikkuvan kirjaillun kassin jonka ostin kahdella dollarilla katukirppikseltä. Pakko sitä oli kuitenkin pari kertaa käyttää ettei Vince olisi päässyt sanomaan olleensa oikeassa.

Tämä ihanan tuntuinen ja lämmin villatakki taas on monen vuoden takainen joululahja Vincen isoäidiltä. Tätä en ole pitänyt kertaakaan, koska en osaa olla poolokauluksessa enkä oikein siniharmaassa värissäkään. Villapaidan merkki on muuten sattumalta tuo sama Kenzie kuin tuon laukunkin.

Meinasin jo että tästä merkistä on siis tulevaisuudessa viisaampi pysyä kaukana, kunnes tänään pääsin ilman vauvaa kirpparille etsimään farkkuja joista voi leikata shortsit (Mailis jäi kotiin harjoittelemaan ilman äitiä oloa Vincen kanssa). Useamman huonosti istuvan parin jälkeen käteen osui allaolevat, täydelliset kesähippifarkut! Ja ihan oikein arvasitte, merkki oli taas se Kenzie.

Niissä on sivuissa kirjailua ja kukkia! Ensi kesänä en muuta käytätkään kuin näitä ja tyynyliinapaitoja.

Mutta takaisin poistokuormaehdokkaisiin: nämä kengät on Vincen yllytyksen tuloksena tehty kirppisostos. Ne istuu tosi hyvin ja ovat mukavat jalassa, mutta ne eivät vaan oikeen sovi mun muihin vaatteisiin. Luulen että koitin siellä kirppiksellä vakuutella itselleni että nuo ovat musta-valkoiset, mutta kyllä ne vaan ovat tummansini-valkoiset.

Voiko näitä kaikkia nyt oikeen poiskaan antaa? Sini, odotanko että tulet tarkistamaan kassit ennen kuin vien mitään pois?

tam tam

Montrealin keskellä on vuori niin kuin kaupungin nimestäkin voi päätellä (mount real),ja vuoren itäpuolella on puisto jonka keskellä on ensimmäisessä kuvassa näkyvä patsas. Kesäsunnuntaisin (eli heti kun säät sallii siihen asti että syyssateet alkavat) patsaan juurella kokoontuu kaikenlaiset hipit bongorumpuineen ja muine soittimineen. Musisoijat, tanssijat ja katselijat muodostavat useita pieniä ja isompia ryhmittymiä patsaan läheisyyteen, ja lisäksi koko muu puisto on koirien, lasten ja piknik-kansan valloittamaa.

Tänään meidän kesän tamtam-kausi alkoi kavereiden kanssa viltillä istuskellen. Mailis onnistui ruohonsyömisen lisäksi nuolaisemaan mun jäätelöä ja poimimaan viltiltä pikkiriikkisen palasen Vincen voileivästä tippunutta savulihaa. Varjossa oli vielä vähän viileää, mutta auringossa oli jo ihan kesän tuntua.

vaiheessa

Villatakki kasvaa tasaiseen tahtiin puikoilla, ja selkäkappale on jo melkein valmis. Se on kuitenkin niin isotöinen että kudoin välipalatyönä uudet varret kumppareihin. Nuo kumisaappaat olivat (liian) pitkävartiset, joten leikkasin ne reippaasti saksilla hyvänmittaisiksi. Olen tyytyvänen pituuteen, mutta mua on ärsyttänyt miten nuo varret näyttävät, no, saksillaleikatuilta. Nyt kun vielä löydän liiman jolla saan ne kunnolla kiinni niin johan kelpaa.

Mailiksellakin on muutama projekti vaiheessa. Aamupalapöydässä se opetteli pinsettiotetta aika tuloksekkaasti (ote on jo hyvä, mutta ruuan suuhunvieminen on vielä vähän vaikeaa), ja olen ihan vakuuttunut että pian se sanoo ensimmäsen sanansa. Olin jo melko varma että se sanoi tarkoituksella "kitta!" kun kissa hyppäsi sänkyyn aamulla.